Löysin tämän linkin erään ystäväni blogin syövereistä. Köh,köh..:D Osa pitänee paikkaansa (paitsi esimerkiksi matematiikkaa en osaa), osasta ei vielä hajuakaan..;)
Kreikkalaisesta nimestä Markoe, joka puolestaan tulee latinan sanasta markus – vasara. Toisen version mukaan Mars-sodanjumalasta.
Mark on jo lapsesta lähtien egoisti. Vanhempana tämä luonne näkyy ihanana hymynä, korostettuna ystävällisyytenä. Hän oli kyvykäs tekemään siten, että koko perhe ja vieraat huomaavat hänet. Vaatii isän huomiota. Kasvaa vaikeana lapsena ja hänelle saa puhua vain rauhalliseen sävyyn. Musikaalinen. On monesti vanhempiensa ainoa lapsi ja siksi lellitty rakkaudella. Tietää, että kotona kaikki on sallittua ja yrittää käyttäytyä näin joka paikassa. Ymmärtää matematiikkaa enemmän kuin kieliä. Liikkuvainen, aktiivinen ja energinen. Pitää seikkailukirjoista ja kortinpelaamisesta.
Musikaalinen? Vaikea lapsi? Ainoa lapsi? Ymmärtää matematiikkaa? :D
Aikuisena hänen luonteensa muuttuu voimakkaasti. Luotettava ystävä. Säilyttää hyvät väli koulukavereiden kanssa, on aina valmis auttamaan. Rehellinen ja oikeudenmukainen. Ei anna anteeksi petturuutta. Artistinen luonne, hyvä huumorintaju. Korkeasti koulutettu. Aikaisin herää kiinnostus tieteille. Menestyy naisten keskuudessa. Menee varoen naimisiin. Haluaa naisen, joka olisi hänelle ystävä, apulainen. Kotona perheen pää. Kasvattaa lapsia ankarasti. Pitää kiinni mielipiteistään, väittelee. Mark on käytännöllinen ja pidättyväinen. Ei avaudu kokonaan edes lähimmille ihmisille. Mahdollisesti infektiosairauksia munuaisissa ja virtsateissä. Hermostosysteemistä pidettävä huolta. Pitää sairauksistaan puhumisesta vaimolle ja anopille.
En pidä sairauksien puhumisesta...:S

0 kommenttia:
Lähetä kommentti