Ihmeitä ei synny, niitä tehdään. Tuo Kärppä-valmentaja Hannu Aravirran lanseeraama lentävä lause toteutui presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella. Jo ennen vaaleja oli selvää, että kisasta tulee kahden kauppa. Jännityksellä vaan odotettiin, onko se kaksikko Haavisto-Niinistö vai Väyrynen-Niinistö. Pekka ja Sauli sieltä seuloutuikin. Se oli kansan tahto.
Nämä ovat olleet ensimmäiset todella mielenkiintoiset presidentinvaalit pitkään aikaan. On puhuttu jytkyistä, vastajytkyistä, ilmiöistä, SoMe:sta ja ties mistä. Haavisto on tuonut todellisen vaihtoehdon "perinteisille ehdokkaille". Homo vihreä sivari ei ole jättänyt ketään kylmäksi: keskustelupalstat ja lehtien keskustelupalstat tarjoavat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Ihmisten arvomaailma on koetuksella ja ennen kaikkea puntarissa - millaisen Suomen haluamme seuraavaksi kuudeksi vuodeksi? Kysymyksiä on enemmä kuin vastauksia: onko tullut aika uusiutua, aika saada suvaitsevuutta myös korkeimpaan valtiojohtoon, aika saada uudenlainen presidentti?
Itse olen ollut mukana näissä vaaleissa suuremmalla tunteella kuin koskaan. En ainoastaan jäsenkirjani takia, vaan sen takia, että Suomea olisi nyt saatava eteenpäin. Suvaitsevammaksi ja ennakkoluulottomaksi. Elämmehän jo 2010-lukua ja nähneet jo melkein kaiken. Kutsun kaikkia teitä, jotka ovat tähän valmiita, mukaan Haaviston vaalityöhön. Ihmeitä ei synny. Niitä tehdään.
Hyppy tuntemattomaan
-
Seitsemän vuotta.
1300 blogitekstiä.
Lukemattomia valokuvia.
Lukuisia ihania kommentteja.
Kolme kotikaupunkia.
Kuusi kotiosoitetta.
Niistä ...
8 vuotta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti