Marraskuun ensimmäinen täysi viikko on alkanut aurinkoisissa merkeissä - onneksi! Viime viikolla sitä sadetta saatiin koko lokakuun täydeltä, mutta sääennusteiden mukaan viikon pitäisi kulkea omia latujaan poutaisessa säässä - houkuttelisi enempi liikkumaan kuin tuollainen harmaa, sateinen ilma.
Tapasin eilen tiistaina kaksi ystävääni, jotka todella piristivät olotilaa. Tapasin toisen kaunottarista päivällä kirjastossa ja keskustelimme, yllätys sinänsä, lähinnä opiskelusta. Toisen kaunottarista tapasin shoppailun (toimin makutuomarina lähinnä espiritissä) ja puolukkasiiderin merkeissä. Ko. tapaaminen tuli hieman yllättäen ja hänen vuokseen piti irrottautua mm. eräästä kokouksesta ja lenkkisaunakin jäi väliin - mutta harvoin kun häntä(kin) tapaa, niin pitää muuttaa aikataulujaan.
Mistäs me sitten kolmen tunnin aikana keskustelimmekaan? No, minun opinnoista ja hänen työstään - sekä tietysti kaikesta maan ja taivaan väliltä. Oli hienoa todeta, että hän nauttii tiedottajan opinnoista (joiden takia hän naapurikaupungissa oleli), työstään valtiolla ja ennen kaikkea hänen perheensä voi hyvin - suhde mieheenkin on parempi kuin viimeksi tavatessamme. Ei tuo oikeesti aikuisten elämä taida olla helppoa. Harmittavan lyhyt tapaaminen, jälleen kerran. Hauskaa oli, jälleen kerran..
Niin joo, terkut Tampereelta! Pakkohan tännekin on joskus raahautua, ainakin katsomaan mitä KUTA2 -kurssi (Julkisyhteisöjen johdon laskentatoimi) pitääkään sisällään. Toivottavasti ei mitään hirveän korkeata matematiikkaa, jolloin kyllä täytyy harkita kahdesti osallistuako vai ei. Ihan kun perjantain graduseminaarissa ei olisi tarpeeksi kestämistä.
Niin joo, onnittelut Obama Hussein Barrackille! Toivottavasti muutoksen tuulet puhaltavat tuolla sotarintamallakin.. Peace!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti