sunnuntai, elokuuta 02, 2009

Muuttoa ja musiikkia

Viikonloppu on mennyt kaverin muuttoapuna ja kirjaa lukiessa - sekä tietysti liikkuessa. Kummasti sitä tavaraa kertyy kahdelle ihmiselle, ennen kaikkea astioita. Mihin kummaan sitä montaa lasia, kuppia ja kippoa tarvitsee? Kaikkein haastavimmat muuttotavarat ovat kuitenkin raskaat esineet - hyllyköt ja sohvakalusto. Ei tarvitse kuntosalilla vierailla, kun niitä yrittää saada ensin muuttoautoon ja sitten uuteen asuntoon. No perjantaina ja lauantaina saimme vanhan kämpän tyhjäksi. Raskasta tuo muutto, varsinkin näin loppukesästä kun on lämmintä ja kosteata.

Elokuun ensimmäiseen lauantai-iltaan kuului saunan lisäksi pieni rentoutumishetki parvekkeella. Rakkauden myytit -kirja (josta enemmän myöhemmin), Radio Suomipopin klassikkobiisit ja lonksu - mitäpä sitä muuta. Tähdetkin alavat taas tuikkimaan taivaalla, joten niitä tuli kiikaroitua.

Jaakko Tepon Hilma ja Onni oli kyllä niitä parhaimpia biisejä, joita eilen tuli - aivan mainio!

"Laukkanen ja syksy saa, mutta minä en"


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More