Ystävänpäivänä 14.2.

Hieman eilisestä (iltasella saapuessani kotiin yhdeksän aikoihin, ei ensimmäisenä todellakaan ollut mielessä läppäri).. Ennen tenttiä tapasin erään opiskelijatoverini, joka siis on samaa vuosiluokkaa. En ollut varmaan yli vuoteen nähnyt häntä, saati sitten jutellut. Oli mukava turista ja vaihtaa tärkeimmät kuulumiset. Hän on saanut jo gradun valmiiksi. Kiva huomata, että elämä on kohdellut häntä mukavasti ja uutta elämääkin on tiedossa (toinen poika tulossa). Ensi viikolla ehkä turisemme hieman vapaammin, mikäli hän perheäidin roolistaan ehtii. Kertakaikkiaan ihana ihminen!

Natisevan aasinsillan kautta ystävyyteen. En hirveästi ko.aiheesta tiedä, sillä minulla ei kovin montaa ystävää ole. Siis ystävää isolla y:llä. Heitä, joille voin kertoa kaikenlaista asioista mitään siihen lisäämättä tai mitään siihen poisjättämättä. Tällä hetkeä ainoa, jolle oikeasti voin kertoa murheeni, on tämä blogi. Mutta tilanteeni ei ole ystävieni vika, ainoastaan minun. Mutta kiitollinen olen kaikista ystävistäni, vaikkakin pienellä y:llä (mukaan lasken tietysti opiskelijatoverini, niin entiset kuin tulevatkin - kiitos teille!)..

Eräästä ystävästäni olen erityisen kiitollinen. Olen tuntenut hänen yli 12 vuotta - kohtalaisen pitkän ajan siis. Aloitimme kirjeystävinä ja raapustelimme rivin kaksi säännöllisin väliajoin. Kiireiden myötä yhteydenpito jäi vähän vähemmälle ja kirjepaperikin vaihtui digitaaliseen tervehdykseen milloin Ruotsista, milloin muualta Euroopasta. Nyt taas olemme aktivoituneet ja päässeet onneksi näkemäänkin aika ajoin muun muassa elokuvan merkeissä. Yleensä aika mittaa ystävyyden arvon ja tämän takia ystävyymme on kultaakin kallimpaa - päivääkään en vaihtaisi pois (kuten en muidenkaan ystävien kohdalla).

Ensi kerran kun kohtasimme,
näin sinun silmissäsi ystävän katseen
kuulin puheestasi ystävän äänen ja
tunsin sydämessäsi lämpöä.
Sanoin hiljaa itsekseni:
Kiitos tästä hetkestä,
kiitos tästä ystävästä..

Posted in ELÄMÄ