Jo yli puolen vuoden ajan olin taistellut kahdella rintamalla - tahkonnut graduseminaaria ja vääntänyt sinne gradulukua. Lisäksi kandi on vienyt aikaa, hermoja, istumalihaksia ja paperia - kirjoista puhumattakaan. Nyt tuo alempi yliopistotutkinto on askeleen lähempänä. Kuukausi sitten palautettu kandidaattitutkielma sai tänään seurakseen kypsyysnäytteen ja 10-sivuisen kandiseminaarin korvaavan esseen. Kahden viikon päästä olisi tulossa kandista lausunto - odotan kakkosta tai kolmosta. Ei sillä niin väliä, kunhan on pois alta. Nyt sitten tenttien ja gradun kimppuun. Kahden rintaman sota muuttui kertalaakista yhden rintaman sodaksi.
Tänään pelasin erään ystäväni kanssa sulkapalloa. Oli ihan tasainen vääntö ja mukavia pallorallejakin. Hiki tuli pintaan ja kiva mieli kaupan tekijöiksi! Ensi viikon palloittelusta en ole varma, sillä pelikaverini poikaystävällä oli kuulemma hieman sanomista jo tästäkin mittelöstä. On se kiva, että joku tuntee minut uhkaksi - suorastaan imartelevaa. Minähän nimittäin olen, kuten minut livenä nähneet ovat todenneet, varsinainen Don Juan ja Brad Pitt samassa persoonassa. *sic!* No, ehkä minä ymmärrän asian silloin kuin itse olen parisuhteessa. Parisuhteeseen nimittäin liittyy paljon sellaista, jota minä en vaan näköjään ymmärrä.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti