Olen siis viime aikoina viettänyt aikaa kirjojen - muiden kuin tenttikirjojen (jotka kyllä jaksavat odottaa lukemistaan kirjahyllyssä) parissa. Vaihtelu tekee hyvää ja varmasti on virkistänytkin.
Mielenkiintoisimmat lukemani kirjat olivat eittämättä Tuija Matikan Sofia Orginale ja Mika Ojakankaan Ystävästä ja vihollisesta. Molemmat olivat puhuttelevia ja ajatuksia herättäviä - eikä vähiten kirjoissa käsiteltyjen teemojen kannalta. Ojakankaan teoksen lukeminen tosin vaatii hieman filosofian ja Raamatun tuntemusta, jotta punainen lanka tulisi paremmin ymmärrettyä.
Kahden edellämainitun kirjan lisäksi tuli kahlattua Riikka Juvosen Suomineidon sotatieto. Teos ei sinänsä tuonut ainakaan itselleni mitään uutta, mutta oli hyvä asioiden palautuskirja. Jokaisen on hyvä tietää suomalainen sotahistoria, vaikka sitä kouluissa hyvin opetetaankin. Jorma Palon Nils Gustafsson ja Bodomin varjo odottaa lukijaansa, ehkä sitten uudenvuoden jälkeen.
Huomenna olisi vakaa tarkoitus käydä lävitse vuoden 2006 elokuvat - siis allekirjoittaneen katsomat, vaikka Bondin voisi sunnuntaina käydä katsomassa.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti