torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Tampereen terveiset

Terveiset Tampereelta, nääs! Vettä satoi koko päivän, ihan kun sitä ei olisi tarpeeksi jo tullut. Mutta tamperelaiset kaunottaret pelastivat harmaan päivän pelkällä olemassaolollaan. Tuli ikävä opiskelijatovereita ja koko Tamperetta. Osa minusta haluaa asua siellä - mutta vain pieni osa.

Kävin toimittajakollegan kanssa lounaalla (ihanaa mozzarellakanaa valkkarin kera). Turistiin mukavia ja toivottavasti parannettiin maailmaa edes hieman. Erään toisen ystävän kanssa piti kahvitella, mutta aikatauluongelmien vuoksi siirtyi tuonnemmaksi. Harmi sinänsä, ystäviä on kiva nähdä - edes kerran kesässä. Tosin Tampereella tulee todennäköisesti pyörähdettyä vielä, joten ei ongelmaa.

Luin loppuun tuon Paulo Coelhon teoksen, jota ystäväni suositteli. Kaunis teos ja omalla tavallaan ajaton. Antoi hieman ajattelemisen aihetta.

"Jään tähän viereesi joen rannalle.
Kun menet nukkumaan, käyn nukkumaan talosi eteen.
Jos matkustat kauas pois, seuraan jälkiäsi.
Kunnes sanot minulle: mene pois. Silloin lähden.
Mutta rakastan sinua elämäni loppuun saakka."


tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Lukunurkkaus

Sain ystävältäni, Pohjois-Karjalan hulppeista maisemista, eilen tekstiviestin - puoliyhdeltätoista illalla. Hän antoi minulle kirjavinkin. Niinpä kävin tänään kirjastossa ja lainasin Paulo Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa, vaikka olenkin ehtinyt vasta puoleen väliin. Mitäköhän ystäväni yrittää kirjavinkillä vihjata, hmm.. Pitäisi lainata vielä amerikkalaisia klassikoitakin, kenties alkuperäisellä kielellään. Tämä Coelhon teos piti lainata suomeksi, sillä portugalin/espanjan kielen taitoni on vielä aika alkutekijöissään.



maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Juhannus meni, sade tuli..

Juhannus meni, onneksi ja arki taas koittaa. Ihan normaali viikonloppu, ei mitään ihmeellistä. Kesän toinen mansikkakakku oli maistuvaa. Vesi kielellä odotan mansikkapellolle pääsemistä! Sunnuntaina oli koko päivän huono olo, en tiedä mistä johtui - nestehukka kai. Juhannuskin meni niin selvänä kuin mennä voi. Pidin liikunnasta lepopäivän ja muutenkin otin rauhallisesti. Katsoin Morsea ja äänitin Selviytyjän - vaikka kyseinen sarja ei enää hirveästi kiinnostakaan, koska suosikkini ovat tippuneet pois.

Torstaina pyyhällän Manseen lounaalle ja kahveelle muutaman ystävän kanssa. Sää ei tällä viikolla päätä huimaa, mutta jos kauniita ilmoja odottelee, niin niitä saa odotella. Alennusmyynnit alkoivat. Pitää ostaa uudet shortsit ja se pikkutakki, joka on ollut ostoslistalla jo vuoden.


perjantaina, kesäkuuta 22, 2007

Follow the Midnight Sun

Eilinen päivä sisälsi liikuntaa ja lukemista. Kävin heittelemässä koreja puolen tunnin ajan. Sen jälkeen luin esseetä varten yhtä kirjaa ja poimin muutamia tärkeitä kohtia. Saa nähdä, mitä tuostakin tulee. Suunnitelmissa on pari tuntia päivässä käyttää opiskeluun - sadepäivinä enemmänkin.

