keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009

Narrin odotus

Olin suunnitellut seuraavan merkintäni liittyvän taannoiseen Brysselin-matkaan. Kuvia ja kertomuksia Belgiasta. Mutta arki on tullut väliin - kokouksia, koulujuttuja ja muita pikkukiireitä. Ensimmäinen viikko matkan jälkeen sujui kivasti, mutta nyt on pientä alavireisyyttä ollut havaittavissa. En tiedä, johtuuko kaamoksesta (eli siitä, ettei maassa eikä edes puussa ole lunta) vai tarttuuko blue muista ihmisistä. Naamakirjaystävien tilaviestit kun ovat olleet sadattelua jatkuvasta sateesta, usvasta ja pimeästä. Minua sää ei ole haitannut, sillä se on asenne- ja pukeutumiskysyms.

En voi silti olla myöntämättä sitä tosiasiaa, että tunsin itseni alkuviikosta oheiseksi repustani roikkuvaksi klovniksi (
ostettu Kontti-tavaratalosta) jonglööraten kolmella pallolla yksipyöräisellä ajaen. Narriksi, joka viihdyttää muita ihmisiä muttei itse ole kovinkaan onnellinen (kai). Totta kai autan ystäviäni ja kuuntelen heitä - sekä virtuaalisesti että livenä. Useammat ovat sanoneetkin, että minusta tulisi hyvä pappi tai psykologia. No ei poliisia sentään. Joka tapauksessa haluan, että he ovat onnellisia (ja iloisia perheuutisia onkin esimerkiksi Tampereen suunnalta kuulunut) ja voivat luottaa minuun.

Haluaisin viettää
heidän kanssa enemmän aikaa kuin pakolliset heit ja moit tai kahvin verran - juuri viime viikolla näin erästä pitkäaikaista ystävää 10 minuuttia. Parempi sekin kuin ei hetkeäkään - eräitä en ole nähnyt runsaaseen vuoteen. Ongelma on siinä, että heitä on sekä Tampereella että Helsingissä ja itse asun tässä "keskellä". Erilaiset tapahtumat ovat kyllä hieno tapa tavata ystäviä. Tosin en aina pääse niihinkään. Olen missanut sekä tuparit, synttärit ja muuten vaan -bileet sekä huomenna kai ainejärjestön pikkujoulut. Vaikka reissumiehen koti on siellä missä hänen reppunsa, niin ei se helppoa ole etsiä sijaa majataloista.

Ongelma on kai lähinnä siinä,
että elämäni on tällä hetkellä odottamista. Odottamista, että saan ensin kandiopinnot päätökseen (ja edes jonkinlaisen tutkinnon), jotta saisin gradun täyteen vauhtiin. Tällä hetkellä sen vauhti ei päätä huimaa. Lisäksi ihmissuhderintamalla ei tapahdu mitään. En tosin tiedä, tulisiko edes tapahtua, sillä on kai parempi keskittyä ensin opintoihin ja sitten muuhun elämään. Tai sitten vaan ikävöin aikaa, jolloin ystävät olivat lähellä (siis lapsuudessa) eivätkä kaukana kuten tällä hetkellä. Yhtä kaikki on oltava kiitollinen terveydestään ja siitä, että saa joka päivä vatsansa täyteen. Tosin Maslowin tarvehierarkia on osoittanut, että elämässä on muutakin kuin ruoka ja päänpäällä oleva katto. Mene ja tiedä.


maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Piipahdus Brysselissä

Piipahdin tuossa pari-kolme päivää Brysselissä, Euroopan pääkaupungissa vihreiden ihmisten kanssa. Tutustuimme meppien - Sadun ja Heidin johdolla Parlamenttiin. Lisäksi kävelimme ristiin rastiin Belgian pääkaupungin katuja ja tulipa osallistuttua katedraalissa katolilaiseen messuun, joka pidettiin ranskaksi ja flaamiksi. Kiva reissu ja paljon uusia tuttavuuksia sekä kokemuksia. Ja ihana ilma - joka päivä +15 astetta. Mutta lisää matkakokemuksia kuvien kera sitten myöhemmin. Nyt satunnainen matkailija lepäilee hiukan, perin väsyttävä reissu.


keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Piipahdus Tampereella

Tiistaina piipahdin jälleen Tampereella. Kävin tenttimässä vero-oikeuden perusteita ja hoitamassa muutamia asioita. Ja kahvittelin: sekä SPR:n Hämeen piiritoimistolla piirin työntekijöiden ja Tampere-talossa erään toimittajakollegan kanssa. Mutta suurimman ilon tuottivat erään kaunottaret, joita näin pitkästä aikaa - yhtä en ollut nähnyt ainakaan kolmeen kuukauteen ja toista kolmeen vuoteen. Turisin molempien kanssa vähän aikaa ja sovin jatkotapaamiset (siis kahvittelut tai syömingit), jotta kuulumisista saa paremmin kiinni. Kyllähän ystävien tapaaminen saa aikaan hyvää fiilistä, meni esimerkiksi tentti miten päin vaan.


maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Surun voima

Lauantaina sain pitkästä aikaa kokea surun voiman ihmisen elämässä. Olin mukana saattamassa erästä Kuntaliiton pitkäaikaista (mutta silti niin "nuorta") työntekijää hänen viimeiselle matkalleen. Siunaus- ja kukanlaskentatilaisuus Hietaniemessä oli kylmästä säästä huolimatta harras ja tunnelma välittävän lämmin. Jos poismeno oli raskas meille työtovereille, niin raskaampi se oli hänen läheisilleen. Kyyneleitä ei säästetty siunaustilaisuudessa ja miksi olisi pitänytkään.

Itse en tuntenut vainajaa kuin pätkätyöni merkeissä Kuntamarkkinoiden aikana runsaan seitsemän vuoden ajalta. Hänen kanssaan lähin esimieheni (no, esinaiseni) suunnitteli ja toteutti asioita, jotta Kuntatalo olisi valmis vastaanottamaan markkinavieraat. Kuten esimiehini sanoi muistotilaisuudessa itkuisena muisteli: hän oli oikea käsi ja vasen jalka; vasen käsi ja vasen jalka. Hän ei koskaan sanonut ei ja sovitut asiat pitivät.

Mutta elämä jatkuu. Vaikka yksi tärkeä mies on poissa, niin hänen muutamat minullekin opettamat asiat ovat tiukasti selkäytimessä tulevia koitoksia varten. Muutenkin lauantai oli raskas (lähdin siis Helsinkiin aamukuudelta ja tulin takaisin kolmelta), sillä lupauduin kaikeasta huolimatta tuuraamaan Kino Iiriksessä yhden lipunmyyntivuoron (klo 20 näytökseen). Sunnuntaina en mennyt koko päivänä ulos, vaan katselin televisiota (Morsesta Hill Streel Bluesiin ja Frendeihin) ja lepäilin. Tenttiin olisi kyllä pitänyt lukea, mutta aivojen oli pakko saada olla vaan.


torstaina, marraskuuta 05, 2009

Kummallinen tunne


Eilen ja vielä tänäänkin oli pääkopassa onnistumisen kummallinen tunne - sellainen vapautunut olotila, jota ei ole ollut aikoihin ja joka ei kuitenkaan kestä kauaa. Mutta iloitsen siitä, että a) eräs vaikea tentti meni läpi (ykkösellä, jei!) ja b) alan pakolliset opinnot alkavat olla takanapäin. Viivasin tänään tenttilistasta tuon läpiaherretun tentin - mahtava tunne! Vielä kaksi tenttiä (toivottavasti se olisi siinä), niin voin hakea kandin paperit ja graduakin voisi alkaa tekemään täyspäiväisesti.

