tiistaina, huhtikuuta 28, 2009

Keväinen viikonloppu

Terveiset Tampereelta! Pari tenttiä taas takana ja monenmonta vielä edessä. Oli kuitenkin vähäisestä valmistautumisesta huolimatta syytä käydä koettamassa onneaan.. Unohtamatta hallatovereita, joita on aina kiva nähdä - erään kaunottaren kanssa kahvittelin ennen tenttiä. Kivoja hetkiä, tuollaiset keskustelutuokiot!

Kulunutta viikonloppua, joka tarjosi ainakin keväistä ilmaa, voi muistella hyvillä mielin näin keskellä viikkoakin. Lauantai meni käytän
nössä kokoustaen SPR:n Hämeen piirin vuosikokouksessa. Oli ihana nähdä muutamia hyviä ystäviä pitkästä aikaa ja saada luottamustoimelleen (piirihallituksen jäsen) jatkoa! Kiva oli myös nähdä Lahden ylpeys, Sibeliustalo sisältä käsin - kannattaa ehdottomasti vierailla, mikäli sielläpäin pyöritte!

Sunnuntaina piti lukea vero-oikeuden tenttiin, mutta jotenkin sitä tuli taas lähdettyä ulos aurinkoon! (Iitti ja Jaala - Wellamo 2009 tour). Ja rangaistus koitti heti seuraavana
aamuna - jalat olivat tetsailusta ihan tuuskana! Sitä se tietokoneen ääressä istuminen on teettänyt, heh!

Sää on suosinut suomalaisia menneenä viikonloppuna ja vielä tänäänkin oli lämmintä. Nyt, kun wappu lähestyy, niin sää epävakaistuu ja viilenee. Niinpä tietenkin! Mutta se ei menoa haittaa - yo-lakki päähän ja torille! En tosin vielä tiedä, minnepäin (eli minne torille), mutta se jää nähtäväksi.. Huomenna sen sijaan Helsinkiin heti aamusta. Oi iloa..


perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Luomisen tuskaa tai sen helppoutta

Olen kirjoittanut lukuisia artikkeleita, lehtijuttuja, reportaaseja sekä kolumneja - mielipidekirjoituksista puhumattakaan. Harvoin olen saanut jutuistani palautetta. Mutta sitä on tullut, ei siinä mitään. Kuntalehteen työharjoitteluni aikana kirjoittamani lahjusjuttu sai ansaitsemaansa huomiota seuraavan illan puoli yhdeksän uutisissa, kun he käsittelivät samaa aihetta. Lisäksi paikallislehteen kirjoittamani juttu paikallisen jalkapalloseuran valmentajasta kerää kehuja näin monen vuoden jälkeen. Ja onhan muutama Spray-lehden juttukin mielestäni aika onnistunut. Tällä viikolla sain kehuja eräästä tulevasta mielipidekirjoituksesta (ESS:n Vierailija-palstalle), jonka aihepiirinä oli vapaaehtoistoiminta ja taantuma nimenomaan Punaisen Ristin näkökulmasta (parin viikon päästä vietetään Punaisen Ristin viikkoa). Saa nähdä, miten teksti otetaan vastaan suuren yleisön silmissä.

Kirjoittaminen mielletään yleensä toimittajan tehtäväksi, mutta sitä tekevät myös muut ammattiryhmät (esimerkiksi sanoittajat, johon palaan myöhemmin blogissani). West Wingiä seuratessani kiinnostukseni on kasvanut ns. puheenkirjoittajien tehtäviin (puheenkirjoittajia käyttävät Suomessa ainakin ministerit ja tasavallan presidentti). Vastoin yleistä käsitystä puheenkirjoittaja no, ei nyt varsinaisesti syötä sanoja kenenkään suuhun, vaan auttaa ilmaisemaan näkökulmia erilaisista asioista yhdessä avustajakunnan kanssa.

Vaikken koe itsenäni kovinkaan verbaalisesti lahjakkaaksi, niin tiimityöskentely ja ajankohtaisten asioiden sekä ilmiöiden seuraaminen onnistuisi. Ja mitä nuorempi, sen parempi (näköjään) - presidentti Barack Obaman virkaanastujaispuheesta oli pääasiallisessa vastuussa 27-vuotias Jon Favreau. Nuorena se on näköjään vitsa väännettävä.


maanantaina, huhtikuuta 20, 2009

Sankareita kaikki

No niin, nyt taas blogin ja arjen parissa. Pari päivää ilman tietokonetta teki terää. Väsymys on jo voitettu kanta. Yllättävän koville otti nuo valvomiset, kuuluu kai ikään. Mutta kivaa oli hallatovereiden kanssa - kuten joka exculla! Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja tovereita sekä tutustua fukseihin, joista ei oikeastaan tiennyt ennen matkaa mitään. Kumma kyllä, he tuntuivat tietävän minusta enemmän kuin minä heistä (kaikki tuntee apinan jne.). Niin se kai aina menee..

