torstaina, helmikuuta 28, 2008

Ihan kiva torstai

Eipä voi tässä torstaissa olla valittamista, vaikka meinasi käydä heti aamulla ns. kylmät. Unohdin lokerikon avaimen kotio (havahduin vasta puolivälissä Tamperetta). Voi kevät! En siis olisi saanut sisäpelikenkiä, sulkkismailaa ja juomapulloa ilman avuliasta virastomestari-setää. Kunnallisoikeuden tentti meni ihan..no, jotenkin. Olisi voinut paremminkin valmistautua, mutta kaikilla oli samanlaisia tuntemuksia. Kiva oli kuulla myös hallatovereiden kuulumisia ennen tenttiä, heitä ei koskaan näe liikaa.

Ennen sulkapallokurssin viimeistä osaa kävin syömässä erään toverin kanssa, joka on tuttu myös vapaaehtoishommista. Hän se jaksaa painaa opintoja kasaan huimalla vauhdilla. Voi kun itselläkin olisi ollut pari vuotta sitten virtaa yhtä paljon, niin olisin kenties jo valmistunut. Mutta puolitoista tuntinen ruokahetki oli kyllä paikallaan - juteltua tuli vähän kaikesta.

Pitkästä aikaa jaoin tänään sähköpostiosoitetta ja puhelinnumeroa kaunokaiselle. Yhteystiedot saanut on tullut tutuksi torstaisista sulkapalloilusta. Menemme ensi perjantaina pelailemaan tunniksi. Pelailu tarkoittaa siis palloilua höntsytunnelmissa. Tuskin maltan odottaa. Gradukin, tai siis tutkimussuunnitelma on saamassa lähestymisnäkökulmansa. Mutta siitä sitten joskus.

Huomenna on karkauspäivä. Mitäköhän kivaa sitä keksisi? Jos vaikka hamekangaskaupassa pyörisi..Ehkä en nyt kuitenkaan. Nyt kuitenkin eepostelen Kalevalan merkeissä.

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan, saa'ani sanelemahan,
sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.
Sanat suussani sulavat, puhe'et putoelevat,
kielelleni kerkiävät, hampahilleni hajoovat.


keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Korkealaatuista teknologiaa

Muutaman päivän ajan olen taistellut N95:seni kanssa. Ihan mukava kapula, mutta gps ei toimi. Kokeilin ihanassa kevätsäässä, antaako satelliitit edes sijaintia - eivät antaneet. Eli kartalla ei olla ja se on aika huono juttu se. Konsultoin huoltoa, josko se pitäisi kiikuttaa sinne - takuun piikkiin tietysti.

Yritän paikkailla erään ystäväni sydäntä. Pitäisi päästä ihan kasvotusten puhumaan asiasta. Tekstiviestit eivät oikein vakuuta minua siitä, että hän on kunnossa. Ikäviä tuollaiset, mutta elämää, elämää..

Bongasin eilen VH1:ltä Belinda Carlislen Leave a light on. Nätti likka - jo tuolloin..



lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Taas viikonloppu

Eilinen seminaari meni ihan mukavasti, vaikka kolme tuntia kuuntelemista ja opponointia on aivan liikaa. Mitenköhän pärjään, kun seminaari kestää koko päivän? Pitäisi ensi viikolla löydä lukkoon aihepiiri ja rajaus, jotta tutkimussuunnitelma tulisi joskus valmiiksi. Ensin tietysti luetaan torstaiseen kuta-tenttiin.

Niin muuten, viime vuoden kaltaista syntymäpäivätilitystä ette saa - valitettavasti. Vaikka vanheneminen ei mitään herkkua olekaan.


On 23rd Feb 1977 ...

