Kuluneena vuonna kävin elokuvissa useammin kuin koskaan aikaisemmin. Syinä voisivat olla mahtava seura, hyvä elokuvatarjonta tai hieno elokuvateatteri-kompleksi (löysin Tennispalatsin). Kävin elokuvissa kuluneena vuonna kahdeksan kertaa. Kotimaisia pätkiä oli kaksi - FC Venus ja Matti ja loput ulkomaisia; mukaan mahtui niin amerikkalaisia, espanjalaisia, kuin ruotsalaisiakin elokuvia. Muutaman kerran oli hyvää seuraa mukana, mutta yksin on täytynyt mennä esimerkiksi Paholainen pukeutuu Pradaan -pätkään. Ja huomenna ken tietää löydän viihdyttämässä itseäni The Holiday -elokuvan parissa.
Parhaita elokuvia valitessa (siis allekirjoittaneen katsastamia) valinta ei todellakaan ollut vaikea. Kaksi nousi ylitse muiden - Geishan muistelmat ja Volver-paluu. Geishassa elokuvaelämys oli joltain toiselta planeetalta, eikä vähiten elokuvaseuran takia. Volver puhutteli monella eri tavoin ja ensimmäistä kertaa jäin (yksin kun olin) katsomaan lopputekstit sekä kuuntelemaan elokuvan musiikkia muiden kiiruhtaessa ulos teatterista. Myös Da Vinci-koodi yllätti kirjaa lukemattoman Telluksen tallaajan - Howardilta hyvää työtä!
Pettymyksiä ei tälle vuodelle sattunut, kaikki elokuvat olivat vastinetta rahoille. Saa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan - ainakin Bond pitää heti alkuvuodesta käydä katsomassa ja Das Leben Der Anderen.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti