tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Tampereelta taas takaisin..

Terveiset Tampereelta! Sää oli tavanomaisen harmaa, kuten kuvasta näkyy ja keväinen (Koskenrannan nurmi vihertää). Vietin pitkästä aikaa lähes koko päivän yliopistokaupungissani, koska oli tenttipäivä (eu-tentti oli ja meni toivottavasti läpi).

Aikaisin tuli herättyä (varttia vaille kuusi) - onneksi bussimatkalla sain hieman nukuttua. Kävin aamupäivällä Metsossa lukemassa tenttiin. Keskipäivästä lounastin erään tuttavani kanssa ja tutustuin Aamulehden toimitukseen (kiitoksia vaan seurasta sekä toimituskierroksesta). Täytyy myöntää, että tuli ikävä toimitustyötä (tai no, sitähän friikkuna teen, mutta etänä) - kiireistä ilmapiiriä ja sitä tunnetta, kun deadline lähestyy, eikä valmista ole vielä moneen aikaan. Tavallaan tuo opiskelukin deadlinen kanssa kilpajuoksua, itse en tosin ehdi elokuuhun mennessä valmistua. Loppupäivä ennen tenttiä menikin sitten lukiessa ja tentissä. Bussissa sain kai nukuttua jonkin verran. No, jaksoin sentään raahautua lenkkisaunaan.

Nyt nukkumaan. Rupeaa tuo ajatus karkaamaan sellaisiin asioihin, ettei varmasti saa unta, jos käy liiaksi miettimään.



0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More