The Number 1 single was:
Leo Sayer - "When I Need You"
For Number 1 single over the subsequent years Click Here

The Number 1 album was:
Shadows - "20 Golden Greats"
For Number 1 album over the subsequent years Click Here



torstaina, helmikuuta 21, 2008

Nopea viikko

Viikko on mennyt vauhdilla - vastahan oli perjantai. Kai sitä jotain on saanut aikaiseksi, mutta enemmänkin olisi pitänyt. Vaan ei ole jaksanut. Ostin tänään apteekista multivitamiini-purnukan, jos vaikka auttaisi. Pitäisi muutenkin käydä lääkärissä tai edes terveydenhoitajalla. Kipu ei ole kivaa. Tänäänkin piti lähteä Tampereelle, mutta ei vaan ollut lähtöolo. Sitä se vanheneminen teettää. Huominen verenluovutustilaisuus menee toivottavasti omalla painollaan. En pääse "valvomaan" sitä, koska pakko mennä istumaan seminaariin.


maanantaina, helmikuuta 18, 2008

Joutsenia ja Sovitusta

Tänään piipahdin Helsingissä. Oli perin outoa tulla Lahden seudun lumimaisemasta (noin puoli metriä lunta) täysin lumettomaan pääkaupunkiin. No, jääpuistossa sentään oli tekojäätä ja pieni kinos lunta. Sääliksi käy, olisi varmaan pitänyt raahata muutama sata kiloa lunta z-junan kyydissä Helsinkiin.

Kävin turistiretkellä Vuosaaressa (aiemmin Itä-Helsinki-tietouteni rajoittui Herttoniemeen ja Mellunmäkeen). Metromatka meni uusia maisemia katsellessa. Vuosaari ei kyllä näyttänyt siltä, miltä olin kuvitellut. Tosin näkökulmani rajoittui Aurinkolahteen ja sen ihaniin joutseniin. Paikallisten ihmisten kanssa tuli myös muutama sana haasteltua. Vusaaressa olisi pitänyt viettää toinenkin tunti, mutta elokuva kutsui.

Kävin siis Kinopalatsissa katsastamassa paljon kehutun Sovitus-elokuvan (Atonement). Mitäpä tuosta sanoisi, kun kaikki kehusanat tuosta valheesta, rakkaudesta ja ikuisesta toivonkipinästä kertovasta elokuvasta on jo sanottu? Hyvä tarina Ian McEwanin romaanin pohjalta, mainioita näyttelijäsuorituksia (no, kyllähän Keira Knightley olisi voinut olla paljon parempi) ja hienoja kamera-ajoja/kuvakulmia. Ja kunnon brittienglantiakin kuuli vaihteeksi - on se hieno kieli! Odotin toisenlaista loppua, mutta elämä - se on. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin tämä taival vie. Eittämättä tämä mestariteos ja Oscar-suosikki (kyllä, pystejä sataa viikon päästä) kuuluu kategoriaan "kestää usean katselukerran".


lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Sulkista ja jutustelua

Loppuviikko sujui hieman paremmissa merkeissä kuin mitä viikko sitten osasin odottaa. Torstain kuta-luento ja sulkapallokurssi sujuivat ihan mukavasti (tosin sulkistappiot hieman harmittavat, mutta mikään Ville Lång sentään ole). Ystävänpäiväkortteja tuli tasan yksi, mutta parempi sekin. Pääasia, että oma tervehdykseni ovat menneet perille - kai.

Perjantaina vietin erään ystäväni kanssa kolmen tunnin jutustelusession kahvikupin ääressä. Oli mukava jutustella opinnoista (oli pakko purkaa gradupaineita) sekä elämästä yleensä oikein ajan kanssa. Kahvilakin oli rauhallinen, joten oli oikein kiva päivä. Tänään olen lepäillyt ja parannellut lihasrevähdystä. Olisi sittenkin pitänyt laitattaa teipit, niin tätäkin tuskaa ei tarvitsisi kärsiä. Saunan jälkeen buranaa naamaan, että saa kunnolla unen päästä kiinni.

Maanantaina Helsinkiin. Ainakin kirjastossa pitäisi käydä ja elokuvissa - Sovintoon olen jo varannut lipun. Harmittavasti sää näyttää lämpenevän. Tämä aurinkoinen pakkasjakso oli ihana.


keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Ratinan varjossa

Tänään tuli tehtyä pikavierailu Tampereelle - olinkohan peräti pari tuntia itse paikkakunnalla. Kävin juttelemassa professorin kanssa juttelemassa gradusta. Palaveri sujui ihme kyllä hyvässä hengessä ja ehkäpä nyt päästään eteenpäin. Vielä on toki tutkimusongelma täsmentämättä ja tutkimuskysymykset hakusessa, mutta työnimi on jo valmiina. Loppuviikko täytyy kypsytellä aihetta ja kysymyksiä sekä hakea näkökulmaa. Tuskin maltan odottaa tutkimussuunnitelman tekoa. Huomenna taas Tampereelle, toivon mukaan on yhtä aurinkoinen ilma kuin tänään.