Vuoden pisin päivä on eletty ja matka kohti syksyä on alkanut. Käkikin on lopettanut kukkumisensa tältä vuodelta - ainakin näillä nurkilla, kun lenkkipolullakaan ei enää kuulu kukuntaa. Vielä on toki Tero Vaaran sanoja mukaillen kesää jäljellä ja vielä tulee kauniita päiviä. Juhannukset ovat lähes poikkeuksetta menneet kotosalla. Pari vuotta sitten tein järjestyksenvalvontatehtäviä Raumanmerellä. Jotenkin nuo RMJ-pippalot karkaavat vuosi vuodelta käsistä, vaikka syy ei olekaan järjestäjän (perjantaihin mennessä jo kolme nuorta menehtynyt ko.tapahtumassa). Tytöt voisivat tehdä niitä juhannustaikojaan, kun sellainen mahdollisuus kerran on annettu! ;)


Rauhallista Juhannusta kaikille! Mansikkakakkua illalla, nami nami..

Mirrored in a frozen pool
Images of a long-forgotten past
We all share fragments of a memory
The answers held
Within thiscrustal glass
I wonder how long must it take
Till the dreaming awake

Maggie Reilly - Midnight Sun


keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Sittenkin..

Kävin sittenkin uimassa eilen illalla. Eihän tuo vesi ollut edes kylmää! Oli pehmeät löylyt, ainakin verrattuna näihin kerrostalojen surkeisiin sähkösaunoihin. Kyllä puulämmitteinen on aina puulämmitteinen.

Eilinen posteljooni toi kolme viestinnän tenttikirjaa - yksi suomenkielinen ja kaksi lontoonkielistä opusta. Onneksi tentti on vasta elokuussa! Ensin täytyy lukea nuo lontoonkieliset, niihin kun menee pakostakin eniten aikaa. Suomenkielisen lukee tarvittaessa vaikka edellisenä iltana. Jos vaikka juhannuksena lukisi, kun ei muutakaan ohjelmaa ole.


tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Jälleen aurinkoa..

Eilen oli aika harmaa päivä - ainakin sään kannalta. Toki vesisade tekee hyvää luonnolle, mutta tekee ulkoilusta, jossei nyt mahdotonta, niin kurjaa. Päivän piristys oli kuitenkin erään ystävän soitto. Toivottavasti näen hänet huomenna Helsingissä. Vielä ei ole viestiä kuulunut. Pitäisi keskustella ainakin heinäkuisesta vierailustani Pohjois-Karjalaan.

Tänään on ollut sitten aurinkoisempi päivä. Tuli oltua ulkona ja otettua muutama kesäinen valokuva. Kohta ympäristölautakunnan kokoukseen ja sieltä melkein suoraan saunaan - kenties jopa uimaankin, mistä sitä tietää..

Kesäteatterimatkan järjestelyt ovat loppusuoralla. Rutiinillahan nuo ovat menneet. Ensi viikolla lähtevät jäsenkirjeet postiin ja heinäkuun alku meneekin vastaanottaen ilmoittautumisia. Viime vuoden kesäteatteriretki oli menestys, toivottavasti tilanne on sama myös tänä vuonna. Lisäksi verenluovutustilaisuuden järjestelyt menevät nyt omalla painollaan, vaikka ilmoituksia ei vieläkään ole kauppojen seinillä. Onneksi sentään lähettämäni lehdistötiedotteet ovat löytäneet tiensä toimituksiin. Omaa luovuttamista en vielä osaa sanoa, riippuu joutuuko tässä hammaslääkäriin vai ei..

EDIT: No Helsinki taitaa taas jäädä. Harmi.


maanantaina, kesäkuuta 18, 2007

Kärleken väntar

Eilen katselin ihan vahingossa (läppärillä ollessani) FST:n Salt (Suola)-ohjelmaa. Aihe oli rankka (abortti). Suurimman vaikutuksen teki musiikkivalinta erinomainen - Kentin "Kärleken väntar". Erinomainen tulkinta, meinasi kosteutta silmiin.
Brinn hjärtat brinn
Du vet du kan förändra allting
Det blåser genom staden i natt
Hör du sanningen, den lät som ett skratt


lauantaina, kesäkuuta 16, 2007

Ja joka yö soitan..

