perjantaina, kesäkuuta 06, 2008

Viikon parhaat sekunnit

Eilen olivat kyllä viikon parhaat sekunnit kahden ystävän seurassa - lukuun ottamatta niitä 180 sekuntia, joiden takia myöhästyin Z-junasta ja jouduin puolen tunnin odottamisen jälkeen pulittamaan viisi lisäeuroa Pendolinosta (ryöstöä). Helteisen päivän alkupuolisko meni ennakkosuunnitelmista poiketen Lahdessa ystävän kanssa "samoilemassa" ja Urheilukeskuksen lämmöstä nauttiessa. Kivaa oli, vaikka ihan tajuttoman kuuma! Olisi tehnyt mieli kyllä pulahtaa tuonne maauimalaan..

Toisen puolisko meni sitten Vantaalla. Meinasin käydä Helsingin keskustassa, mutta eihän sinne leivinuuniin jaksanut lähteä - tosin yhtä kuuma kai oli naapurikaupungissakin. Jumbossa puolisen tuntia kului ystäväni kanssa shoppaillessa kaikki hooämmät ja mitä niitä naisten liikkeitä
olikaan - mielelläni minä makutuomariksi lähdin. Pääsinpä skootterin kyytiinkin ensimmäistä kertaa elämässäni! Kävimme myös ihailemassa Vantaankoskea ja pitipä sitä oikein koittaa, kuinka kylmää se vesi oli (kyllä, kylmää ja likaista oli). Mukavaa oli olla vaan.

Tänään olisi vuorossa lähtö Ouluun, jossa sujahtaakin sitten koko viikonloppu. Lupasivat hiukka viileätä sinnepäin Suomea, se Jäämeren ilma. Ehkä hyvä niin, parin päivän helteet ovat olleet kyllä armottomat. Ainakin yöt, jolloin pitäisi yrittää nukkua..


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More