Huomenna on ystävänpäivä. Päivää on jo hehkuteltu joka paikassa ja joka tavalla. Muutama kortti tuli laitettua. Yhtään en odota takaisin, minulle riittää että ystäväni ovat olemassa. Vaikka nyt on hieman seesteisempi vaihe. Ehkä se tästä.

Rembrandsien myötä hyvää Ystävänpäivää - myös blogiystäville!





perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Pettymys

Tämä viikko on ollut enimmäkseen pettymys ja tämänpäiväinen graduseminaari "kruunasi" kaiken. En tiedä, jotenkin oli sellainen mielikuva seminaarista, että ohjaaja on ymmärtäväinen ja auttavainen sekä tekee koko puurtamisesta edes jotenkin siedettävän. Mutta vielä mitä. Itse joutuu pähkäilemään senkin, mitä seminaarissa tehtävä tutkimussuunnitelma sisältää ja minkä laajuinen se on. Taidan kysyä muutamalta ystävältäni, jotka ovat jo G:sta selvinneet.

Tekisi mieli vetäytyä koko projektista, mutta se on edessä kuitenkin jossain vaiheessa - olisi pitänyt sittenkin raahautua seminaariin jo vuosi-pari aiemmin . Elämä saattaisi näyttää valoisemmalta. Ensi keskiviikkona sitten juttelemaan ideasta, eli tutkielman aiheesta ohjaajan kanssa. Mitenköhän tuostakin selviää? Eräs ystäväni yritti lohduttaa, että "kyllä se siitä". Kai se sitten siitä vielä iloksi muuttuu..


torstaina, helmikuuta 07, 2008

Ja mä pelaan sulkista..

Urheiluhullu jo olen..Tänään oli ensimmäinen sulkapallokoulu - alkeiskurssin kerta siis. Tuli opeteltua uudelleen - pitkästä aikaa siis, oikea mailaote, liikkuminen ja sijoittuminen kentällä. Ihan mukava hiki tuli, kaunokaisten kanssa höntsyillessä (eihän alkeissa kunnon pelejä saada aikaiseksi). No, kunhan lätkin - ei ole väliä, kenelle häviän ja kenet voitan. Tuli myös käytyä kuntosalilla pitkästä aikaa, lähinnä kuntopyöräilyä - seuraavaksi siirrytään soutulaitteeseen ja varmasti kokeillaan painojakin vielä - tosin niiden kanssa en ole touhunnut aikoihin..


tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Viisi teemaa

Tirppa haastoi minut vaativaan meemiin. Eli 1. Laita viisi linkkiä viiteen aikaisempaan blogipostaukseesi. Niiden tulee liittyä näihin viiteen teemaan alla:

perhe (Perheestä en paljoa kirjoittele - en kyllä tiedä miksi. Kaksoisveljeni kanssa olemme ehkä kaikista lähempiä, sattuneesta syystä).
ystävyys (Liittyy myös seuraavaan teemaan. Ihana ihminen - parhaat hetket ikinä).
rakkaus (Kyynel-niminen koru maksoi "jonkun verran", mutta jokaisen sentin arvoinen).
minä itse (Syntymäpäivä-postaus, jollaista ei enää tule).
mitä tahansa (Vanhin postaus, mitä löytyy. You have come a long way, baby!)

Haasteen saa tällä kertaa Anne.


Runebergiä ja laskiaista

Terveiset Tampereelta! Piipahdin siellä eilen piirihallituksen kokouksessa - kotiuduin sieltä vasta pu0li kahdeltatoista. Onneksi tässä on muutama päivä taukoa ennen seuraavaa Tampere-pyrähdystä. Ensi viikolla olisi tarkoitus yöpyä Tampereella (to-pe), mutta sen näkee sitten..