Helsingin vierailukohteissa (muun muassa EU:n edustusto) oli rentoa ja laivalla sitä vasta hyvä meininki oli! Varsinkin, kun mukana matkassa oli Mestiksen viime kauden sankarit (vaikka mehän ollaan sankareita kaikki) Poika seuranaan! On varmaan hieno tunne siemaista kouhujuomaa mestaruuspokaalista. Aika jännä nähdä sellaisia ihmisiä livenä, joita on tullut seurattua Urheilukanavalta - no, lätkänpelaajatkin ovat vain ihmisiä. Tanssilattialla oli mahtava meno, kuinkas muuten! Tein muun muassa uuden diskotanssi-ennätyksen (oliko se kahdeksan biisiä yhteen menoon). Ja illan viimeinen hidas fuksikaunottaren kanssa (paljonkohan sitä pituuseroa nyt olikaan, ainakin 20 senttiä) totta kai!

Aamuviiteen saakka siis tuli notkuttua ja kolme tuntia siinä sai "nukuttua" ennen maihinnousua Tallinnaan, joka on muuttunut viime näkemästä aivan totaalisesti! Hienot autot ja luksuslukaalit, ihan länsimeininkiä pikkuhiljaa. Mutta veikkaanpa, ettei kansalaisten tulotaso silti ole kahdessa-kolmessa vuodessa hirveästi noussut. Vanhassa kaupungissa oli yhtä hienoa kuin ennenkin ja tutustuimmepa kahden kaunottaren kanssa Viru-kauppakeskukseen (joka erehdyttävästi alkaa muistuttamaan kotoista Kamppia). Positiivisin asia Tallinnassa on ehkä turistin näkökulmasta ruoan hinta. Söimme ennen satamaan raahautumista paikallisessa Amarillossa. Kunnon kanahampurilainen ranskalaisilla kustansi runsaat kahdeksan euroa - Suomessa vastaava annos taitaa maksaa 13-15 euroa.

Ihan positiiviset fiilikset jäivät koko reissusta, vaikka tuliaisissa olikin kantamista ja perjantai meni ihan yrittäessä pysytellä hereillä (tuntuu, ettei vanha enää jaksa). Musiikiksi tähän loppuun jokaisen nitrodiskolaisen suosikki - Village People ja YMCA. Yritin löytää illan viimeistä hidasta, mutta tuloksetta. Mutta kyllähän tämäkin on kiva biisi, ainakin tanssittava sellainen..


keskiviikkona, huhtikuuta 15, 2009

Matkalla

Blogi vaikeneen, mutta vain hetkeksi. Ainejärjestöni ministeriö ja tulevat virkamiehet matkaavat ensin Helsinkiin ja sitten Tallinnaan. Sitä kandia voisi hieman juhliakin! Mutta ensin nostetaan malja Hillsboroughin uhrien muistolle - You´ll Never Walk Alone!


tiistaina, huhtikuuta 14, 2009

Haluatko Slummien miljönääriksi?

Oscar-rohmu ja romanttiseksi draamaksi luokiteltu Slummien miljonääri on enemmän kuin kahden tunnin elokuva Intiasta (vaikkakin englanniksi puhuttuna). Se on elokuva sekä veljellisestä että palavasta rakkaudesta - rakkaudesta, jonka edessä vaikeudet on tehty voitettavaksi. Elokuva on myös yhteiskunnallinen opetusohjelma tarkoituksenaan avata maailman silmät slummien (jota on kaikissa kaupungeissa) kurjuudelle. Ohjaaja Peter Boyle (muun muassa Trainspotting) peräänkuuluttaa maailmaa, jossa kaikilla ihmisillä olisi siedettävät asuinolot.

Aloitetaanpa alusta. Olipa kerran kaksi veljestä, Salim ja Jamal, jotka elävät Mumbain slummialueella tavallista pikkupoikien elämää. Veljeksistä Jamal on järkevä ja asioita harkitseva, kun taas Salim villi ja alati vaikeuksiin joutuva. Poliittisen vainon takia veljeksistä tulee orpopoikia, jotka joutuvat eroon äitinsä lisäksi kotikylästään. Poikien etsiessä paikkaansa yhteiskunnassa muskettisoturien joukkoon liittyy Latika (ihastuttava Freida Pinto) , johon Jamal tykästyy silmänräpäyksessä.

Orpojen tie Intiassa on pitkä ja kivinen, mutta kaikki näyttää pikku hiljaa valoisalta - vai näyttääkö sittenkään? Jamal (Dev Patel) on voittamassa 20 miljoonaa rupiaa "Haluatko miljönääriksi" -visailun paikallisessa versiossa joutuen poliisin hampaisiin huijausepäilyn vuoksi, Salim (Madhur Mittal)työskentelee mafioson palveluksessa ja Latika on naitettu tälle roistolle, jota lopulta kiinnostaa ainoastaan oma hyvinvointinsa.

Boyle kuljettaa tarinaa mestarillisen leikkauksen keinoin. Koko elokuva on kuin kasa lukuja kertomuksessa, joka saa huipennuksensa viimeisen puolen tunnin aikana. Ennalta-arvattava loppukaan ei pilaa elokuvan katsojanautintoa, vaan tarjoaa kahdeksan Oscarin arvoisesti niin maantieteellisiä kuin romanttisiakin elämyksiä. ****


sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2009

Pääsiäistä!

