Erään YYA-sopimuksen tarina

"Ei oo meillä enää mitä kantaa huomiseen,
vaan pisteen tälle tarinalle teen.."
(Anne Mattila / Toivon sulle)

Sanoin tänään irti Prinsessan kanssa pitkähkön ajan voimassaolleen YYA-sopimuksen. Itseasiassa päätin asiasta eilen yrittäessäni nukahtaa. Välimme eivät viime aikoina ole olleet kaikista parhaimmat ja livenäkin olimme nähneet viimeksi kahdeksan kuukautta sitten. En tiedä, jotenkin kyllästyin vastaamattomiin sähköposti- ja tekstiviesteihin. Kai se oli jonkinlaista mykkäkoulua, en usko kiireillä olevan mitään tekemistä asian kanssa (kauanko yhden tekstiviestin kirjoittaminen vie?). Lisäksi meidän piti tänä kesänä yrittää tutustua toisiimme paremmin (hänen ideansa), mutta jotenkin se jäi pelkäksi suunnitelmaksi - jälleen kerran. Ja se, ettei hän ollut puhunut koko Nizzan-vaihdosta mitään, loukkasi. Toki jokainen saa tulla ja mennä, mutta luulisi nyt minulle asiasta kertovan. 13 kuukautta on kuitenkin pitkä aika olla aivan jossain muualla kuin Suomessa.

Olisin halunnut hänen kanssaan puhua niin paljosta, siis kasvotusten - onhan noita sähköposteja jo läheteltykin ja "riidelty" tekstiviestitse. Jotenkin tuntuu, että vuosi vuodelta etäännyimme ja yhteydenpito väheni. No, nyt vähenee entisestään. Poistin hänen numeronsa kännyköistä ja laitoin vielä viimeisen sähköpostin - ainakin toistaiseksi. Tulostin hänen lähettämänsä sähköpostit ja heitin tulosteet takkaan. Ei tule ainakaan takerrettua niihin mahdollisena heikkona hetkenä.

Vaikkei siis ystäviä enempää oltukaan, niin on aika tyhjä olo. Enkä oikeastaan tiedä, oliko vika lopulta minussa vai hänessä. Kuitenkin autoin häntä, kun hän apua tarvitsi - mutta hän ei kai tehnyt samoin minulle. No, hänen kanssaan tuli kuitenkin vietettyä aikaa ja hieman juhlittuakin. Olisi ehkä pitänyt käyttää tietyt tilaisuudet hyväksi (siis mahdollisuudet tutustua paremmin), mutta menneeseen on turha palata. Elämä jatkuu - hänellä Etelä-Ranskassa ja minulla Etelä-Suomessa. Parempi näin, ehkä..

Posted in IHMISSUHTEET , KESÄ09