Opiskelu varsinkin näin loppuvaiheessa on melkoista tuskaa. Muutama roikkuva kurssi olisi suoritettava ja kandi/gradu olisi kiva saada altapois tai edes jonkinlaiseen alkuun. Itse en ole löytänyt sopivaa hetkeä kahden puuttuvan kandiluvun kirjoittamiseen saati sitten pakollisen graduluvun kirjoittamiseen. Ja tuo työpaikkakin, jonka haastattelussa kävin, kaatui juuri graduseminaariin - voi kunpa olisin käynyt sen aiemmin. Mutta kai noita uusia tilaisuuksia tulee, sitten kun on seminaari käyty ja gradu saatu kunnolla vauhtiin. Tuntuu olevan melko yleistä opintojen loppuvaiheessa, että olisi muutakin tekemistä kuin se opinnäytteet.
Huomenna on tiukan kuntavaalitaistelun vuoro. Oma ehdokas on ollut jo kauan sitten selvillä, joten sen puolesta ei tarvitse pähkäillä. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäväni niin kotipaikkakunnallani kuin Tampereellakin pääsee läpi ja vaikuttamaan niin tärkeisiin asioihin. Itselleni vaalipäivä tietää jälleen tärkeätä luottamustoimea vaalilautakunnan jäsenenä. Pikkutakki on jo kaivettu naftaliinistä ja herätyskello on viritetty aamuseitsemäksi - vaalihuoneistossa on vielä paljon askaretta ennen yhdeksää, jolloin virallisesti homma pyörähtää käyntiin. Täytyy toivoa ja luottaa siihen, että mahdollisimman moni uskaltautuu ulos myrskystä huolimatta suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan. Vain äänestämällä voi vaikuttaa, millainen tulevaisuus on..
Lauantain videona Laineen Kasperi- Sitten kun. Milloin se paljon puhuttu tulevaisuus alkaa?

0 kommenttia:
Lähetä kommentti