Pääsiäinen on sujunut tähän asti melko rauhallisesti. Eilen tein kymmenisen kilometrin pyörälenkin melko keväisessä kelissä - aurinko paistoi ja osa säteistä tarttui naamaankin. Hieman D-vitamiiniakin siis ulkoillessa. Tänään olisi tarkoitus jatkaa ulkoilua, toivottavasti se aurinko näyttäytyy pian. Muutama sulkaamunakin on tullut syötyä. Mikä ihme niissä Kindereissä viehättää aikuisiakin?

Torstaina kävin katsomassa Slummien miljönäärin Finnkinon Superpäivillä. Elokuvakokemuksesta lisää seuraavassa merkinnässä. Nyt hyvää ja rauhallista Pääsiäistä itsekullekin säädylle!


torstaina, huhtikuuta 09, 2009

Siedettävät päivät

Muutama edellinen päivä on ollut ihan siedettävä, siis verrattuna aiempiin päiviin. Tiistaina sain tietää, että eräs ystäväni on saanut oman prinsessansa eli tyttövauvan (tämäkin tieto tuli tosin Facebookin kautta, jotain hyötyä siitäkin). Kerrassaan ihana uutinen! Minun piti eilisellä Helsingin piipahduksella käydä ystävääni ja pienokaista tervehtimässä, mutta vierailuajat eivät sopineet omaan aikatauluuni. Enkä ehkä olisi halunnut heitä häiritäkään. Ehtiihän tuota pienokaista ihailla kevään aikana, toivottavasti..

Muutenkin viivyin pääkaupungissamme pienen tovin. Olisin halunnut jäädäkin sinne lämpöiseen ja aurinkoiseen ilmaan - vaikka piipahtaa terassilla, kun nuo näyttävät olevan auki. En ehkä yksin olisi mennyt, eli toiseen kertaan olisi tuokin jäänyt. Iltasella puhuin erään toisen ystäväni kanssa puhelimessa ja tämän jälkeen katsastin paikallisjoukkueemme (lajina siis jalkapallo) Suomen Cupin mittelön, joka päättyi 3-1 voittoon. Otin uudella järjestelmäkamerallani "muutamia" kuvia ja näpithän siinä jäätyivät. Mutta kyllä oli sen arvoista, kai..

Posteljooni on tuonut kuluneella viikolla kaksi odottamaani kirjettä. Toinen on VR:ltä sisältäen todennäköisesti vastauksen reklamaatiooni konduktöörin käytöksestä eräällä junamatkalla ja toinen tuli Tampereen yliopiston oikeustieteiden laitokselta - ilmeisesti se kauan ja hartaasti odotettu kandidaattityön arvosana. Molempiin kirjeisiin syvennyn tarkemmin pyhinä. En näet halua pilata suhteellisen hyvää tuultani (eli toistaa aiempaa virhettäni) ja toisaalta aikakin on ollut kortilla.

Tänään on kiirastorstai ja alkaa oikea pääsiäiseen laskeutuminen. Vaikken mikään uskovainen olekaan, niin jotenkin tämä kärsimysviikko tuo sieluun ja mieleen oman osuutensa. Via Dolorosa (Kärsimysten Tie), kavaltaminen, ehtoollinen ja ristiinnaulitseminen - ylösnousemusta unohtamatta, muistuttavat elämän raadollisuudesta ja siitä, että kärsimys kuuluu jokaisen elämään. Lopulta kuitenkin elämä voittaa ja usko tulevaan on vahva.

Pääsiäisuskomuksista voi lukea täältä - Suomen Kirjallisuuden Seuran sivuilta, josta on poimittu allaoleva loppukaneetti. Vinkkinä tytöille, heh!

Jok ei Mariana makaa,
ei se pääsiäisenä tee pesää,
eikä koko kesänäkää saa ketää.
Sanotaan tytöistä.
Kurikka. Paulaharju 12786. 1920.


maanantaina, huhtikuuta 06, 2009

Vetämätön olo

Olo on ollut pari viikkoa aika väsynyt. Saatuani kandin pakettiin kypsäreineen päivineen ja tentittyäni muutamat pakolliset kurssit, jotain hävisi samalla. Unet ovat ainakin pidentyneet (en ole ainakaan päivittäin heti aamusta pakertanut, vaan toisinaan nukkunut aamukahdeksaan, toisinaan yhdeksään) ja liikuntakin lisääntynyt - viikonloppuna kroppa sai ehkä kohtuutontakin kyytiä fillarinnoin myötä.

