Blast from the past..

Jokaisen itseään kunnioittavan televisiosarjan tai miksei elokuvankin vakiotavaraa ovat ihmiset menneisyydestä - menneisyyden haamut. Siis ne kuuluisat femme fatalet tai allaspojat, jotka tulevat vuosien jälkeen päähenkilön elämään kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kuuluisin "blast from the past" lienee Ingrid Bergmanin esittämän Ilsan paluu Humphrey Bogartin esittämän Rickin elämään - Ilsa ilmestyi Victorinsa kanssa kaikista maailman kapakoista juuri Rickin omistamaan oluttupaan.

Itse koin kaikuja menneisyydestä toissapäivänä saadessani naamakirjaan kaveripyynnön eräältä ihmiseltä, jota en ole nähnyt yli 15 vuoteen (toki olin kuullut hänestä puskaradion kautta). Tuo kaunokainen ei ole enempää eikä vähempää kuin ensimmäinen ihastukseni. Hän ei ole ainakaan ulkonäöllisesti muuttunut - sama ihana hymy sekä tummat silmät ja ruskea tukka.

Eipähän meidän tarinassa ole paljoa kertomista. Etenkin, kun se tarina ei päässyt edes alkamaan. Ensimmäinen rakkauskirjeeni sai toki vastauksensa, muttei ihan sellaista, jota odotin. Kumma kyllä olen säilyttänyt tuon kirjeen - kaikesta huolimatta. Eihän minulla ollut mitään mahdollisuuksia "uptown girliin" - tiedä onko vieläkään. Silti sydän otti aikamoisen voltin, kun näin hänen kuvansa pitkästä aikaa. Ehkä taidan olla vieläkin hieman ihastunut - samalla tavoin kuin silloin joskus. Minun sydämestäni ei vaan taida olla samaan prosessiin.

Olin suunnitellut kirjoittavani aiheesta enemmän kuin mitä nyt teen - sydämelläni olisi paljon sanottavaa, mutta tunteet eivät näköjään ole enää missään järjestyksessä. Musiikkivalintana FGTH - The Power of Love. Joskus vielä kuullessani tämän kappaleen itken - oikeasti tämä on sellainen kappale, jonka tahdissa olisi kiva tanssia vaikka se illan viimeinen hidas.

Posted in IHMISSUHTEET , TALVI09.