perjantaina, kesäkuuta 12, 2009
marko77
Olen lueskellut blogiviidakon syvyyksistä ihmissuhteita käsitteleviä merkintöjä. Osa niistä liittyy seksiin, mutta osa toisenlaisiin kanssakäymisiin. On kai lohduttavaa ollut huomata, ettei ole helppo muillakaan, jossei minulla. Olen jo pitkään miettinyt suhdettani erääseen neitokaiseen. Olemme viimeksi tavanneet fyysisesti yli puoli vuotta sitten ja mesessäkin pari-kolme kertaa. Kyllä meillä muutamia tapaamisvirityksiä on ollut, mutta ne ovat jääneet syystä tai toisesta yritykseksi.
Toisaalta tiedän, että hänellä on omat kiirensä harrasteiden ja kesäopintojen parissa mutta toisaalta: miten voi edes yrittää tutustua ihmiseen, jota ei näe ei kuule kuin ns. tarvittaessa (jos hän tarvitsee lainaksi rahaa tai apua opintojen suhteen). Tilannetta ei todellakaan helpota hänen tuleva Ranskan-vaihtokomennus (joo, Nizzassahan me nähdään sitten joka toinen viikonloppu). Mene ja tiedä. Ehkä pitäisi jatkaa odottamista, mutta toisaalta alkaa tämä tarina olemaan päätöksessään. Varsinkin kun tiedän, etten ihan ole hänen ansaitsemaansa tasoaan (kts. markkinateoria). Ja ajan antaminen on ymmärrettävää, mutta rajansa kaikella (eiköhän sitä jo ole annettua) ja nyt pitäisi olla päätöstentekoaika etenkin kun harkitsen muuttoa Helsinkiin ja elämää pääkaupungissamme. Mutta nämä asiat selviävät muualla kuin blogimaailmassa, ainakin toivon niin.
Muutosta puheenollen. Eräs (aivan toinen) ihastuttava ystäväni muuttaa tänä viikonloppuna. Runsaat pari vuotta sitten maisteriksi valmistunut opiskelutoverini teki elämänmuutoksen ja päätti jättää yliopistokaupunkinsa sekä lukuisat ystävänsä taakseen. Suuntaa en tiedä, mutta hänellä on ollut ikävä kotikonnuilleen Kaijjaaniin. Olimme aikaisemmin keskustelleet asiasta noin sivujuonteena. On kuitenkin pakko tunnustaa, että aikamoisena yllätyksenä tuo päätös tuli.
Olin vasta oppinut tuntemaan hänet (vaikka opiskelimme vuosia samaa alaa, niin emme juurikaan törmänneet) ja nyt yhtäkkiä joudun "luopumaan" hänestä - vastahan meillä oli viime syksynä mahtavaa aikaa Helsingissä. Jos kyynel virtaa hänelläkin, niin kaukana se ei ole minultakaan - etenkin kun tiedän neitokaisen itkeneen itseltään silmät päästään jo koko kuluneen viikon. Laitoin hänelle eilen lohduttavan ja kannustavan viestin, joka päättyi allaolevaan runoon. Vaikken siis opinnut tuntemaan häntä toivomallani tavalla - hän todellakin ansaitsee ja tulee saamaan parempaa.
Mietin pitkään merkintään sopivaa videota. Päädyin kuuliaisena vihreänä pj Anni Sinnemäen sanoittamaan Sinä lähdit pois -kappaleeseen. Jos Terhille tuli vilunväristyksiä kohdassa 1:25, niin sitä kai tulee minullekin (eihän täällä Suomessa shortseissa tarkene).
Toisaalta tiedän, että hänellä on omat kiirensä harrasteiden ja kesäopintojen parissa mutta toisaalta: miten voi edes yrittää tutustua ihmiseen, jota ei näe ei kuule kuin ns. tarvittaessa (jos hän tarvitsee lainaksi rahaa tai apua opintojen suhteen). Tilannetta ei todellakaan helpota hänen tuleva Ranskan-vaihtokomennus (joo, Nizzassahan me nähdään sitten joka toinen viikonloppu). Mene ja tiedä. Ehkä pitäisi jatkaa odottamista, mutta toisaalta alkaa tämä tarina olemaan päätöksessään. Varsinkin kun tiedän, etten ihan ole hänen ansaitsemaansa tasoaan (kts. markkinateoria). Ja ajan antaminen on ymmärrettävää, mutta rajansa kaikella (eiköhän sitä jo ole annettua) ja nyt pitäisi olla päätöstentekoaika etenkin kun harkitsen muuttoa Helsinkiin ja elämää pääkaupungissamme. Mutta nämä asiat selviävät muualla kuin blogimaailmassa, ainakin toivon niin.
Muutosta puheenollen. Eräs (aivan toinen) ihastuttava ystäväni muuttaa tänä viikonloppuna. Runsaat pari vuotta sitten maisteriksi valmistunut opiskelutoverini teki elämänmuutoksen ja päätti jättää yliopistokaupunkinsa sekä lukuisat ystävänsä taakseen. Suuntaa en tiedä, mutta hänellä on ollut ikävä kotikonnuilleen Kaijjaaniin. Olimme aikaisemmin keskustelleet asiasta noin sivujuonteena. On kuitenkin pakko tunnustaa, että aikamoisena yllätyksenä tuo päätös tuli.
Olin vasta oppinut tuntemaan hänet (vaikka opiskelimme vuosia samaa alaa, niin emme juurikaan törmänneet) ja nyt yhtäkkiä joudun "luopumaan" hänestä - vastahan meillä oli viime syksynä mahtavaa aikaa Helsingissä. Jos kyynel virtaa hänelläkin, niin kaukana se ei ole minultakaan - etenkin kun tiedän neitokaisen itkeneen itseltään silmät päästään jo koko kuluneen viikon. Laitoin hänelle eilen lohduttavan ja kannustavan viestin, joka päättyi allaolevaan runoon. Vaikken siis opinnut tuntemaan häntä toivomallani tavalla - hän todellakin ansaitsee ja tulee saamaan parempaa.
Oi ystäväin sä kultainen,Kello yhdentoista jälkeen (viime yönä siis) puhelimeen pärähti kiitos kauniista viestistä. Tänään hän ei ehdi vastailemaan, mutta muuton jälkeen ehkä. Mutta tärkeintä, että sanoma meni perille: minun tulee niin ikävä häntä - enkä valitettavasti ole ainoa.
on katseesi niin herttainen.
En ystävää mä parempaa,
voi koskaan muullon omistaa.
Tuut aina vierelleni,
pyyhit pois kyyneleeni.
Naurat seurassani ain,
silloin meil´ on hauskaa vain.
En koskaan voi sua unhoittaa,
kun meil on aina niin mukavaa..
Mietin pitkään merkintään sopivaa videota. Päädyin kuuliaisena vihreänä pj Anni Sinnemäen sanoittamaan Sinä lähdit pois -kappaleeseen. Jos Terhille tuli vilunväristyksiä kohdassa 1:25, niin sitä kai tulee minullekin (eihän täällä Suomessa shortseissa tarkene).
Posted in
Tekstit
1 kommenttia:
Tunteellinen ja rehellinen tarina omasta elämästäsi.
Hieno biisivalinta.
Lähetä kommentti