Olen alkanut epäillä syömieni vitamiinilisien tehoa. Kohta 300 tablettia MultiVitaPlussaa on mennyt, enkä ole oikeastaan tuntenut niiden tehoavan. No, myönnettäköön, ettei tuo ruokavalio ole riittävän monipuolinen (esimerkiksi hedelmiä popsin pari kertaa viikossa). Ongelma on ehkä kuitenkin henkisellä puolella. Olen tapani mukaan ottanut muiden murheita kannettavakseni (niinhän ystävät tekevät, eikö?) ja omissakin on selvittämistä. Toivottavasti tämä kone nyt lähtee tästä käyntiin ja suurempi kevätväsymys ei iske, muuten ei hyvä heilu


keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Muoditon

En ole koskaan juossut muodin perässä - en ainakaan tunnusta. Vaatteeni ovat pääasiallisesti markettitavaraa ja samoin kenkäni. Ainoastaan pikkutakit olen ostanut Dressmanista ja nekin tarjousrekistä. Myös silmälasit ovat "nimettömien" valmistamia, sillä laatumerkkejä ei ole oikein varaa ostella. Kävin tänään aurinkolasiostoksilla, sillä kevätaurinko käy ilkeästi silmään ja olisi kiva nähdä vuoden parinkin päästä jotain. Intersportista mukaani tarttui ruotsalaisen Prestigen (www.prestige.se) tämän vuoden mallistoa reilulla kolmella kympillä. Tiedä sitten, ovat nämä nyt sitten muotilasit - hinnan puolesta eivät. Olen katsellut parin sadan aurinkolaseja, mutta se olisi jo tyyris investointi tuloihin nähden. Nuo Prestige Stenit ovat kuitenkin laadukkaan oloiset ja sporttiset, aivan kuten käyttäjänsäkin!

Juttelin tänään erään ystäväni kanssa Facebookin chatissä. Hän kiitti lähettämästäni piristyskortista (hän on ollut jonkin aikaa allapäin). Laitoin korttiin ehdotuksen yhteisestä ruoka- tai oluthetkestä - häntä kun en ole nähnyt aikoihin! Yksi pieni mutta siinä oli: kortti tuli päivän myöhässä (luulin, että Itella toimittaa postin päivässä). Eilen olin nimittäin Tampereella ja tentin jälkeen olisi ollut aikaa murkinalle tai oluselle. Sovimme muun päivämäärän ja asia pitää ottaa puheeksi jo enemmin kuin päivää ennen h-hetkeä. Onneksi lauantaille on jo sovittu Helsinkiin tapaaminen erään toisen ystävän kanssa. Tarkoituksena on heitellä koripalloa ja suunnitella tulevaa, toivottavasti liikunnallista kesää.


sunnuntaina, maaliskuuta 29, 2009

Kesäaika

Toipilaana oleminen ei ole ollut herkkua, koska ulkona on viime päivinä ollut mitä mainioin ilma. Sitä se on toki ensi viikollakin, sillä auringonpaisteen lisäksi luvassa on 5-6 lämpöastetta. Vielä en uskalla laittaa ohuempaa takkia päälle, sillä kohta ollaan uudelleen sängyn pohjalla. Tällä hetkellä väsyttää ja tuo kesäaikaan siirtyminen ei sitä väsymistä poista. No, ensi viikolla on tehtävä taas gradua ja tentittävä kunnallisoikeutta - vaikka sitten kipeänä. Myös muutama tärkeä sähköposti pitää jaksaa kirjoittaa.

Eilen vietettiin Earth Houria, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomio ilmastomuutokseen. Itse osallistuin kyseiseen tapahtumaan kannettavan tietokoneen sammuttamisella kahdeksan jälkeen koko illaksi - seuraavan kerran siis avasin tietokoneen aamulla. Ele oli pieni, mutta kai se jossain tuntui. Olisi vaan ollut hyvä, mikäli Suomessa olisi tuohon kampanjaan lähdetty kunnolla. Taisi tuo lottopotin jännittäminen viedä pohjaa hyvältä asialta. Tänään pitää muistaa tallentaa Amazing Racen Suomen osuus, vaikka tuo on jo vuodelta 2006!


torstaina, maaliskuuta 26, 2009

Pöpö- ja parisuhdesoppa

Taitaa olla sääntö kuin poikkeus, että aina stressitason laskettua tietylle tasolle pääsevät pöpöt yrittämään vallankaappausta kehossani. Eilen illalla oli pientä lämpöä ja vilunväreitä, joten tämä päivä on vietetty kotona - ikkunasta auringonpaistetta ihaillen. Kandin suorittamisen jälkeen olen ollut aika eksyksissä. Kaikkea pitäisi kyllä tehdä, mutta mitä ja missä järjestyksessä? Graduunkin pitäisi paneutua kunnolla ja rauhassa - ainakin tutkimussuunnitelmaa pitäisi päivittää ja muutenkin katsoa, että kaikki paperit sun muut ovat tallessa.

Sulkapalloseuralaiseni kanssa keskustelin tuolloin maanantaina parisuhteista, joka todellakin on oma maailmansa. Mainitsin jo edellisessä postauksessa, että hänen poikaystävänsä ei sulkapallomatsia oikein sulattanut. Luulisi olevan ihan sama kuka tekee ja mitä kenenkin kanssa, siis tuollaisia viattomia juttuja. Totesimme sulkapallomittelömme "erätauolla" kauhistukseksemme, että ystäväpiirissämme on monia katkenneita tai katkeamaisillaan olevia parisuhteita. On avo- ja avioeroja ja sen seurauksia: lapsia ilman isää tai äitiä - kaksi kotia sekä ainakin yksi särjetty sydän. Sulkapalloseuralaisenikin vanhemmat erosivat tämän ollessa lapsi. Onnellinen ulkokuori ei välttämättä sitä ole koskaan ollutkaan ja esiripun laskettua ainakin me sivustaseuraajat usein mietimme: miten tässä näin pääsi käymään? Miten ikuiseksi Jumalan edessä luvattu rakkaus ei kestänyt ylä- ja alamäissä, vaan metsään mentiin ja pahasti.