Sinänsä työ ei lopu siihen, mutta voisin alkaa hengittää vapaammin - siis muualle kuin paperipussiin. Ensi tiistaina on verotuksen perusteiden tentti. Oli pakko tilata netistä tenttikirja, muuten lukeminen on täysin mahdotonta. Ja sopimusoikeutta tentitään keväällä (joo, vasta - meillä on tällaisia hölmöjä tenttimisrajoituksia). Huomenna on Nenäpäivä - muistakaa pöljäillä hyvän asian puolesta!


keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Pureksittua parisuhdetta

Tarttumisestani Tony Dunderfeltin Parisuhteen kemiaan on jo hyvän aikaa toista kuukautta. Muistan lukeneeni kirjaa hiekkarannalla kylpiessäni loppukesän auringossa pienen tuulen saattelemana. Perimmäinen syy kirjan lukemiseen oli ehkä se, että halusin tietää parisuhteen kemiasta etukäteen - en ole ollut koskaan kaveruus- ja ystävyyssuhteita "korkeammalla" kenenkään kanssa. Lisäksi aihe on enenmmän kuin kiinnostava, sillä rakastan kaikkea ihmisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen (siis sosiaalipsykologiaan ja yleensäkin psykologiaa) liittyvää. Olen pureksinut kirjaa siis jo tovin ja miettinyt jopa yön hiljaisina tunteina, mitä siitä kirjoittaisin. Se on vaikeata, sillä oma näkemykseni koko aiheesta - kirjasta puhumattakaan on, perin noviisimainen. Se, etten tällä hetkellä ole parisuhteen kemiassa, vaikeuttaa työtä entisestään. Yritetään nyt kuitenkin.

Muutama mainitsemisen arvoinen ovallus kirjasta löytyi jo heti alkusivuilta. Dunderfelt nimittäin jaottelee parisuhteet kolmeen kategoriaan - I, II ja III -vaiheen parisuhteet. I-vaiheen parisuhteessa vallitsee "entisaikojen" työnjako, eli mies on hierarkisesti naisen yläpuolella: mies tuo leivän talouteen ja nainen hoitaa taloutta (eli ruoanlaiton ja lasten hoitamisen). Tätä parisuhdetta Dunderfelt kuvaa perinteiseksi parisuhteeksi, jota esimerkiksi tavataan meidän vanhempien ja isovanhempien parisuhteessa. II-vaiheessa mies ja nainen on keskenään tasa-arvossa eli naiset ovat suhteellisen itsenäisiä (käyvät töissä yms.) ja miehet hoitavat taloutta (eli lapset ja ruoanlaittamisen). Tulevaisuuden III-vaiheen parisuhteissa ollaan entistä itsenäisempiä: kaksi itsenäistä ihmistä valitsee suhteen, mikä tyydyttää juuri heitä (eli suhteen, jossa muun muassa toinen ei voi omistaa toista ja jossa seksuaalisuudessa on entistä voimakkaampi rooli). Dunderfeltin mukaan suhteista tulee entistä määräaikaisempia ja vapaampia.

Parisuhdevaiheiden lisäksi kirjasta erottuvat kaksi termiä, jotka muodostuvat PmS ja P.I.S.S. -lyhenteistä. Erityisesti II-vaiheen parisuhteessa miehet kärsivät Passiivisen miehen Syndroomasta ja naiset Paniikinomaisesta Itsenäisyyden Saavuttamisen Syndroomasta. Lyhyesti ja ytimekkäästi molemmista syndroomista (tieteellinen ja täydellinen selitys löytyy kirjasta): PmS-mies kärsii naisen liiasta itsenäisyydestä (eli nainen alkaa hallita parisuhdetta ja puolisoiden "paikkaa") - hän passivoituu, koska ei löydä omaa paikkaansa naisen viereltä ja omia tehtäviään parisuhteessa. Miehellä ei ole myöskään enää mitään omaa sanottaava, vaan pelastaakseen ihmissuhteensa mies myötäilee naista (ns. Hyvän miehen ongelma). P.I.S.S. -nainen puolestaan hallitsee suhdetta miestä enemmän, josta on seurauksena niin viestinnälliset kuin seksuaaliset ongelmat: nainen ei enää haluakaan passiivista miestään, vaan kaikki toiveet täyttävää villiä rakastajaa (kuten Dunderfelt toteaa: nainen haluaa parisuhteessa aina ja ikuisesti Miehen! Ei poikaa, eikä hissuttelijaa).