..Satumaa-tangon! Olin jo unohtanut, miten hieno artisti Maija Vilkkumaa on! Tänään jäin kuuntelemaan eräässä yksityistilaisuudessa settiä ja olin vakuuttunut. Harmikseni Maija on leikkauttanut pitkät hiuksensa, mutta se nyt ei menoa haitannut. Kannattaa bongata Maija kesän festareita, ette pety. Hmm..Täytyypi kuunnella tässä jossain vaiheessa Maijan lätty - jälleen kerran.

Tuli nähtyä muutama koulukaverikin. Heidän kanssaan ei tullut turistua, harmi. Täytyykin joskus ihan soitella ja kysyä kuulumisia.

Päivä oli kuuma, olisi pitänyt laittaa shortsit jalkaan. Farkut eivät ole oikein kesävaate, ainakaan selkeällä ja lämpimällä ilmalla. Huomenna, kun piipahdan Helsingissä, laitan shortsit jalkaan ja pitkät housut reppuun - kaiken varalta. Sandaalit sentään oli tänään jalassa, täytynee muistaa huomennakin..

Tänään tuli maksettua yliopiston ilmoittautumismaksu 80 euroa. Kahtena edellisenä vuotena maksoin ylioppilaskunnan maksun lisäksi liikuntatalon käyttömaksun - siellä kertaakaan käymättä. No, hyvään tarkoitukseen ne rahat menivät. Ja jos kuntosalille tulee ensi vuonna tarvetta, niin kertamaksu kai ajaa asian paremmin kuin vuosimaksu..

EDIT: Oli pakko lisätä Satumaa-tango, joka on soinut lauantaista saakka päässäni..


perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Satoihan eilenkin..

..vai satoiko? Ainakin Helsingissä satoi, kun piipahdin torstai-iltapäivällä. Turistit eivät ilmasta nauttineet, enkä minä (en älynnyt ottaa sateenvarjoakaan mukaan). Tarkoitus oli katsastaa leffa ja käydä kirjastossa - tyydyin lopulta jälkimmäiseen.

Opin
tuoreimman Tiede-lehden avustuksella paljon hyttysistä, pilvistä ja tulevaisuuden ehkäisyvälineistä (suihkekondomi - kaikkea ne keksivät). Nappasin myös muutaman kirjan mukaani ennen astumistani puoli neljän zetoriin. Ystäviäni en harmikseni tavannut, uusi yritys tulevana sunnuntaina; tarkoitus olisi jälleen pelailla korista ja parantaa maailmaa.

Eilen kilahti Iskelmän parhaita radiohittejä postiluukusta. Kyseinen lätty on listaäänestyspalkinto (johon liittyi tuo nolo tilanne pari päivää sitten). Ja kyllä, äänestin Mattilan likkaa ykköseksi, ihana rallatus tämä hänen uusin sinkku. Niin ja Anna Erikssonia äänestin toiseksi - muita en sitten muistakaan. Radioon pääseminen on hieno juttu, kunhan vaan siihen saisi varautuakin. No, ei siitä sen enempää. Olisin tosin mielelläni lähtenyt Malagaan, mutta kiva tämä levykin on - kiitokset vaan Tampereelle.

Tänään aika harmaa ja kolea päivä. Silti pitäisi käydä fillarilenkki tekemässä.


tiistaina, kesäkuuta 12, 2007

Ihan ok päivä

Tänään oli ihan ok päivä. Ulkoilin ja valmistelin esseen kirjoittamista - enää yksi kirja uupuu ja sitten voin aloittaa lukemista/kirjoittamisen. Tein jo ensimmäisen version esseen pääotsikoista, kuten tapanani on ollut. Herkuttelin myös Classicin korvapuustijäätelöllä, nami nami..

