Surun voima

Lauantaina sain pitkästä aikaa kokea surun voiman ihmisen elämässä. Olin mukana saattamassa erästä Kuntaliiton pitkäaikaista (mutta silti niin "nuorta") työntekijää hänen viimeiselle matkalleen. Siunaus- ja kukanlaskentatilaisuus Hietaniemessä oli kylmästä säästä huolimatta harras ja tunnelma välittävän lämmin. Jos poismeno oli raskas meille työtovereille, niin raskaampi se oli hänen läheisilleen. Kyyneleitä ei säästetty siunaustilaisuudessa ja miksi olisi pitänytkään.

Itse en tuntenut vainajaa kuin pätkätyöni merkeissä Kuntamarkkinoiden aikana runsaan seitsemän vuoden ajalta. Hänen kanssaan lähin esimieheni (no, esinaiseni) suunnitteli ja toteutti asioita, jotta Kuntatalo olisi valmis vastaanottamaan markkinavieraat. Kuten esimiehini sanoi muistotilaisuudessa itkuisena muisteli: hän oli oikea käsi ja vasen jalka; vasen käsi ja vasen jalka. Hän ei koskaan sanonut ei ja sovitut asiat pitivät.

Mutta elämä jatkuu. Vaikka yksi tärkeä mies on poissa, niin hänen muutamat minullekin opettamat asiat ovat tiukasti selkäytimessä tulevia koitoksia varten. Muutenkin lauantai oli raskas (lähdin siis Helsinkiin aamukuudelta ja tulin takaisin kolmelta), sillä lupauduin kaikeasta huolimatta tuuraamaan Kino Iiriksessä yhden lipunmyyntivuoron (klo 20 näytökseen). Sunnuntaina en mennyt koko päivänä ulos, vaan katselin televisiota (Morsesta Hill Streel Bluesiin ja Frendeihin) ja lepäilin. Tenttiin olisi kyllä pitänyt lukea, mutta aivojen oli pakko saada olla vaan.

Posted in ELÄMÄ , TALVI09.