Rakkaus ole ikuinen, vaikka itse tahtoisin kovasti uskoa siihen. Joku (voi) löytää toisen ihmisen, jonka kanssa haluaa viettää aikaansa - joku voi haluta olla vaan yksin ongelmiensa kanssa tai olla mieluiten työnsä kanssa naimisissa. Vaikka omat vanhempani ovat ongelmistaan huolimatta yhdessä jo neljättä vuosikymmentä, niin kaikkien vanhemmille ei ole käynyt yhtä hyvin.

Itselläni ei ole kokemusta minkäänasteisista parisuhteista (milloin muuten parisuhteessa ollaan, kysyn vaan viisaammilta, eli teiltä). Haluaisin kuitenkin ottaa selvää parisuhteen saloista. Wikipedian mukaan "parisuhde tarkoittaa kiintymykseen ja seksuaalisuuteen perustuvaa kahdenvälistä suhdetta". Onko tuo samaa kuin seurustelu? Wikipedian määritelmä sisältää katso myös -osion: Avioero, avioliitto, avoliitto, rakkaus, rekisteröity parisuhde, seurustelu, ihmissuhde ja osittaisparisuhde. Niinpä niin.

Laitan tähän parisuhdesopan nauttimisen lomaan aiheeseen liittyvää musiikkia. Sturm und Drang musisoi miljoonista öistä (A million nights). Eräs ihminen omisti ko.biisin minulle joulukuisessa mesekeskustelussa. Mutta ei siitä sen enempää.



maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

Yhden rintaman sota

Jo yli puolen vuoden ajan olin taistellut kahdella rintamalla - tahkonnut graduseminaaria ja vääntänyt sinne gradulukua. Lisäksi kandi on vienyt aikaa, hermoja, istumalihaksia ja paperia - kirjoista puhumattakaan. Nyt tuo alempi yliopistotutkinto on askeleen lähempänä. Kuukausi sitten palautettu kandidaattitutkielma sai tänään seurakseen kypsyysnäytteen ja 10-sivuisen kandiseminaarin korvaavan esseen. Kahden viikon päästä olisi tulossa kandista lausunto - odotan kakkosta tai kolmosta. Ei sillä niin väliä, kunhan on pois alta. Nyt sitten tenttien ja gradun kimppuun. Kahden rintaman sota muuttui kertalaakista yhden rintaman sodaksi.

Tänään pelasin erään ystäväni kanssa sulkapalloa. Oli ihan tasainen vääntö ja mukavia pallorallejakin. Hiki tuli pintaan ja kiva mieli kaupan tekijöiksi! Ensi viikon palloittelusta en ole varma, sillä pelikaverini poikaystävällä oli kuulemma hieman sanomista jo tästäkin mittelöstä. On se kiva, että joku tuntee minut uhkaksi - suorastaan imartelevaa. Minähän nimittäin olen, kuten minut livenä nähneet ovat todenneet, varsinainen Don Juan ja Brad Pitt samassa persoonassa. *sic!* No, ehkä minä ymmärrän asian silloin kuin itse olen parisuhteessa. Parisuhteeseen nimittäin liittyy paljon sellaista, jota minä en vaan näköjään ymmärrä.



perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

Valintoja

Eilen oli aika hektinen päivä verenluovutustilaisuuden takia - onneksi aamupäivä oli ns. vapaata ja sai nukkua peräti puoli yhdeksään saakka. Niin, verenluovutustilaisuutta kävin järjestelemässä yhden aikoihin. Piti kantaa tuoleja ja pöytiä, järjestellä kahvipöytää sekä kiinnittää vielä viimeiset ilmoitukset luovutuspaikan läheisyyteen. Olihan meitä onneksi muitakin (peräti kolme minun lisäksi), joten puoli kolmen aikoihin lähdin kotiin pariksi tunniksi. Tilaisuus onneksi lähti rullaamaan omaa uraansa ja miksei olisi, onhan näitä jo järjestelty muutaman kerran. Viiden aikoihin tulin takaisin ja tällä kertaa laitoin essun päälleni. Olihan se aikamoinen näky, mutta hyvän asian vuoksi.

Tänään olisi taas puuhaa yllinkyllin. Vaikka essee on pulkassa, täytyy suunnitella ensi viikon opintoja. Gradun tutkimussuunnitema vaatii päivitystä ja itse graduakin olisi kiva kirjoittaa taas pitkästä aikaa. Laitan tänään myös muutaman työhakemuksen menemään - eräässä vapaaehtoisjärjestössä olisi muutama todella mielenkiintoinen työtilaisuus tarjolla ja katuisin, mikäli en hakisi kyseisiä paikkoja.