Ensi yönä voin nukkua yöni rauhallisesti. Tietäen ainakin, että eräs ystäväni on kunnossa. En ollut viikkoon kuullut hänestä, enkä ihme - hänellä on muutakin ajateltavaa. Hänen lähisukulaisensa on huonossa kunnossa ja niinpä hän yrittää viettää mahdollisimman paljon aikaa Pohjois-Karjalassa. Niin pitääkin, perhe ja suku ennen kaikkea. Onneksi hän tietää, että olen tukena ja turvana tarvittaessa - kuten toki kaikille ystävilleni kaikkialla.

Varasin tänään leffalipun torstain Superpäiville Tennispalatsiin. Ajattelin vilkaista tuon "Mr Bean lomailee" (vaikken erityisemmin Beanista pidä). Tällä hetkellä olen ainoa, joka kyseiseen näytökseen menee! Hih, oma näytös, wau! Toinen elokuva, mikä pitää nähdä, on Die Hard 4.0. Bruce Willis on aina kuulunut suosikkinäyttelijöihini.

Viikonloppuna VH1-Classic tarjosi loistavaa kasaripoppia:
One Night In Bangkok - Murray Head.


maanantaina, kesäkuuta 11, 2007

Wikin Wastauksia

Nolottaa eräs tämänpäiväinen asia, mutta sulattelen sitä vielä - ehkä huomenna ei nolota niin paljoa. Mutta nyt Milanon meemiin. Tarkoituksena on mennä Wikipedian sivulle ja valita vastaukseksi aina satunnainen artikkeli. Kohta 23. puuttuu, hmm.. No, kuitenkin..
01. Mitä pelkäät? Kuhilaita

02. Mitä ottaisit mukaasi autiolle saarelle? Gianmaria Brunin (tuskin!!)

03. Mitä haluaisit häälahjaksi? Othellon

04. Mitä palvot? Alli Laitista

05. Salainen fetissisi? William Holden

06. Mistä näet unta ensi yönä? Albert Einstein -palkinnosta (unta se onkin)

07. Mitä ostaisit, jos sinulla olisi varaa? Sabotaasin


08. Mistä aiheesta kirjoittaisit kirjan? Distributismista (eiköhän tuosta aiheesta ole kirjoja jo kirjoiteltu)

09. Mitä keräilet? Yhdeksänkulmiolukua

10. Mihin paras muistosi liittyy? Tobrukiin

11. Turhin tietämäsi asia? EA Salt Lake

12. Mistä aiheesta puhut kaikkein mieluiten? Lupercalista

13. Minkä asian parissa tulet työskentelmään/työskentelet ammatissasi? Zs:n (hah, tuskin!)

14. Mikä saa sinut aina nauramaan? Tiedonantaja

15. Entä itkemään? Dirichlet'n karakteristika (kaikki matematiikkaan liittyvä itkettää)

16. Mikä oli ensimmäinen asia, jonka näit herätessäsi? Luettelon Viron saarista

17. Mitä sinulla on taskuissasi? Ilmatankkaus

18. Mikä voisi korvata sinut ilman, että kukaan huomaisi? Matti Perttilä

19. Mitkä olivat ensimmäiset sanasi? Pajamäki

20. Minkä kanssa sinut tullaan hautaamaan? Koloratuurin

21. Mitä sinulla on piilossa yöpöytäsi laatikossa? H-vene (heh, olisikin..:D)

22. Mitä rakastat eniten maailmassa? Sakari Pietilää (ei hän nyt niin hyvä valmentaja ole)

24. Mitä näet tällä hetkellä ikkunasta? Hollolan suojeluskunnan (Hollola edes näy tänne)

25. Mikä sinä todella olet? Charles Ives


sunnuntai, kesäkuuta 10, 2007

Rauhallinen viikonloppu

Perjantain korissession tuloksena niska punottaa vieläkin, olisi pitänyt rasvata. Onneksi ei sentään palanut. Olisi pitänyt arvata, että ensimmäiset säteet kalpeaan vartaloon tuottaa punotusta. Mutta vahingosta viisastuin, toivottavasti. Lauantaina ostin pitkästä aikaa Iltasanomat. Oli aivan pakko, sillä sen Plus-liitteesä oli juttu Mattilan sisaruksista eli iskelmän ihmenelosista. Sisarusten yhteiskeikankin missasin, olisi ollut vielä aika likeellä (Espoossa). Niin ja äänestin Annea, vaikka kyllä kaikki siskokset ovat ihan nättejä - äidinsä tyttäriä.