Tätä syndrooma-asiaa on hieman vaikea selittää referoimatta koko kirjaa, sillä tähän liittyy niin monia mielenkiintoisia ja tärkeitä seikkoja toisen huomioonottamisesta lähtien. Mutta yhtä kaikki - tämä osio on kirjan mielenkiintoisinta antia, ehdottomasti! Tunnistin heti hyvän miehen ongelmat itsessäni, vaikken kokemusta omaakaan. Ehkä asialle pitäisi jotain tehdä, hmm..

Oli mielenkiintoista lukea myös parisuhteeseen liittyvä fyysisestä kiintymyksestä eli seksuaalisuudesta. Tähän aiheseen en kuitenkaan uskalla ottaa sen enempää kantaa (ehkä myöhemmin muissa yhteyksissä), sillä ensin pitäisi olla jonkinlaista kokemuspohjaa ennen johtopäätösten tekemistä (siis joko Dunderfeltin teorioiden puolesta tai niitä vastaan). Sinänsä mitään uutta kirja ei tarjoa esimerkiksi seksuaalisen vetovoiman saralta, sillä a) miehet ovat kiinnostuneita silmistä, rinnoista ja takapuolesta ja b) naiset vallasta, älykkyydestä ja fyysisestä voimasta (tähän nojaavat myös lukuisat asiasta tehdyt tutkimukset). Mutta eräästä seikasta on pakko mainita. Dunderfelt nimittäin, liittyen III-vaiheen parisuhteeseen, jakaa seksin lukuisiin eri osa-alueisiin: lasten siittämisen lisäksi seksi on paineen purkamista (panemista), omanarvontunteen vahvistamista (naimista) ja toisen ihmisen syvällistä kohtaamista (rakastelemista). Noin sen tulisikin olla (kai), sillä nyky-yhteiskunnan kiireinen elämänrytmi ja kumppaneiden erilaiset tarpeet (suhteen kipinän ylläpitämisen lisäksi) vaativat myös seksielämältä uudistumista. Ehkä tässä suhteessa nuorempi polvi (siis nuoret aikuiset: 18-25v) on vanhempiaan viisaampi-ainakin mitä median kautta on pystynyt hahmottamaan ihmisten seksuaalikäyttäytymisestä.

Parisuhteen kemia on nimensä mukaisesti sekoitus sekä tutkimustietoa että kirjailijan omia pohdintoja/neuvoja parisuhteesta. Tämä kirjasta tehty "tiivistelmä-mielipide" -blogimerkintä on hajanainen ja epäselvä, myönnetään. Johtunee nyt ainakin aiheen monimutkaisuuden ja herkkyyden lisäksi siitä, ettei allekirjoittaneella itsellään ole empiiristä tutkimustietoa ihmissuhteista ja siihen liittyvistä seikoista (siis omista sellaisistaan). Ehkä tästä kirjasta saa enemmän irti, jos lukija on parisuhteessa ja on itse törmännyt vastaaviin kirjassa esittettyihin ongelmiin. Tällaista vasta-alkajaa varten on kai omat opuksensa (ihmissuhteet for dummies tjsp.). Toisaalta, ihmissuhteista opitaan elämällä ja kriisit kokemalla - ei opuksilla.

PS Tiesittekö muuten, että ennen (tästä on varmaan vuosia) mies vannoi valan käsi omien sukupuolielintensä päällä ja lisäksi jokin sovittu asia varmistettiin "käden lyönnillä"? Itse en tätä tiennyt. Enkä tiedä, olisinko halunnutkaan tietää. Oppia ikä kaikki.

