torstaina, lokakuuta 16, 2008
marko77
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan yksin elävä keski-ikäinen nainen on edelleenkin ihmetyksen aihe. Perjantaina Tampereen yliopistossa (jee!) tarkastettavan Arja Mäkisen "Oikeesti aikuiset" -väitöstutkimuksen mukaan heitä harmittavat erityisesti suhdeutelut. Kyllähän te tiedätte (vai tiedättekö): "Oletko nirso, kun kukaan ei kelpaa" tai "Mikset seurustele" jne.; tuollaista toki voivat kokea muutkin kuin keski-ikäiset naiset - mutta ei siitä sen enempä.
Mäkinen kuvaa tutkimuksessaan niitä stereotypiota, jotka ihmisten mielestä kuvaavat yksineläjä-naisia: he ovat selibaatissa eläviä vanhojapiikoja, jatkuvasti seksikumppania vaihtavia city-sinkkuja, traagisten tapahtumien seurauksena puolisosuhteeseen kyvyttömiksi tulleita reppanoita tai lesboiksi epäiltävissä olevia naisia. Julmaa, eikö? Stereotypiat eivät todellakaan kerro totuutta mistään. Nehän ovat vain mielikuvia - uskomuksia jostakin asiasta, jota ei ole tieteellisesti todistettu.
Tuo ihmetyksen aiheeksi joutuminen on mielestäni aivan totta, vaikken nainen olekaan - tiedän, koska olen kuullut ja tiedän, koska tunnen muutamia yksineläjä-naisia. Olen heidän kanssaan jutellut ja todennut, että osa heistä todellakin - kuten tutkimus osoittaa, haluaa olla yksin. Osalla taas on takana av(i)oero tai ei työn takia halua sitoutua toiseen ihmiseen - koska suhdehan vaatii osaltaan myös kovaakin työtä onnistuakseen, eikä aikaa siihen "toiseen työhön" välttämäti ole. Eikä heissä mitään vikaa ole - kaunottaria kaikki!
Entäpä sitten yksinelävä alle keski-ikäinen nainen? Eikö sinkkuneitonen sitten ole suuremman ihmetyksen aihe? Etenkin kun opiskelu- tai harrastuspiireissä vilisee liuta pontentiaalisia sulhasehdokkaita.. Itselläni on lähipiirissäni muutama todella..no, nätti ja fiksu neitokainen, jotka eivät edes seurustele. Alkuun ajattelin (eli ts.ihmetelin) moista sitoutumattomuutta (jos tuo nyt on oikea termi), mutta tarkemmin ajateltuani kyse on tietenkin siitä suurimmasta perusoikeudesta eli yksilönvapaudesta. Ketään ei voi eikä tietenkään saa (ainakaan meidän yhteiskunnassamme) pakottaa seurustelemaan tietyn henkilön kanssa.
Niin, sitten me miehet..Eikö kukaan välitä miehistä, jotka elävät yksin? Voi tosin olla, että yhteiskunta on jo tottunut "erakkomiehiin" - heillä saattaa ainoastaan olla seuranaan tietokone, kitara tai joku muu hiluvitkutin. Tai sitten miehet ovat niitä city-sinkkuja, jotka hyppäävät suhteesta toiseen ilman vakiintumistarkoitusta - luulen, vaan en tiedä, koska tästä(kään) ei ole kokemusta. Siis suhteesta toiseen hyppäämisestä. Ns. yksinelämisestä toki on.
Yksineläminen voi olla toisille siunaus - jää aikaa ystäville ja harrastuksille. Toisaalta taas se voi olla kirouskin. Me ihmiset olemme vain niin ihanan erilaisia - asia, joka sopii toiselle, ei välttämättä ole sen toisen juttu. Ja kyllähän se nukkumakaveri varmaan kiva asia on, vaikkei seksiä harrastettaisikaan. Siinpä taas yksi stereotypia: sänky ja seksi.
Tämän päivän videona, kunnianosoituksena itsenäisille naisille, Destiny's Child ja Independent Woman.
Mäkinen kuvaa tutkimuksessaan niitä stereotypiota, jotka ihmisten mielestä kuvaavat yksineläjä-naisia: he ovat selibaatissa eläviä vanhojapiikoja, jatkuvasti seksikumppania vaihtavia city-sinkkuja, traagisten tapahtumien seurauksena puolisosuhteeseen kyvyttömiksi tulleita reppanoita tai lesboiksi epäiltävissä olevia naisia. Julmaa, eikö? Stereotypiat eivät todellakaan kerro totuutta mistään. Nehän ovat vain mielikuvia - uskomuksia jostakin asiasta, jota ei ole tieteellisesti todistettu.
