Paholainen pukeutuu Pradaan

Eilen tuli käytyä Finnkinon Superpäivän kunniaksi, tai lähinnä sen takia, katsomassa Paholainen pukeutuu Pradaan. Ulkomailla kovasti kehuttu, tositapahtumiin ja Lauren Weisbergerin kirjaan perustuva elokuva vakuutti myös minut. Tarinassa Meryl Streep esittää ilmeisesti hänelle vartavasten tehdyssä roolissaan New Yorkissa majaansa pitävän muotilehti Runwayn päätoimittajaa Miranda Priestleya. Jääkuningatarta, jolle alaiset ovat kuin ilmaa: assareita tulee ja menee, eikä heidän nimiään kannata aluksi edes opetella. Pääasia, että toiveet, ne kaikkein kummallisemmatkin toteutuvat.

Elokuva yllätti positiivisesti. Ohjaus on sujuvaa sekä tarina, kaikesta kliseydestään huolimatta, on mielenkiintoinen (täytynee jossain vaiheessa kahlata tuo kirja läpi). Näyttelijät onnistuvat tehtävissään ja etenkin Streepin jälki on varmaa laatutyötä (luonnerooli, kieltämättä). Hathawaysta kuullaan vielä. Hän veti roolinsa hienosti tähtitoimittajuudesta haaveilevasta, mutta assariksi päätyvästä neitokaisesta. Elokuvan musiikkivalinta oli hyvää, eikä cameorooleissakaan ollut valittamista (muun muassa Heidi Klum ja muut muotimammat vilahtivat valkokankaalla).

Muotimaailma on tällaiselle tavalliselle sukankuluttajalle vielä melko tuntematon (no, Fashion TV:ta tulee joskus seurattua), joten elokuva toimi myös opetuselokuvana: Gabbana, Prada ja Cucci tulivat tutuiksi. Opetuksena voidaan pitää myös sitä, että muotivaatteet ja laihuus eivät tee naisista sen ihmeellisempiä - hänen ei tarvitse pukeutua chic ja olla laiha valloittaaksen miehen sydämen. Genreltään komediaan ja draamaan sijoittuva elokuva toimii myös ihmissuhde-elokuvana - vaikkei elämässä kaikki aina päätykään yhtä onnellisesti. That´s all - ei muuta. Streepin vakiolause lienee juttu kaikille assareille - tai jonkun egoistin alaisille.