Laitoin eilen eräälle ystävälleni tekstiviestin, vaikka ystävänpäivä onkin vasta ensi viikolla. Kerroin hänelle, että hän on 13 vuoden ajan ollut tärkeä ihminen. En haluaisi menettää häntä, vaikka hän vakuutti, ettei niin tapahdu. Miksi sitten siltä tuntuu? No, ehkä meidän pitäisi puhua asiasta. En ole koskaan ollut mikään puhuja, mutta kai se on yritettävä. Yhden ystävän jo menetin, toista en halua.

Tänään on sekä Runebergin että laskiaispäivä. Edellisen kerran kansalaisrunoilijamme päivä osui laskiaistiistaille vuonna 1856. Saamme siis valita, laskemmeko pulkkaa runoillen Runebergin torttu suussa, vai syömmekö laskiaispullaa runoillen? Mutta liukasta laskiaista ja hyvää Runebergin päivää!

Suudelman toivomus (Kyssens hopp)
Kun istuin uneksien lähteellä,
kuulin huulillani suudelman hiljaa
toiselle näin puhuvan:
"Katso, hän tulee, katso, ujo tyttö
tulee jo; hetken päästä
lepään hänen ruususuullaan:
ja hän on uskollinen,
koko päivän kantaa minua,
kunpa ei metsämansikoita maistaisi,
ettei sekoittaisi minua niiden mehulla,
kunpa ei joisi lähdevettä
ettei minua musertaisi lasin reunaan,
kunpa ei lausuisi sanaakaan rakkaudesta,
ettei minua karkoittaisi ruususuultaan.

(suom. Risto Ahti)


sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Tuulta ja kirjoittelua

Viikonloppu on mennyt liikkuessa ja kirjoittaessa. Tuulessa ja tuiskussa on tullut tehtyä pakolliset päivälenkit - lumessakin on kahlattu ihan riittämiin. Kirjoittamispuoli on ollut suurilta osin liittynyt gradun tutkimussuunnitelmaan, mutta on yhtä artikkeliakin väännetty. Muuten on tullut mietittyä kaikkea turhaa, varsinkin viime yönä - eipä tullut paljoa nukuttua. Ehkä ensi yönä. Pitäisi vaan hoitaa muutama asia. Ei tästä nyt enempää - ainakaan nyt (sen verta henk.koht.juttuja).

Ensi torstaina alkaa sitten sulkapallokoulu, johon otettiin 18 opiskelijaa - 40 henkilöä haki. Aika säkä siis, kun nuo paikat arvottiin. No, Wilson on jo esillä - pääsee vetämään itsensä hikeen edes kerran viikkoon. Uimaankaan ei ole ehtinyt, ehkä tulevalla viikolla.


perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Ihmeelliset sääolot

Tämän talven sääolot ovat jotain ihan ihmeellistä. Eilen, kuten kuvasta näkyy, ainakin täällä Päijät-Hämeessä oli ihana talvinen ilma - aurinkoa, paljon lunta ja pikkupakkasta. Tänään on ollut aivan jotain muuta: lumimyräkkä, paljon lunta ja muutama salamakin välähti ilta-taivasta vasten. Huomenna on luvassa vielä jotain ainakin muuta: räntää ja pluskelejä. Toivoisin todella kunnon pakkaskelejä. No, vuodet eivät ole veljeksiä.

Tänään tuli herkuteltua Runebergin ihanilla, rommilla kastetuilla tortuilla. Kalliita ovat (kolme euroa kaksi kappaletta), mutta hyviä. Huomenna ja itseasiassa myös tiistaina on luvassa itsetehtyjä laskiaispullia. Vesi tulee jo nyt kielelle. Voi hyvillä mielin polttaa kaloreita lenkkipoluilla ja kohta myös uimahallissa - kuntosalillekin olisi tarkoitus eksytä piiiiiitkän tauon jälkeen.

Huomenna olisi tarkoitus levätä ja sunnuntaina miettiä sitä gradun tutkimussuunnitelmaa. *huokaus*


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More