Piipahdan tänään myös pikaisesti kaverini syntymäpäivällä (siis kakkukesteillä), pari tuntia mennee siinäkin. Helsingissä olisi erään hyvän ystäväni tuparitkin, johon oikeasti olisin halunnut mennä. Ensi maanantaina on kuitenkin tärkein tentti tähän asti eli kandin kypsäri, johon pitää valmistautuakin.
Pitänee varmaan kysellä Mansesta yösijaakin - muuten herään maanantai-aamuna puoli viideltä. Harmittaa oikeasti, kun kaikki kiva ja ei-kiva ajoittuu samoille päiville. Sellaisia ajankohtia, jolloin ei tapahdu mitään (siis ei ole mitään menoja), on vuodessa ihan tarpeeksi. No, valintoja on tehtävä ja nukkuakin olisi kiva ainakin viikonloppuna tarpeeksi.


keskiviikkona, maaliskuuta 18, 2009

Omien joukossa

Eilen oli Tampereella ihan kiva päivä, pitkästä aikaa. Kotiinpäästyäni väsytti jonkin verran, olinhan jo aamuviideltä herännyt. Tapasin Kuntaliiton kolleegoiden lisäksi ainejärjestön ahkeria ihmisiä erään tilaisuuden aikana, jota itse olin mukana järjestämässä - voi sitä työnmäärää, miten kahden tunnin tilaisuuden järjestämiseen vaaditaan. Vaikka osanottajamäärä ei päätä huimannut, silti oli mukava olla omien joukossa. Tilaisuuden jälkeen kävin tenttimässä sopimusoikeutta, joka toivottavasti menee läpi edes sillä ykkösellä.

Tentistä päästyäni tapasin erään vapaaehtoistoiminnasta tuntemani kaunokaisen. Pidimme sellaisen puolentoista tunnin teetuokion (herrasmiehenä tarjosin toki teen ja teeleivän), jonka aikana juttelimme sekä opiskelu- että muista asioista. Oli iloinen saatuani tietää, että hänestä tulee ns. sosiaalitantta ja hän pääsee kotipuoleen (Turkuun) sijaistamaan kesällä Tyksiin. Sovimme teetuokion päätteeksi maanantaille (heti kypsärini jälkeen) sulkapallomittelön. Hikiliikuntaa on hyväksi harjoittaa viikoittain, välillä siihen ei valitettavasti ole mahdollisuutta. Mutta ensi maantaina sitten taas sulkkista, jeah!


maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Päätäni särki hiukan..

Viikonlopusta on selvitty hengistä - juuri ja juuri. Lauantaina ollessani kirjastossa istumassa koneen äärellä ja naputtelemassa esseestä, iski aivan hirveä päänsärky ja silmätkin olivat hiukan "hellinä". Nappasin Panadolin, mutta eihän se mitään auttanut - iski vaan ns. lämmön päälle, kuten aina. Oli pakko lopettaa opiskelu ja siirtyä kotiin lepäilemään. Onneksi oli voimia katsoa Liverpoolin mahtava vierasmatsi ManUa vastaan! Aikaiset heräämiset yhdistettynä jatkuvaan näyttöpäätetyöskentelyyn tuon huonon olotilan varmaan aiheuttivat, toivottavasti. Sunnuntai menikin kotosalla pääasiallisesti alppihiihdon ja West Wingin seurassa.

Huomenna taas Tampereelle, aikaisin aamulla tietysti (onneksi linja-autossa saapi nukkua jonkin aikaa). Luvassa on ensin yksi Kuntaliiton tilaisuus ja sitten sopimusoikeuden tenttiin sekä ehkä kevätkokoustakin. Tentti todennäköisesti uusitaan, sillä en ole ehtinyt lukea kuin sivun sieltä täältä. Toivottavasti eteen tulee sellaisia kysymyksiä, joihin voi vastata pelkällä yleistiedolla. Pääasia, että pääsisin läpi - tässä vaiheessa arvosanat eivät ole niitä kaikkein tärkeimpiä asioita. Ja tulisi edes kevät ja sulaisi nuo lumet..


torstaina, maaliskuuta 12, 2009

Tupareita ja leikkinukkeja

Sain eilen elämäni ensimmäisen henkilökohtaisen tupaantuliaiskutsun. Otin helsinkiläisystäväni kutsun vastaan ilomielin ja tietysti vastasin myöntävästi. Hänen "vanhassa" asunnossaan kun en ehtinyt vierailla, niin tässä uudessa sitten. Onneksi nuo tuparit ovat vasta viikon päästä, sillä en ole vielä keksinyt mitään lahjaa. Viiniä en arvaa tuoda, sillä sitä kuitenkin tulee "muutama" pullo kuitenkin - suolasta ja leivästä puhumattakaan. Mietin jotain käyttöesinettä. En perinteistä paahdinta sun muuta, mutta jotain kivaa ja nostalgista. Pitänee vierailla Oliverissa ja katsoa, jos jotain hyvää ja halpaa löytyisi..

Kulunut viikko on ollut yllättävän kiireinen. Olen vääntänyt kandiseminaarin korvaavaa esseetä ja yrittänyt lukea edes vähän tiistaiseen sopimusoikeuden tenttiin. Lisäksi olen juossut kahdessa kevätkokouksessa, joista toisessa toimin sihteerinä. Onneksi seuraava on sitten tiistaina (jos jaksan tentin jälkeen mennä). Viestittelin kunnallisoikeuden lehtorille eräästä tentistä, joka olisi ollut samaan aikaan kypsyysnäytteeni kanssa. Totesin, etten todellakaan rupea vääntämään kirjatenttiä ja kypsäriä yhtä aikaa! No, tentti ei siirtynyt, mutta kypsäri kyllä - h-hetki olisi 23.3. (eli kuukausi kandin jättämisen jälkeen).