Tuo ihmetyksen aiheeksi joutuminen on mielestäni aivan totta, vaikken nainen olekaan - tiedän, koska olen kuullut ja tiedän, koska tunnen muutamia yksineläjä-naisia. Olen heidän kanssaan jutellut ja todennut, että osa heistä todellakin - kuten tutkimus osoittaa, haluaa olla yksin. Osalla taas on takana av(i)oero tai ei työn takia halua sitoutua toiseen ihmiseen - koska suhdehan vaatii osaltaan myös kovaakin työtä onnistuakseen, eikä aikaa siihen "toiseen työhön" välttämäti ole. Eikä heissä mitään vikaa ole - kaunottaria kaikki!
Entäpä sitten yksinelävä alle keski-ikäinen nainen? Eikö sinkkuneitonen sitten ole suuremman ihmetyksen aihe? Etenkin kun opiskelu- tai harrastuspiireissä vilisee liuta pontentiaalisia sulhasehdokkaita.. Itselläni on lähipiirissäni muutama todella..no, nätti ja fiksu neitokainen, jotka eivät edes seurustele. Alkuun ajattelin (eli ts.ihmetelin) moista sitoutumattomuutta (jos tuo nyt on oikea termi), mutta tarkemmin ajateltuani kyse on tietenkin siitä suurimmasta perusoikeudesta eli yksilönvapaudesta. Ketään ei voi eikä tietenkään saa (ainakaan meidän yhteiskunnassamme) pakottaa seurustelemaan tietyn henkilön kanssa.
Niin, sitten me miehet..Eikö kukaan välitä miehistä, jotka elävät yksin? Voi tosin olla, että yhteiskunta on jo tottunut "erakkomiehiin" - heillä saattaa ainoastaan olla seuranaan tietokone, kitara tai joku muu hiluvitkutin. Tai sitten miehet ovat niitä city-sinkkuja, jotka hyppäävät suhteesta toiseen ilman vakiintumistarkoitusta - luulen, vaan en tiedä, koska tästä(kään) ei ole kokemusta. Siis suhteesta toiseen hyppäämisestä. Ns. yksinelämisestä toki on.
Yksineläminen voi olla toisille siunaus - jää aikaa ystäville ja harrastuksille. Toisaalta taas se voi olla kirouskin. Me ihmiset olemme vain niin ihanan erilaisia - asia, joka sopii toiselle, ei välttämättä ole sen toisen juttu. Ja kyllähän se nukkumakaveri varmaan kiva asia on, vaikkei seksiä harrastettaisikaan. Siinpä taas yksi stereotypia: sänky ja seksi.
Tämän päivän videona, kunnianosoituksena itsenäisille naisille, Destiny's Child ja Independent Woman.
Posted in
Tekstit
2 kommenttia:
Tämä oli hyvä postaus.
Minusta oli aikoinaan todella loukkaavaa, kun jotkut pohtivat, että mikä siinä on vikana, kun ei sillä ole ollut minkäänlaista seurustelusuhdetta vuosiin. Enkä ollut kuin kolmikymppinen tuolloin.
Minullekin sanottiin, että olen liian nirso eikä kukaan kelpaa. Ihan kuin voisin noin vain tahtoessani rakastua johonkin mieheen ja *huom!* saisin tämän miehen rakastumaan itseeni.
Minkäs sille mahtaa, ellei tunteita synny tai että tunteitten kohde on väärä? Ei elämä aina mene niin kuin haluaisi.
Ja voi ällötys niitä, jotka hokevat, että kyllä sinäkin sen oikean löydät. Haloo hei, minkä ihmeen oikean? Ei sille ole mitään takuita. Mihin voi lähettää valituksen, ellei löydä?
Monen parisuhteessa normaalia elämää viettävän on myös vaikea käsittää, ettei kaikkien tavoite ole "perusperhe". Tuttavapiiriini kuuluu paljon onnellisia yksineläviä, voisin olla sellainen itsekin, ellei olisi noita likkoja. ;)
Hyvä postaus vaatii hyvän aiheen, eikö? ;) Kiitos kommentista! Voin vain kuvitella kaikki ne utelut ja ihmettelyt. Rakkaus ja rakastuminen ei ole mikään helppoa asia (joka tapahtuisi sormia napsauttamalla).
Ja totta, ei rakkautta tai rakkauden kohdetta voi valita eikä toisen tunteita hallita - tiedän omakohtaisesti tuon kokeneena. Elämä voi olla joskus hyvinkin julmaa ja tunteet ovat toisinaan kovilla - vihaan ihmisiä, jotka pelaavat toisten tunteilla heistä oikeasti välittämättä. Mrr!
Oikea, niin, kuka onkaan se oikea laulettiin jo Ressun laulussakin. Oikea voi olla myös väärä - miten pettämiset ja avioerot sitten selitetään. No, siitähän voisi postata toisella kertaa..;)
Nostan kyllä sinulle hattua, ei voi muuta sanoa. "Vieraassa" maassa yh-äitinä ei ole varmasti helppoa. Mutta kuten olen lukenut blogistasi, niitä hyviä hetkiäkin löytyy..;)
Lähetä kommentti