Runon ja suven päivä

Olen viime merkinnän jälkeen miettinyt, tulikohan paljastettua itsestään liikaa? Toisaalta olen aina pyrkinyt avoimuuteen ja rehellisyyteen kaikessa toiminnassani - myös kirjoittamisessa. Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kun avoimuus on kaiken a ja o - luottamuksen ohella. Ultra Bran sanoin: eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään. Niin ja pakko kirjoittaa, kun ei ole ketään, jolle puhua. Tosin en olisi varma, puhuisinko - kirjoittaminen kun on minulle aina ollut helpompaa.

Kulunut viikko on ollut täynnä lukemista ja liikuntaa. Tänään vakaana aikomuksenani on keskittyä pelkkään lukemiseen (eli saa nyt nähdä). Kroppa jo eilen antoi ymmärtää käyvänsä ylikierroksilla - kuitenkin tein 40 min lenkin (digikameran kanssa) ja illalla pieni fillarointi päälle.

Hyvää Runon ja suven - Eino Leinon päivää!

En jaksa hymyillä (Eino Leinon runokokoelmasta Hiihtäjän virsiä,1900)


Olen koettanut silloin ma hymyillä,
kun itkuhun olin pakahtua.
Olen laulellut silloin ma keväitä,
kun syystuulet tutjutti mua.

Olen laulellut silloin ma lemmestä
ja muistellut tyttöni sua.
Nyt kevääni kantelo kaunis sä,
nyt joudat sa unhottua.

Nyt enää mä hymyillä jaksa en.
Pää painuvi vasten kättä.
Minä halajan metsien povehen.

Nyt itkeä tahdon ma kaiken sen,
mitä jäänyt on itkemättä
multa vuosina vaivojen menneiden.

Posted in KESÄ07