keskiviikkona, maaliskuuta 14, 2007

Kevättä puissa

Kevättä on ilmassa, ainakin lämpömittarin mukaan. Myös pajunkissat ovat ilmestyneet puihuin. Toivottavasti ei liian pian. Kevään tuleminen aiheuttaa kahtalaisia tuntemuksia. Toisaalta on hienoa, että aurinko lämmittää ja vaatteitakin saa vähentää. Talviliikunta jäi valitettavasti siihen yhteen luistelukertaan. Mutta onneksi on hienoja kävely- ja pyöräilykelejä, ainakin pari seuraavaa päivää.

Ainakin viestinnän opinnot tuntuvat sujuvan. Tähän asti kursseilla on ollut mukavaa hyvän ryhmän ansiosta mukavia opettajia unohtamatta. Edellisen kurssin (mediakonvergenssi) arvosana tuli eilen ja yllättäen se on se viitonen (asteikolla 1-5). Odotin jotain kolmosta, mutta kai tuo essee oli sen verran hyvä. Täytyy hiljalleen rakennella seuraavaa kirjallista työtä, joka on erään verkkosivuston analyysityö. Lauantaina alkaa puolestaan media-analyysikurssi, josta on myös essee kirjoitettavana.

Veli tulee parin päivän sisään sairaalasta. Tulehdusarvot ovat olleet sen verran koholla, ettei lääkärit ole häntä päästäneet kotiin. Puhuin hänen kanssaan hetken puhelimessa ja kuten tavallista, eipä tuo paljoa puhunut. Siispä paranemaan päin.

Ai niin, pikku-lauantain kunniaksi hieman disco-meininkiä - Last Night a DJ saved my life.


3 kommenttia:

Sipriina kirjoitti...

Veljellesi pikaista paranemista ja itsellesi "well done!" Kylla sinusta viela ministeri tulloo, sano minun sanoneen!

Mihinkas muuten olet havinnyt Etusivulta? :-(

Anne kirjoitti...

Meillä Schweizissä takatalvi tulossa, juuri kun meinasin hakea terassille kukkia. :-( Ensi viikolle on luvattu nippa nappa plussan puolelle ja räpäskää taivaan täydeltä. Plääh.

Täällä on mukava lueskella, on niin sujuvaa kerrontaa!

marko77 kirjoitti...

sipriina:
Veli pääsi tänään kotiin, mutta joutuu uuteen leikkaukseen - tällä kertaan viedään munuainen. Kyllä minä etusivuakin käyn vilkaisemassa, jos joskus taas ottaisi keskusteluun osaa (sitten kun fiilis on toisenlainen). En minä ole sinua ainakaan unohtanut..

anne:
Takatalvi tuli tännekin, räntää sataa. Jaa sujuvaa..no hyvä, että jollekin kelpaa kirjallinen tuotokseni. Teidän blogissanne sentään on enempi kuvia..;) Mutta kiva, että kelpaa..

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More