Kuntavaalit on käyty ja voittajia juhlittu sekä häviäjiä "ripitetty" ympäri Suomen monissa tiedotusvälineissä. Itse henkilökohtaisesti iloitsen muutamien ystävieni menestyksestä sekä tietysti vihreiden vaalivoitosta - olemme Suomen neljänneksi suurin puolue! Tästä on hyvä jatkaa, vaikkei yhtään vihreätä päässyt läpi täällä kotikunnassa. Ehkä sitten neljän vuoden päästä, ken tietää?
Vietin sunnuntaiset vaalit siis vaalilautakunnassa, ties kuinka monenko kerran. Kerta toisensa jälkeen on kunnia saada olla mukana arvokkaassa luottamustoimessa. Hilatessani Suomen lippua ylös aamukahdeksalta tunsin, että tätä on hieno tehdä! Näkihän siellä taas tuttuja ihmisiä, joita harvon näkee - ja toki tutustuttiin muutamaan uuteen ihmiseen.
Tänään piipahdin naapurikaupungissa moikkaamassa erästä ystävää. Juteltiin niitä näitä ja syötiin..jäätelöä! Bongasimme K-Supermarketista hyvältä kuulostavan tarjouksen: viisi jäätelötuuttia kahdella eurolla (kuvan Top Caramel Crispy). Söimme ne missäs muualla kuin kauppakeskuksen toisen kerroksen penkillä - kuin teinit ikään. No, idea kuulosti hyvältä. Lähes kolmen jäätelötuutin jälkeen täytyi todeta, ettei kaikki se sokeri varmaan tehnyt elimistölle - eritoten hampaille kovinkaan hyvää. Mutta saipahan jäätelöä vähäksi aikaa. Seuraavan kerran varmaan se puolentoista litran pläjäys, puoliksi siis sillä yksistään vedettynä tekisi varmaan tiukkaa. Ellei satu olemaan sydänsuruja, sillä silloinhan, näin olen ainakin kuullut, menee vielä Fazerkin kaupantekijöiksi!

1 kommenttia:
Olisi pieni haaste sinulle blogissani. :)
Lähetä kommentti