lauantaina, heinäkuuta 18, 2009
marko77
Elämän yksi oudoimpia ja ikävämpiä hetkiä on se, että tajuaa viimein jotain - eli se kuuluisa valkeus tulee. Itselleni tuo tapahui maanantaina ja voimakkaimmin tunne iski tiistaina. Huomasin nimittäin, etten pysty kilpailemaan elämän markkinoilla kenenkään kanssa millään tavalla - en kenestäkään (siis ihmisestä) tai mistään. Tunne oli masentava ja olo oli perin voimaton. Facebookissa olevat kaverini yrittivät lohduttaa toteamalla, ettei elämä ole mitään kilpailua ja että "elämän markkinat toimivat parhaiten maksuttomina ja avoimin mielin ilman suuria odotuksia. Antaa asioiden ja ilmiöiden sekä tunteiden tulla ja olla".
En nyt olisi niinkään varma. Nyky-yhteiskunta vaan on tällainen kilpailuyhteiskunta, jossa ihmisarvo lasketaan saavutusten ja omistuksensa mukaan. Uskon, että tietyille ihmisille on helpompaa vaan olla ja antaa asioiden sekä tunteiden tulla. Tasa-arvoisuuden kunniakkaasta tavoitteesta huolimatta emme lähde ns. samalta viivalta ja jokaisen täytyy vaan pelata niillä korteilla, jotka saa jaossa. Toki jokainen voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa ja elämäntilanteeseensa - mutta vain tietyn verran. Loppu on sitten Herran hallussa ja muiden käsissä.
En nyt olisi niinkään varma. Nyky-yhteiskunta vaan on tällainen kilpailuyhteiskunta, jossa ihmisarvo lasketaan saavutusten ja omistuksensa mukaan. Uskon, että tietyille ihmisille on helpompaa vaan olla ja antaa asioiden sekä tunteiden tulla. Tasa-arvoisuuden kunniakkaasta tavoitteesta huolimatta emme lähde ns. samalta viivalta ja jokaisen täytyy vaan pelata niillä korteilla, jotka saa jaossa. Toki jokainen voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa ja elämäntilanteeseensa - mutta vain tietyn verran. Loppu on sitten Herran hallussa ja muiden käsissä.
Oi Jumalani, miksi niin levottoman teit
Miksi laitoit yksin myrskyyn kulkemaan
Annoit kynän, annoit käden, annoit tyhjän paperin
Joka sokealta vaatii sanojaan
Posted in
Tekstit
3 kommenttia:
Mietin olisiko sittenkään lopullinen valkeus.. Jos kuitenkin nurkan takana odottaa jotain ihan odottamatonta, kaunista, hienoa ja ihanaa! Koskaan ei voi tietää. Itsellenikin hoen tätä samaa. Ja ystäväni samoin. En aina jaksa siihen uskoa, mutta yritän vähän.
Minä olen ainakin huomannut sen, että sitten löytää kun lakkaa etsimästä.
Sooloilija: Eihän sitä voi huomista tietää. Ja on toki uskottava, että parempaa on luvassa - eihän tätä muuten jaksaisi..
Kirsikka: Koko elämä on kai sitä itsensä ja oman juttunsa etsimistä. Ei tule ainakaan aika pitkäksi..
Lähetä kommentti