torstaina, toukokuuta 20, 2010

Tyhjä ja tyhmä olo


Nyt on jotenkin tyhjä ja samalla tyhmä olo. Vein aamupäivällä tiedekunnan kansliaan kandidaattitutkinnon hakemuksen. Väänsimme opintosihteerin kanssa hakemuksen lopulliseen kuntoon ja siellä se sitten on - matkalla dekaanin pöydälle. Ensi viikolla on hakemuksen puolto/hylkäysesittely ja sitten tulisi (toivottavasti) tutkintotodistus kotiin. 180 opintopisteen eteen on tehty työtä ja muutama kyynelkin on vieritetty hikipisaroiden lisäksi. Saa nähdä.  Muutaman arvosanan olisi voinut korottaa ja keskittyä paremmin muutamiin tentteihin. No, tutkinnon arvosanasta ei ole niin väliä - enää.

Tuon hakemussession jälkeen kävin Juveneksella syömässä jauheliha-jalopeno-pitsan. Sitten Sorsapuistoo, jossa näin erään hallatoverin. Juttelimme puun varjossa puolitoista tuntia niitä näitä - aika henkilökohtaisiakin asioita. Oli todella kiva juttelusessio ja varmasti otamme  Sorsapuisto-sessiin uudelleen (ajan kanssa). 

Huomenna Tallinnaan SVAL:n seminaariin. Tiedossa kesäkelejä vielä pariksi päiväksi. Hyvä niin, vaikka saisi kyllä viiletä "vähän".


maanantaina, toukokuuta 10, 2010

Eteenpäin

Olin lauantaina ydinvoimanvastaisessa mielenosoituksessa yhdessä 3000 muun kansalaisjärjestöaktiivin kanssa. Tunnelma oli positiivinen harmaasta säästä huolimatta - onneksi odotettu sade alkoi vasta mielenosoituksen jälkeen. Lisäksi seura oli mainiota! Tästä on hyvä jatkaa kansanedustajatuttavia lobaten. Ydinvoima on asia, joka jakaa varmasti mielipiteet puolesta tai vastaan. Hyvä niin. Asiat eivät hyssyttelemällä mene eteenpäin ja aktivismia tarvitaan. 

Pääsin vihdoin ja viimein sopimusoikeuden perusteet läpi (kolmosella, mutta kuitenkin). Seuraavaksi pitää katsoa opintosuoritukset läpi, jotta voi metsästää kokonaissuorituksia ja sitten hakea kandidaatin tutkintoa.  Opintosuoritusotteeni on pitkä kuin nälkävuosi, joten eiköhän tällä viikolla voi laittaa hakemusta vetämään. Eteenpäin opinnoissa, se on tärkeätä se.


tiistaina, toukokuuta 04, 2010

Korttiongelma

Voi Nordean pankkikortti, minkä teki! Eilen tullessani spr:n valtuuston kokouksesta, piti piipahtaman Espoossa viemään myymäni "Verotuksen perusteet" -kirja ostajalle. Mutta HSL:n automaatti, kuten kaikki automaatit sen jälkeen, hylkäsi pankkikorttini. Ja tietenkään minulla ei sattunut olemaan käteistä kuin pari vaivaista euroa. Kotiin piti päästä, joten soitto yhdelle luotettavalle ystävälle eli pummireissulle. Nolottihan se hieman, mutta pakko mikä pakko! Onneksi on ihmisiä, joihin voi luottaa jopa Helsingissä! Ei näköjään kannattaisi pistää kaikkia munia samaan koriin eli aina olisi oltava jonkin verran käteistä matkassa. Oppia ikä kaikki. Ni, kävin tilaamassa uuden ja nostamassa käteistä. Oli muuten konttorissa aika hiljaista - näin kortti- ja verkkoaikana.


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More