Jo viikon ajan olen huomannut sen tosiasian, ettei nallekarkit mene aina tasan - ainakaan ihmissuhdetasolla. Viime viikonloppuna tuli jo ensimmäiset ao. fiilikset erityisesti ihmissuhderintamalla. Eräs yläasteaikainen ihastukseni - siis se tummat silmät, ruskea tukka, asteli avioliittoon. Sinänsä onnellinen uutinen, totta kai. Aika puun takaa tuo uutinen tuli silti.
Erään ystäväni kohdallakaan nallekarkkien jaossa tapahtui vääryyttä. Hän kyllästyi "erään kivan pojan" kanssa arpoiluun ja veti asioista omat johtopäätöksensä. Harmittava asia ainakin tämän neitokaisen kohdalla, mutta se on tuon pojan menetys. Lohduttelin ystävääni, ettei vika ole hänessä vaan meissä miehissä - joidenkin kohdalla kauneus ja älykkyys yhdistettynä samaan pakettiin pelottavat tai ainakin hämmentävät (ainakin jotain Kiesi-Audeja).
Kulunut viikko oli töissä aika kiireinen ja kiireet senkun jatkuvat - eilen tein kuusi tuntia ylitöitä. Tarkoitus oli viettää viikonloppu hyvässä SPR-seurassa Ikaalisissa (siis kylpylässä) kokouksen ja koulutuksen merkeissä. Vaan flunssa on kaatanut ihmisiä petiin ja me vähemmät sairaat (toki nuha on minussakin) teemme mitä pystymme. Viikon kuluttua alkaakin sitten opiskelu ja gradutyöskentely - mitäköhän siitäkin tulee?
Ruskeasilmäiselle tytölleni..

1 kommenttia:
Juu, ei mene tasan, ja jotkut jää ihan ilman karkkeja.
Lähetä kommentti