Toipilaana oleminen ei ole ollut herkkua, koska ulkona on viime päivinä ollut mitä mainioin ilma. Sitä se on toki ensi viikollakin, sillä auringonpaisteen lisäksi luvassa on 5-6 lämpöastetta. Vielä en uskalla laittaa ohuempaa takkia päälle, sillä kohta ollaan uudelleen sängyn pohjalla. Tällä hetkellä väsyttää ja tuo kesäaikaan siirtyminen ei sitä väsymistä poista. No, ensi viikolla on tehtävä taas gradua ja tentittävä kunnallisoikeutta - vaikka sitten kipeänä. Myös muutama tärkeä sähköposti pitää jaksaa kirjoittaa.
Eilen vietettiin Earth Houria, jonka tarkoituksena oli kiinnittää huomio ilmastomuutokseen. Itse osallistuin kyseiseen tapahtumaan kannettavan tietokoneen sammuttamisella kahdeksan jälkeen koko illaksi - seuraavan kerran siis avasin tietokoneen aamulla. Ele oli pieni, mutta kai se jossain tuntui. Olisi vaan ollut hyvä, mikäli Suomessa olisi tuohon kampanjaan lähdetty kunnolla. Taisi tuo lottopotin jännittäminen viedä pohjaa hyvältä asialta. Tänään pitää muistaa tallentaa Amazing Racen Suomen osuus, vaikka tuo on jo vuodelta 2006!

2 kommenttia:
Siis onko se Amazing Racen osuus jo vuodelta 2006, eikai? Luulin, että viime vuonna kuvattu.. No se pitää joka tapauksessa tänään katsoa..
Earth Hour on todella hyvä keksintö australialaisilta! Toivottavasti kaikki kannattaisivat sitä, ja sitä olisi vaikka useamminkin. Se nimittäin HERÄTTÄÄ ihmisiä ajattelemaan mm. omaa sähkön käyttöään. Meilläkin lapset heti muistavat sammutella vessasta valot ym.
Niin se aika kulkee - tuo jakso on todellakin kuvattu kesäkuussa 2006. Toivottavasti tulevat Suomeen toistekin! :)
Lähetä kommentti