Tänään on jälleen ollut rento päivä. Olin jälleen katupartiossa, kotiuduin sunnuntain puolella puoli yhden maissa. Sen takia hieman väsyttikin. Ihan rauhallista meininkiä, vaikka helteistä oli. Alkava viikko näyttää sateiselta, itseasiassa nyt jo hieman ripottelee vettä. Tiistaiksi luvattiin ukkosta, vaikka uskon, että jo ensi yönä rätisee.



perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Korista kentällä

Tänään on jälleen ollut hellepäivä. Kävin yksinään heittelemässä tunnin verran koripalloa läheisellä koulun kentällä. Ensimmäistä kertaa kesässä (tai oikeastaan aikoihin) riisuin paidan päältäni, muuten olisi tullut jo liian kuuma. Ja rusketustakin saa muuallekin kuin käsiin ja jalkoihin!

En mielelläni esiinny paidattomana, varsinkaan kun kunnon vatsalihakset puuttuvat (niitä työstetään kyllä). Ihan kivasti varsinkin kakkoset menivät sisään. Jos joku haluaa ottaa one-on-onen, niin haasteita otetaan vastaan.

Tänään sain sovittua ainakin yhden kunnallisoikeuden esseen ja katselin myös viestinnän oppihistoria-jakson kirjoja, jotka todennäköisesti pitää ostaa. Ainakin yhden kirjan tosin saisi kirjastosta, pitää vielä harkita. Voihan ne kirjat sitten onnistuneen tentin jälkeen kaupata jollekin toiselle kirjoja kaipaavalle.

Juttelin myös Prinsessan kanssa mesessä iltapäivästä. Kovin kiireinen tuntuu olevan siellä Itä-Suomessa. Mutta niin tuntuvat olevan muut ystäväni. Mikäli olette huomenna Helsingin suunnalla, niin käykää ihmeessä Suomenlinnassa kurkistamassa Avun Maailmaan. Kenttäsairaalat sun muut ovat kaiken kansan nähtävillä. Saatte myös kysyä kansainvälisestä avustustyöstä Punaisen Ristin delegaateilta.


torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Epäröintiä

Eilinen lämpömittari pysähtyi sitten +28C asteeseen. Kävin ruoan jälkeen lenkillä ja loppuilta meni kattotuulettimen alla televisiota katsellen. Tänään en lähtenyt Helsinkiin, vaikka suunnitelmissa oli. Katsoin aamulla sääennusteita ja totesin, että sielläpäin on kuumempaa kuin täällä - ei kiitos! Ajattelin ensi viikon alussa pyörähtää, voisi vaikka yöksi jäädä.

Laitoin muutama päivä sitten työhakemuksen vetämään - ensimmäistä kertaa sähköpostin välityksellä.
Mielelläni kyllä lähetän hakemukset perinteistä postia käyttäen, siten koko hakuun tulee henkilökohtainen ote. Muutaman päivän mietin, kannattaako lähettää ollenkaan. Saa nähdä, mitä tuosta tulee. En tosin odota liikoja.

Juttelin Prinsessan kanssa mesessä muutaman tovin (illalla piti jutella lisää, mutta ei niin ei). Raukka on antibioottikuurilla Meksikon-matkan jäljiltä. Toivottavasti hän paranee, Lahden sataman terassit ovat odottaneet jo pari vuotta. Kolmisen kuukautta sitten viimeksi näimme, omat kiireensä kullakin. Erästä ystävääni en ole nähnyt kahdeksaan kuukauteen ja taekwondolaista kuuteen vuoteen. Mutta kuka niitä laskee?

