keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Auttaminen - aika arvokasta

Oheinen teksti julkaistiin Etelä-Suomen Sanomissa Vierailija-palstalla sunnuntaina 3.5.2009 - valmistaen lukijat Suomen Punaisen Ristin viikkoon. Kirjoitin tekstin pyynnöstä ja järjestön aktiivisena vapaaehtoisena, Hämeen piirihallituksen ja SPR:n valtuuston jäsenenä. Viimeksi sain kehuja kyseisestä tekstistä maanantaina, eli viikko tekstin ilmestymisen jälkeen. Kehut tietysti lämmittävät, ei siinä mitään - en vaan osaa ottaa vastaan niitä.

Suomalaiset ovat sitkeätä kansaa. Emme ole nujertuneet vaikeuksien edessä, vaan olemme aina voittaneet vaikeudet. Seitsemänkymmentä vuotta sitten puhuttiin talvisodan hengestä ja sodan jälkeiset sotakorvaukset maksettiin otsa hiessä suomalaisen sisun voimalla. Toisen maailmansodan kaltaista sotaa ei Suomessa ole onneksi uudestaan koettu.


Globalisoitunut maailma on kuitenkin tuonut uusia haasteita erityisesti henkiselle hyvinvoinnille. 1990-luvun lama ja viime vuonna Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi on hyökyaallon tavoin rantautunut myös Suomeen tuoden lukuisille työpaikoille laman ilmapiirin. Suomalainen sisu on jälleen koetuksella.


Talouskriisi ja sen seuraukset pakottavat meidät miettimään arvojamme ja toimintatapojamme. Äkillinen elämänmuutos, lomautus tai työttömyys, vaikuttaa monen ihmisen elämään ja henkiseen hyvinvointiin. Vapaaehtoistyöllä voidaan kuitenkin toimia taantuman vaikutuksia vastaan. Vapaaehtoistoimintaa tutkinut dosentti Anne Birgitta Pessi toteaa, että vapaaehtoistoiminnassa mukana oleva ihminen edistää ennen kaikkea omaa hyvinvointiaan. Hänen mukaansa toiminta palkitsee ja luo varmuutta omaan elämään, synnyttää uusia ystävyyssuhteita ja ryhmätoimintaa. Samalla vapaaehtoiset auttavat tarpeessa olevaa ja edistävät toisten hyvinvointia.


Suomen Punainen Risti on ollut mukana vapaaehtoistyössä yli 130 vuotta. Järjestön vaikuttavuus perustuu aktiivisten ihmisten vapaaehtoisesti tekemälle työlle. Järjestö on ollut vuosikymmenien aikana synnyttämässä toimintoja, joista on muotoutunut perustuslain takaamia peruspalveluita.
Eräs järjestömme tunnuslauseista on: "Auta meitä auttamaan". Vapaaehtoiset ovat järjestön perustamisesta lähtien auttaneet heikommassa asemassa olevia, auttaen samalla merkittävästi myös itseään. Vapaaehtoinen on oppinut uusia taitoja, ja monelle vapaaehtoistyö on tuonut merkitystä omaan elämään. Vapaaehtoistyön ympärille on syntynyt sosiaalisia verkostoja ja ystävyyssuhteita, jotka ovat antaneet voimaa omaan jaksamiseen - ja samalla on autettu lähimmäisiä.

Lahden seudulla lähimmäisten ja itsensä auttaminen näkyy monessa eri toimintamuodoissa. Esimerkiksi ystävätoiminnan avulla lukuisat syrjäytyneet ovat saaneet järjestön aktiiveista ystävän kävely- ja jutusteluhetkiin. Lisäksi Vapaaehtoinen pelastuspalvelu, jota SPR koordinoi, on tarjonnut monelle mielenkiintoisen harrastuksen lukuisine etsintä- ja viestikursseineen.
Unohtaa ei sovi Kontti-kierrätystavarataloa, joka on työllistänyt monen pitkäaikaistyöttömän tarjoten heille mahdollisuuden koota elämänsä palapelin uudelleen. Kierrätystavaratalo on tuonut myös varoja paikallisen toiminnan kehittämiseen, sillä puolet myyntituotosta käytetään Punaisen Ristin työhön Hämeen piirin alueella.

Vapaaehtoistoiminnan kulmakivenä on ennen kaikkea paikallinen osasto. Ilman aktiivista osastoa ja aktiivisia vapaaehtoisia ei ole aktiivista toimintaa. Monet hyvät ideat järjestön periaatteiden esittelemiseksi ovat kaatuneet vapaaehtoisten puutteeseen - osaston hallituksen jäsenten aika ei ole riittänyt kaikkeen.

Auttamisen ketjun turvaamiseksi tarvitaan uusia vapaaehtoisia, jotka toiminnasta innostuttuaan voivat saada kipinän vaikka uuteen ammattiin. Monet ensiaputoimintaan osallistuneista ovat löytäneet itselleen kimmokkeen opintoihin, joista valmistuu hoitajia tai muita terveydenhuollon ammattilaisia. Uudelleenkouluttaminen ei ole enää elinikäiseen oppimiseen pohjautuvassa yhteiskunnassamme harvojen mahdollisuus, vaan jokaisen oikeus.

Auttamistyö, jota me kaikki vapaaehtoiset teemme, on arvokasta - niin meille itsellemme kuin muillekin.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More