Olen huolissani. Toukokuusta oli suunnitelmieni mukaan tulossa suhteellisen vapaa kuukausi kaikesta stressaavasta ja puuhata ystävien kanssa jotain kivaa. Mutta kalenteri onkin täyttymässä. Jo kuun alussa olisi kaksi kokousta (sekä ydinvoima-miekkari) eikä kuun loppukaan näytä kokousvapaalta - tiedossa olisi muun muassa kaksipäiväinen seminaarimatka Tallinnaan. Lisästressiä aiheuttaa maanantaina uusintatenttaamani sopimusoikeus: mikäli se menee läpi, on metsästettävä kokonaismerkintöjä ja laitettava kandidaattitutkintoanomus eteenpäin. Mikäli taas tulee hylsy (siis TAAS), niin pitää neuvotella vaihtoehtoisista suoritustavoista tenttaattorin kanssa (kesätentti ao. oppiaineesta on vasta elokuun lopulla).
Sitten se gradu. Huusin itselleni huutonetistä 10 euroon Uuden graduoppaan, jota jo toki olin silmäillyt aiemmin. Halpa ja tärkeä ostos! Vaikka eräs toverini sanoi, ettei sitä gradua oppaalla tehdä vaan sisulla. Joka tapauksessa G on ollut "jäähtymässä" jo liiankin kauan ja toukokuussa sillekin olisi tehtävä edes jotain - riippuu tietenkin sopimusoikeuden tilanteesta. Vaikka kahta asiaa pystynkin tekemään yhtä aikaa, niin tentteillä ja gradua en pysty - tai siis en halua.
Opiskeluun liittyen: pyysin ensimmäistä kertaa koko yliopistourallani tenttijäljennöksen taannoisesta vero-oikeuden perusteet -tentistä (siis kopion tenttisuorituksesta). Täytyy kyllä todeta, että a) oma käsialani on aika surkea (ei nyt ihan harakanvarpaita kuitenkaan) ja b) tenttaattorin merkinnöistä ei saa mitään tolkkua. Jaa tästä vitonen?! Tekstissä esiintyi muutama kielioppivirhe, mutta kai tuossa asiaa oli tuon vitosen verran. Toivottavasti tuo toinen murheenkryyni menisi läpi yhtä komeasti!
2 kommenttia:
Harmillista, etten tunne grafologiaa paremmin, sillä tuo tekstinäyte on todella mielenkiintoinen!
Siis kumman? Tenttaattorin vai minun? :D
Lähetä kommentti