Olen kirjoittanut viime aikoina elokuvista ja siis toki katsonut niitä. Kuusi elokuvaa tänä vuonna tullut käytyä katsomassa lähinnä Tennarissa. Ystävän kanssa tai yksin. Sisäinen filmifriikkiys kai nostaa taas itseään esille, pienen ja hyvin ansaitun tauon jälkeen. Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen näin monta elokuvaa käynyt tapittamassa. Kaikki olleet hyviä, ellei suorastaan loistavia. Seuraavina olisi vuorossa ainakin My Super Ex, The Break-Up (jonka voisi katsoa vaikka pelkästään Anistonin takia), Pariisi, rakkaudella ja Volver - paluu. Niin ja The Great Year, vaikka pääosissa hiihtelee Russell Crowe.
Monet eivät kai tiedäkään, että hain lukion jälkeen yliopiston lisäksi taideteolliseen korkeakouluun, elokuvalinjalle. Innostus lähti Kannaksen lukion, ilmaisutaitopainoitteinen kun oli, monista näytelmistä ja elokuvakerhosta. No, mikään NYU:n elokuvalinja se ei ollut, mutta hyödyllinen silti. Harmittaa, kun jäi kesken meidän työryhmän videoelokuva. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Lisäksi hauskaa välillä liiankin.. Taideteollisen pääsykokeissa kävi miten kävi, ehkä minua ei tarkoitettu uutta Lainetta. Ehkä hyvä niin. Täytyy tyytyä katsomaan muiden tuotoksia ja ehkä joskus kirjoittamaan muutama screenplay - yea, right... Rakastamistani genreistä joskus myöhemmin..
2 kommenttia:
Syksy ja talvi ovat parasta aikaa katsoa elokuvia.
Syksylla tulevat uudet kuvat teattereihin ja on niiin paljon katsottavaa...
Kunpa saisikin kaytya leffassa enemman.
tv, Jaana
Hih, onhan sitä katsottavaa kyllä..Riippuu tietty, minkäläisiä pätkiä haluaa katsoa. Jos asuisin Helsingissä, niin toinen kotini olisi varmasti Tennispalatsissa..:D
Lähetä kommentti