Teemu voitti vihdoinkin Stanley Cupin, onnittelut USA:n länsirannikolle! Unelmat toteutuvat joskus, useimmiten ei. Hyvä suomalaiselle kiekkoilulle, että Teemun unelmasta tuli totta. One day the sun will shine on you..


keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Helle hellii..

Huh hellettä! Alkuviikosta on ollut aikamoinen lämpöaalto täällä Pohjolassa. Helleraja paukkuu jo aamupäivästä, millaista hikeä sitten pukkaa iltapäivästä. Makkarin mittari on ja pysyy öitä myöten +30 asteessa - kiva korkeanpaikan leiri. Rannalle en ole vielä lähtenyt, ei siellä yksin tee oikeastaan mitään (heh, paisi ehkä uida). No, huomenna olisi tarkoitus käydä Helsingissä, siellä on onneksi hieman viileämpää - toivotaan ainakin.

Tänään olisi muuten ollut Helsingissä viestinnän pääsykokeet. Syksy ja talvi meninkin viestinnän opintojen parissa (viisi kurssia ja 21 opintopistettä). Tavallaan raskaan opintoputken (avoin+pääaineopinnot Mansessa) takia en sitten lähtenyt pääsykokeisiin, ensi vuonna sitten uusi yritys.

Syyskuussa olisi Venäjän reissua tiedossa. ORUP suuntaisi Pietariin tutustumaan suomalaiseen ja venäläiseen sotahistoriaan kiertäen muun muassa Tali-Ihantalat sun muut tärkeät historialliset paikat. Hinta ei kyllä ehkä olisi este, mutta ajankohta olisi pienoinen kysymysmerkki (1-4.9.) nimenomaan opintojen kannalta. Kolmisen vuotta sitten olen ressujen kanssa Ruotsin exculla, todella kiva reissu! Ehkä liiankin..


Tänään on rakkaan naapurimaamme Ruotsin kansallispäivä. Sen kunniaksi Du gamla, du fria. Laulaa saa mukana, jos osaa..


sunnuntai, kesäkuuta 03, 2007

..kesäkuun ensimmäinen..

..merkintä nyt ainakin. Ja kesäinen (aurinkoinen ja lämmin) ilma. Lisää on luvassa, helteistä säätä koko viikko! Pitäisi vielä opiskellakin (no, kai rannoilla on niitä varjopaikkojakin). Eilinen hieman venyi, rojahdin sänkyyn puoli kahdelta. Vietin seitsemän tuntia katupartiossa, katsellen nuorten hillittyä juhlintaa. Fiksua väkeä, täytyy tunnustaa!

Olin yllättynyt myös siitä, miten lämmintä ja valoisaa voi olla keskiyön jälkeen - mitä olenkaan Suomen kesissä menettänyt!?
Rannalla voi näköjään hengailla muutoinkin kuin hellesäällä. Pitäisi talviturkki tai oikeastaan turkit (viime kesänä ei tullut uitua) pois melko piakkoin, muuten se taas jää..


Olen koko viikonlopun ajatellut ystäviäni. Eräs ystäväni joutui lähtemään kotipuoleensa Pohjois-Karjalaan, sillä hänen lähisukulaisensa oli joutunut sairaalaan. Yhteinen sunnuntai (siis tämä päivä) siirtyi määrittelemättömään ajankohtaan. Kyllä perhe ja suku on tärkein, kaikki muut menevät niiden edelle.

Olisin halunnut olla ystäväni luona lohduttamassa häntä, mutta välimatka on este - samoin kuin viime syksynä, jolloin toinen ystäväni olisi tarvinnut lohdutusta. Ehkä minun on myönnettävä, etten aina voi olla ystävieni tukena vaikka niin haluaisin - mitä suuremmassa määrin. Lisäksi lohdutusta on vähän vaikea tyrkyttää toiselle - liekö se tarkoituksenmukaistakaan..


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More