Sankareita kaikki

No niin, nyt taas blogin ja arjen parissa. Pari päivää ilman tietokonetta teki terää. Väsymys on jo voitettu kanta. Yllättävän koville otti nuo valvomiset, kuuluu kai ikään. Mutta kivaa oli hallatovereiden kanssa - kuten joka exculla! Oli mukava nähdä vanhoja tuttuja tovereita sekä tutustua fukseihin, joista ei oikeastaan tiennyt ennen matkaa mitään. Kumma kyllä, he tuntuivat tietävän minusta enemmän kuin minä heistä (kaikki tuntee apinan jne.). Niin se kai aina menee..

Helsingin vierailukohteissa (muun muassa EU:n edustusto) oli rentoa ja laivalla sitä vasta hyvä meininki oli! Varsinkin, kun mukana matkassa oli Mestiksen viime kauden sankarit (vaikka mehän ollaan sankareita kaikki) Poika seuranaan! On varmaan hieno tunne siemaista kouhujuomaa mestaruuspokaalista. Aika jännä nähdä sellaisia ihmisiä livenä, joita on tullut seurattua Urheilukanavalta - no, lätkänpelaajatkin ovat vain ihmisiä. Tanssilattialla oli mahtava meno, kuinkas muuten! Tein muun muassa uuden diskotanssi-ennätyksen (oliko se kahdeksan biisiä yhteen menoon). Ja illan viimeinen hidas fuksikaunottaren kanssa (paljonkohan sitä pituuseroa nyt olikaan, ainakin 20 senttiä) totta kai!

Aamuviiteen saakka siis tuli notkuttua ja kolme tuntia siinä sai "nukuttua" ennen maihinnousua Tallinnaan, joka on muuttunut viime näkemästä aivan totaalisesti! Hienot autot ja luksuslukaalit, ihan länsimeininkiä pikkuhiljaa. Mutta veikkaanpa, ettei kansalaisten tulotaso silti ole kahdessa-kolmessa vuodessa hirveästi noussut. Vanhassa kaupungissa oli yhtä hienoa kuin ennenkin ja tutustuimmepa kahden kaunottaren kanssa Viru-kauppakeskukseen (joka erehdyttävästi alkaa muistuttamaan kotoista Kamppia). Positiivisin asia Tallinnassa on ehkä turistin näkökulmasta ruoan hinta. Söimme ennen satamaan raahautumista paikallisessa Amarillossa. Kunnon kanahampurilainen ranskalaisilla kustansi runsaat kahdeksan euroa - Suomessa vastaava annos taitaa maksaa 13-15 euroa.

Ihan positiiviset fiilikset jäivät koko reissusta, vaikka tuliaisissa olikin kantamista ja perjantai meni ihan yrittäessä pysytellä hereillä (tuntuu, ettei vanha enää jaksa). Musiikiksi tähän loppuun jokaisen nitrodiskolaisen suosikki - Village People ja YMCA. Yritin löytää illan viimeistä hidasta, mutta tuloksetta. Mutta kyllähän tämäkin on kiva biisi, ainakin tanssittava sellainen..

Posted in KEVÄT09 , MATKALLA