Näytetään tekstit, joissa on tunniste TALVI08.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TALVI08.. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, joulukuuta 24, 2008

Joulutervehdys

Joulupukki kävi jo matkaan, joten on tullut aika toivottaa kaikille Hyvää ja Rauhallista Joulua! Tänään joulusauna ja hyvää ruokaa sekä tietysti yhteisiä hetkiä läheisten kanssa - mitäpä sitä muuta voisi toivoa?

Eevil stöö - Matkaan Jo Käy


perjantaina, marraskuuta 21, 2008

Taistele sen puolesta mitä rakastat

Hetki sitten kävin allekirjoittamassa suruadressin Mannerheimin ristin -ritari (n:ro 16) Pentti Iisalon muistoa kunnioittaen. Koruton adressi oli esillä koruttomilla sotaveteraanien aamukahveilla, jonne he kokoontuvat joka arkiaamu tapaamaan tuttuja ja muistelemaan menneitä. Tilaisuuksissa oli usein läsnä myös vänrikki Iisalo itse. Olisi tehnyt mieli jutustella veteraanien kanssa, mutta ehkä he olisivat ottaneet sen tunkeiluna - tai tiedä häntä.

Rakkaan isänmaan puolesta taistellut ritari saa huomenna arvoisensa hautajaiset - viimeisen iltahuudon. Ensin on vuorossa siunaustilaisuus Ristinkirkossa, jonka jälkeen väsynyt taistelija saatetaan isänmaan multiin Levon kappelin edustalle muiden Mannerheim-ristien ritarien viereen - arvonsa mukaisesti kunnialaukauksin. Minulla ei ollut koskaan kunniaa tavata Iisaloa, mutta kyllä television perusteella miehellä oli karismaa ja arvot tietysti kohdallaan.

Eräällä lukion historian tunnilla sain pidellä erään opiskelijatoverini sukulaisen saamaa Mannerheimin ristiä. Kyllähän sen edessä tuli aika hiljaiseksi. Tosin sankareitahan he ovat kaikki - tunnustuksiin katsomatta.

Laineissa Laatokan mahti,
kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
konsa on koittava koi.

Ylväänä Karjalan heimo
tuskansa kantanut on.
Maaäiti suojaansa sulkee,
vartija poissa jo on.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
muistakaa, heille kallis ol' maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
himmetä ei muistot koskaan saa!





keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Muissa maailmoissa

Pari päivää olen ollut muissa maailmoissa. Kaiken turhan lisäksi olen ajatellut kandia, joka kai pitää gradun lisäksi vääntää. Asiaa ei yhtään helpota se, että aikaisintaan ensi viikolla yliopiston puolelta palataan tuohon kandiin. No, se ei merkinne tässä suossa mitään. Hyvä sentään, että tuo kuta-tentti meni hyvin - enää vaan harkkatyö, niin on tuokin kurssi puitu. Parin viikon päästä EU-oikeuden tentti - jälleen kerran.

Eilen tuli taas kaakoteltua erään ystävän kanssa ja turistua jonkin verran myös opiskeluun liittymättömistä asioista. Hyvä niin. Tänään piti luistella tai edes uida, mutta jäi seuraavaan kertaan. Perjantaina sitten sulkapalloa ja pitää hakea N95 huollosta - ehkä tuolloin ollaan kartalla.


torstaina, helmikuuta 21, 2008

Nopea viikko

Viikko on mennyt vauhdilla - vastahan oli perjantai. Kai sitä jotain on saanut aikaiseksi, mutta enemmänkin olisi pitänyt. Vaan ei ole jaksanut. Ostin tänään apteekista multivitamiini-purnukan, jos vaikka auttaisi. Pitäisi muutenkin käydä lääkärissä tai edes terveydenhoitajalla. Kipu ei ole kivaa. Tänäänkin piti lähteä Tampereelle, mutta ei vaan ollut lähtöolo. Sitä se vanheneminen teettää. Huominen verenluovutustilaisuus menee toivottavasti omalla painollaan. En pääse "valvomaan" sitä, koska pakko mennä istumaan seminaariin.


lauantaina, helmikuuta 16, 2008

Sulkista ja jutustelua

Loppuviikko sujui hieman paremmissa merkeissä kuin mitä viikko sitten osasin odottaa. Torstain kuta-luento ja sulkapallokurssi sujuivat ihan mukavasti (tosin sulkistappiot hieman harmittavat, mutta mikään Ville Lång sentään ole). Ystävänpäiväkortteja tuli tasan yksi, mutta parempi sekin. Pääasia, että oma tervehdykseni ovat menneet perille - kai.

Perjantaina vietin erään ystäväni kanssa kolmen tunnin jutustelusession kahvikupin ääressä. Oli mukava jutustella opinnoista (oli pakko purkaa gradupaineita) sekä elämästä yleensä oikein ajan kanssa. Kahvilakin oli rauhallinen, joten oli oikein kiva päivä. Tänään olen lepäillyt ja parannellut lihasrevähdystä. Olisi sittenkin pitänyt laitattaa teipit, niin tätäkin tuskaa ei tarvitsisi kärsiä. Saunan jälkeen buranaa naamaan, että saa kunnolla unen päästä kiinni.

Maanantaina Helsinkiin. Ainakin kirjastossa pitäisi käydä ja elokuvissa - Sovintoon olen jo varannut lipun. Harmittavasti sää näyttää lämpenevän. Tämä aurinkoinen pakkasjakso oli ihana.


torstaina, helmikuuta 07, 2008

Ja mä pelaan sulkista..

Urheiluhullu jo olen..Tänään oli ensimmäinen sulkapallokoulu - alkeiskurssin kerta siis. Tuli opeteltua uudelleen - pitkästä aikaa siis, oikea mailaote, liikkuminen ja sijoittuminen kentällä. Ihan mukava hiki tuli, kaunokaisten kanssa höntsyillessä (eihän alkeissa kunnon pelejä saada aikaiseksi). No, kunhan lätkin - ei ole väliä, kenelle häviän ja kenet voitan. Tuli myös käytyä kuntosalilla pitkästä aikaa, lähinnä kuntopyöräilyä - seuraavaksi siirrytään soutulaitteeseen ja varmasti kokeillaan painojakin vielä - tosin niiden kanssa en ole touhunnut aikoihin..


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More