torstaina, maaliskuuta 22, 2007

Kohta lämpenee..

Istuin tänään viisi tuntia kirjastossa yhdessä läppärini kanssa tehden muutamia kirjallisiä töitä. Ihan mukavasti meni, sain aikaan ehkä enemmän kuin koko viikkona yhteensä. Hyvä niin, sillä pitäisi viettää enemmän aikaa kirjastossa. No, ensi viikolla sitten pitää viestinnän esseitä väsäillä (itseasiassa jo heti lauantaina alkaa niiden tekeminen). Tänään olisi ollut tentti Tampereella, mutta se nyt siirtyi. Ja Finnkinon SuperPäiväkin, mutta leffat jäi toiseen kertaan. Viestinnän opinnot ovat kyllä ajaneet pääaineopintojen ohitse, se oli tosin arvattavissa.

Sää on mukavasti lämpenemässä. Ihan kiva juttu sinänsä, sillä eilen satoi rankastikin vettä. Tänään vaihdoin talvijalkineet lenkkareihin, ehkäpä liian aikaisin (ken tietää)? Veli on paranemassa, katselee jo olohuoneessa televisiota välillä. Mutta valtaosaltaan nukkuu. Hän joutuu uuteen leikkaukseen ensi kuussa, jospa sitten paraneminen alkaisi kunnolla. Olen aina ollut hieman katellinen hänelle tietyistä asioista, mutta nyt en ole.

Lily Allen on mukava tuttavuus ja tämä Alfie ihan hauskakin biisi.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More