Kaikkien nukkelelujen äiti ja esikuva Barbie täytti maanantaina pyöreitä - mittariin tuli 50 vuotta. Sen kunniaksi Aquan hieno laulu tälle ikinuorelle leikkirouvalle, jonka toivoisi löytävän sen elämänkumppanin (ovat kuulemma Kenin kanssa eronneet). Kuvan laatu ei ole kaikkein parhaimpia, mutta toisaalta tämä on karaoke-versio - siitä vaan laulamaan!



maanantaina, maaliskuuta 09, 2009

"Eläköön Pyhä Saksa!!"



Toinen maailmansota ja etenkin Natsi-Saksa on aihe, josta on veistetty lukemattomia elokuvia. On Schindlerin listaa, Veteen piirrettyä viivaa ja onpa Hitleristä itsestäänkin tehty muutama elokuva. Elokuvilla on yhteistä se, että ne perustuvat tositapahtumiin ja ne on tehty siksi, ettei ihmiset koskaan unohtaisi tuota järkyttävää ajanjaksoa ihmiskuntamme historissa.

Tom Cruisen tähdittämä Operaatio Valkyrie ei tee poikkeusta. Tämä tosipohjainen elokuva kertoo kovin erikoisen ja erilaisen tarinan. Pääosissa eivät ole Natsi-Saksan lähes sukupuuttoon hävittämät juutalaiset, eivät keskitysleirillä viruneet punavangit vaan saksalaiset sotilaat - tarkemmin sanottuna Saksan armeijan (Werhmacht) upseeristo eversteistä kenraaleiksi, jotka ovat kyllästyneet sotaan ja haluavat päästä siitä eroon hinnalla millä hyvänsä. Elokuvan päähenkilö, eversti Claus von Stauffenberg (Tom Cruise) haavoittuu vuonna 1944 Afrikan komennuksen aikana ja palaa vammauteena takaisin kotimaahansa. Saksa ei kuitenkaan ole entisensä - liittoutuneet ovat aloittaneet maahyökkäyksen ja Saksan tappio näyttää varmalta. Jo pitkäään sotaan kyllästynyt Von Stauffenberg tuumii yhdessä muiden samanhenkisten kanssa, että on tullut aika laittaa toiselle maailmansodalle piste. He ovat varmoja siitä, että sota voidaan lopettaa vain yhdellä tavalla - tappamalla ylipäällikkö Hitler.

Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo. Hankkeen tiellä on Hitlerin esikunnan lisäksi pelkurimaiset upseerit, jotka eivät uskalla tai halua vastustaa ylipäällikköään. Eversti von Stauffenberg onnistui kuitenkin vakuuttaa muutama avainhenkilö siitä, että hanke (niin sanottu Heinäkuun 20. päivän salaliitto) on kannatettava ajatus hurjista riskeistään huolimatta. Von Stauffenbergin onnistuu kuljettaa pommi Hitlerin Sudenpesään ja hetken, kuten jokainen historiaa lukenut tietää, näyttää siltä, että sota on ohitse. Vallankumouksen varalle perustettu reservijoukko asettuu valtaan ja muun muassa SS:ää puhdistetaan "sotarikollisista". Hitlerin salamurhahanke osoittautui liian vaikeaksi tehtäväksi (sattumalla on tässäkin tarinassa osuutensa) ja alkaa takaisinmaksun aika. Hitleriä vastustaneet joutuivat huomaamaan, että riskit olivat sittenkin liian suuria.

Elokuvan näyttelijäkaarti osoittaa Tom Cruisen johdolla, että myös amerikkalaiset osaavat tehdä saksalaishistorista kertovan elokuvan. Tehosteita ei ole paljoa, mutta muutama sotilas kuitenkin on saatu kulkemaan pitkin Berliinin katuja. Elokuvan negatiivisia puolia on kuitenkin sen amerikkalaisuus. Natsit puhuvat puhdasta elokuvan läpeensä englantia (tosin Cruisen kielitaidosta saadaan näyte elokuvan ensiminuuteilla). Olisin mielelläni kuullut, aivan kuten Baader-Meinhof-Komplexissa, saksaa saksalaisista kertovassa elokuvassa. Mutta eihän nuo yhdysvaltaiset elokuvakatsojat jaksa lukea tekstityksiä *huokaus*.

Operaatio Valkyrie on esimerkki siitä, miten sodan ja Saksan upseeriston suorittamat kauheudet ovat jyränneet allensa tarinan ihmisistä, jotka väsyneinä ja tappion jo kaukaa nähneenä halusivat muutosta. Viimeiseksi Hitlerin salamurhahankkeeksi jäänyt operaatio on jäänyt historian hämäriin keskitysleirien ja muiden sodan kauheuksien loistaessa ihmisten mielissä. Kuitenkin historian lehdillä on oma paikkansa henkilöille, jotka yrittivät pelastaa sen, mikä pelastettavissa oli.

