Angela haastoi allekirjottaneen todella haastavaan haasteeseen. Tehtävänä on löytää 10 asiaa, joista itsessään pitää. Hyvä, jos löydän viisi, mutta yritetään.
1. Terveys. Olen saanut olla terveenä ja päässyt virittämään itseni hyvään kuntoon pyöräilemällä sekä
lenkkeilemällä. Lihaskunnossa on vielä tekemistä, etenkin niissä vatsalihaksissa.
2. Sosiaalisuus. Tulen toimeen ihmisten kanssa ja tutustun helposti uusiin kasvoihin. Osasta heistä tulee uusia ystäviäkin. Kaikista ei tosin voi pitää - jos yrittää olla kaikkien kaveri, huomaa ettei ole kenenkään kaveri.
3. Empaattisuus. Osaan asetettua muiden ihmisten asemaan. Heidän auttamisensa on tärkeä osa empaattisuutta. Ajattelen ystäviäni usein ja autan heitä aina kun voin - lainaan vaikka viimeiset rahani. Välillä ärsyttää, kun en tiedä, miten heitä auttaa.
4. Kirjallinen lahjakkuus (vaikkei se blogia lukiessa aina tule ilmi, heh!). Kouluaikoina opettaja luki poikkeuksetta allekirjoittaneen aineen (en tiedä miksi, siinä esiintyvien virheiden takia..ken tietää?) ja jokunen pienimuotoinen kirjoituskilpailukin tuli voitettua.
5. Luovuus. Liittyy edelliseen. Joskus yöllä on herättävä rustaamaan muutama päässä liikkunut riimi. Lisäksi
digikameralla pitää aina etsiä uusia kuvakulmia.
6. Kiltteys. Ehkä olen liiankin kiltti. Harvoin suutun toiselle ihmiselle - ja sittenkin vaan murjotan.
7. Eläinrakkaus. Ystäväpiirissäni on kissa- ja koiraihmisiä. Itse pidän molemmista, vaikken kumpaakaan omista. Ehkä sitten, kun asun jossain muualla kuin kerrostalossa.
8. Auttamishalu. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen tehnyt lukemattomia vapaaehtoistyön tunteja niin järjestyksenvalvojana kuin Punaisen Ristin toiminnassa. Välillä vapaaehtoistyö tuntuu menevän opintojenkin edelle. "Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille" (Matt. 7:12).
9. Suvaitsevaisuus. Ihmisiä on moneen junaan ja joka lähtöön. Silti heistä jokainen on ihminen. Erilaisuus on rikkaus.
10. Rehellisyys. En pystyisi koskaan huijaamaan ketään, ainakaan tietoisesti. Pienet valkoiset valheet ovat sallittuja, mutta ihmissuhteissa ei niitäkään saisi olla.
Aika vaikeata oli listata itsestään niitä hyviä puolia, tottunut elämään niiden huonojen kanssa. Mutta ehkä tämä oli ainoastaan hyväksi. Haaste lähtee Annelle ja Tirpalle - ja Vanilijasuklaakin saa vastata, jos blogiani lukee.

6 kommenttia:
Pistitpä hyvän haasteen! Kiitos!
Minäkin olin luokassa se, jonka aine luettiin aina ääneen. Kerran aineeni aihe oli itsetunnon puute ja silloin opettaja sanoi, että näin henkilökohtaisen aineen hän jättää lukematta. Pöh. ;-)
Olet kyllä lahjakas kirjoittaja - blogista sen huomaa! :) Aineita oli tosi mukava kirjoittaa. Harmi, että yliopistomaailmassa tekstin tieteellisyys ajaa mielikuvituksen ohitse. :( Pitäisiköhän sitä kirjoittaa pöytälaatikkoon? ;)
Kirjoita blogiin! Anna tajunnan virrata :)
Joo sulla on hienoja hyviä puolia. Tuo auttaminen vapaaehtoistöissä on ihailtavaa.
Niin no, yritän pitää tämän blogin päiväkirjana - jutut voisi sitten laittaa johonkin toiseen blogiin. Kyllähän sinullakin oli ihailtavia piirteitä, tuo anteeksipyytäminen oli hieno asia! :)
Haaste vastaanotettu. Täytyy tuumia hetki listaamisen arvoisia asioita.
tirppa: kiva juttu! :) Kyllä sinusta kymmenen hyvää asiaa löytyy, varmasti..
Lähetä kommentti