Parisuhteen kemiaa (tai pikemminkin fysiikkaa), eli ohjeita meille miehille. Frendien yksi parhaimmista kohtauksista, ehdottomasti! Tämä on jenkkiversio, jota ei Suomessa näytetty kokonaan.



maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Kinoa ja Cocoa

Muutama merkintä sitten kerroin tuoreesta elokuvaan liittyvästä harrastuksestani. Viime viikonloppuna se sitten alkoi: vapaaehtoistyö Kino Iiriksessä (PHEK:n omistama elokuvateatteri). Hoidin sekä lauantaina että sunnuntaina lipunmyynti-vahtimestarin töitä. Tuplapyhistä johtuen oli vilkasta eli asiakkaita riitti jokaiseen näytökseen. Sinänsä alku oli hermostuttavaa, kun en ole aikaisemmin toiminut lipunmyyjänä edes tivolissa. Mutta eihän siinä tarvitse kuin asiakaspalvelutaitoja sekä yhteen- ja vähennyslaskua. Hyvinhän tuo lopulta kai meni. Oli ilo huomata, että ihmiset haluavat edelleenkin suosia pieniä elokuvateattereita Finnkinon sijaan - ja se on hyvä asia se. Erilaisuutta tarvitaan myös elokuvissa.

Olisin voinut mennä väliajalla katsomaan kolmea eri elokuvaa, mutta valitsin
yhden - Jan Kounenin ohjaaman Cannes´n filmifestivaaleilla päätöselokuvana näytetyn Coco Chanelin ja Igor Stravinskyn rakkaustarinan (Coco Chanel & Igor Stravinsky). Elokuva on siis kertomus Cocon ja Igorin välisestä intohimoisestakin suhteesta. Suhteesta, joka toisaalta auttoi Stravinskya luomaan uutta musiikkia - mutta toisaalta taas maksoi säveltäjälle hänen perheensä tämän vaimon saatua tietää Igorin ja Cocon suhteesta heidän (siis Igorin perheen) asuessaan Garches'essa sijaitsevassa Cocon kartanossa. Mitään mullistavaa tai uutta tämä kovin rohkeilla seksikohtauksillakin varustettu elokuva ei ajankuvauksesta ja tositarinasta kahden luovan ihmisen välisestä suhteesta tarjoa. Toisaalta heille, jotka eivät ole romanssista kuulleetkaan, niin tämä toimii myös eräänlaisena historiankirjoituksena. Rakkaustarinan jännite hyppii puolelta toiselle kolmiodraamasta jännitykseen siitä, millaisen vastaanoton Cocon muusaama säveltäjän uusi teos saa - edellinen "Kevätuhri" kun päättyi suureen fiaskoon ensi-illassaan vuonna 1913. Katsoja ei voi tarttua juuri mihinkään.

Elokuvasta tekee katsott
avan kaksi asiaa: näyttelijätyö ja musiikki. Anna Mouglalis näyttelee muotineroa ja nro 5:n luojaa perin uskottavasti. Cocon tylyys näkyy juuri ilmeissä ja eleissä - siinä, miten hän toisaalta tuhlasi rahaa muotiluomuksiensa sekä parfyymiensa tuotekehitykseen ja toisaalta riisti työntekijöitään ja rakastajiaan. Säveltäjä-neroa näytellyt, Bond-pahiksenakin tunnettu Mads Mikkelsen, vetää roolinsa uskottavasti ja hienotunteisesti. Tosin heille, joille Mikkelsen on jäänyt mieleen Casino Royale -elokuvasta, voi olla vaikeuksia hahmottaa häntä maailmankuuluna säveltäjänä. Musiikki on toinen asia, jonka takia tätä elokuvaa voi jopa suositella. Heti alkusoitosta lähtien on klassisen musiikin ystäville tarjolla vain parasta, mitä leffalipun hinnalla voi vaatia.

Kokonaisuudessaan elokuva oli katsottava, mutta ei missään vaiheessa ylety esimerkiksi Titanicin veroiseksi rakkaustarinaksi. Nähtäväksi jää, mitä tarjoaa Coco Chanel-sarjan riippumaton jatko-elokuva Coco Avant Chanel, jossa Cocoa näyttelee iki-ihana Audrey Tautou.
*** (josta yksi musiikista ja näyttelijäsuorituksista).


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More