Elokuva on "kunnianosoitus" sekä von Stauffenbergille itselleen että muille saksalaisupseereille, jotka maksoivat salamurhahankeista sekä omalla että perheidensä hengellä - pyhän Saksan puolesta, kuten von Stauffenberg asian ilmaisi. Toisaalta voidaan aiheellisesti kysyä, voiko kunniaa osoittaa upseereille, jotka olivat vastuussa satojentuhansien ihmisen tappamisesta). Operaatio Valkyrie kuitenkin osoitti, että meissä kaikissa, olimme me kuinka pahoja ja minkä hirmuvallan alla tahansa, on lopulta jotain hyvää, jotain inhimilistä - jotain, joka mahdollisesti pelastaa sadattuhannet viattomat varmalta kuolemalta. Jos elokuvan jättää katsomatta pelkästään Cruisen takia, niin paljon menettää. Jos minä kestän Tompan, niin kyllä sinäkin! ***1/2


perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Sisäisesti sivistynyt

Eilen minut valtasi sivistynyt, melkeinpä akateeminen olotila. Sain aamupäivällä tiedon kandityön ohjaajalta, että työ on hyväksyttävissä (tarkoittaa varmaan, että se menee läpi) ja että voin ilmoittautua kypsyysnäytekokeeseen - joka harmikseni on vasta loppukuusta. Vaikka olin ratketa liitoksistani, tiesin, että vaativin urakka on vielä edessä. Gradu odottaa tekijäänsä, mutta on tässä kaikenlaista muutakin - esseitä, kirjatenttejä ja oikeita töitä (pätkissä tosin, mutta kuitenkin). Jos vaikka viikonloppuna voisi levätäkin, onhan se opiskelijallekin sallittu?

Ihmissuhdepuolella ei mene yhtä hyvin. Ystävyys Prinsessan kanssa on joko väliaikaisesti tai pysyvästi katkolla. Joskus vaan asiat eivät mene siihen suuntaan, kuin itse toivoo. On järkevämpää puhaltaa peli poikki ja vaatia aikalisää. Ihan mitä tahansa kohtelua keneltä tahansa ei tarvitse sietää, vaikka ymmärrystä löytyykin. Seuraava merkintä sitten Operaatio Valkyriesta.


keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009

Jää hyvästi, alikersantti Lehto

Minun piti tässä merkinnässäni kertoa lauantaina näkemästäni Operaatio Valkyrie -elokuvasta, mutta sen sijaan lausun oman kunnioitukseni edesmenneelle Åke Lindmanille. Hänet tituuleerattiin lukuisissa muistopuheissa viimeiseksi todelliseksi vanhan ajan elokuvatähdeksi ja syystä. En usko, että kukaan nykyohjaajista tai edes näyttelijöistä yltäisi koskaan Åken tasolle.

Konnamaisella Åkella oli rujot kasvot, mutta siviilissä lämmin sydän - harmi, ettei minulla ollut koskaan kunniaa tavata häntä. Elokuvat, muun muassa Tuntematon Sotilas ja Myrskyluodon Maija säilyvät ikuisesti ihmisten mielissä. Hänellä on nyt varmaan hyvä olla. Voimia Pirkolle ja tyttärelle.
Ei täällä auta itku. Saatanallinen ralli päälle vaan. Se on raakaa peliä kun hevoset nai, siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu.







lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Kulttuuria kolmella eurolla

Harvoin on ollut yhä runsaasti tarjolla kulttuuria kolmella kolikolla (siis eurolla), kuin tälla viikolla. Keskiviikkona kävin kaverin kanssa Lahden radio- ja televisiomuseossa, jossa oli viimeistä päivää Ransu 30v-näyttely. Todella mielenkiintoinen näyttely, sillä itsekin olen Karvakuonoja katsellut televisiosta silloin joskus kauan sitten. Ja miksei vieläkin, sillä uusintojahan tulee aina silloin tällöin muun muassa Karvakuonojen kesäseikkailuista. Ransu-näyttelyn katsastettuamme siirryimme alakerran radio- ja tv-näyttelyyn, joka oli todella mielenkiintoinen. Miten tekniikka onkin kehittynyt vuosikymmenten aaatossa! Eikä ollut näyttelyt kalliita - opiskeijoilta kolme euroa!

Eilen piipahdin Tennispalatsin kymppisynttäreillä. Leffoja oli tarjolla jos jonkinlaista naurettavaan hintaan (eurosta alkaen) ja ihmisiä oli "muutama" juhlimassa - jotkut jopa viettivät koko yönsä elokuvateatterin pimeydessä. Itse tsekkasin "Operaatio Valkyrien", josta tarkemmin seuraavassa merkinnässä. Mieli olisi tehnyt katsastaa muun muassa kehuttu "Lukija" sekä Che Guevarasta kertova "Che - sankarini", mutta salitreeni ja sulkapallomittelö hyvän ystävän kanssa kutsuivat. Tänään oli olo kyllä treenatun mukainen, hiukka hapoilla. Pitäisi treenailla ja pelailla viikoittain, mutta yksinään on hiukan huono ao. asioita tehdä.


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More