tiistaina, huhtikuuta 14, 2009

Haluatko Slummien miljönääriksi?

Oscar-rohmu ja romanttiseksi draamaksi luokiteltu Slummien miljonääri on enemmän kuin kahden tunnin elokuva Intiasta (vaikkakin englanniksi puhuttuna). Se on elokuva sekä veljellisestä että palavasta rakkaudesta - rakkaudesta, jonka edessä vaikeudet on tehty voitettavaksi. Elokuva on myös yhteiskunnallinen opetusohjelma tarkoituksenaan avata maailman silmät slummien (jota on kaikissa kaupungeissa) kurjuudelle. Ohjaaja Peter Boyle (muun muassa Trainspotting) peräänkuuluttaa maailmaa, jossa kaikilla ihmisillä olisi siedettävät asuinolot.

Aloitetaanpa alusta. Olipa kerran kaksi veljestä, Salim ja Jamal, jotka elävät Mumbain slummialueella tavallista pikkupoikien elämää. Veljeksistä Jamal on järkevä ja asioita harkitseva, kun taas Salim villi ja alati vaikeuksiin joutuva. Poliittisen vainon takia veljeksistä tulee orpopoikia, jotka joutuvat eroon äitinsä lisäksi kotikylästään. Poikien etsiessä paikkaansa yhteiskunnassa muskettisoturien joukkoon liittyy Latika (ihastuttava Freida Pinto) , johon Jamal tykästyy silmänräpäyksessä.

Orpojen tie Intiassa on pitkä ja kivinen, mutta kaikki näyttää pikku hiljaa valoisalta - vai näyttääkö sittenkään? Jamal (Dev Patel) on voittamassa 20 miljoonaa rupiaa "Haluatko miljönääriksi" -visailun paikallisessa versiossa joutuen poliisin hampaisiin huijausepäilyn vuoksi, Salim (Madhur Mittal)työskentelee mafioson palveluksessa ja Latika on naitettu tälle roistolle, jota lopulta kiinnostaa ainoastaan oma hyvinvointinsa.

Boyle kuljettaa tarinaa mestarillisen leikkauksen keinoin. Koko elokuva on kuin kasa lukuja kertomuksessa, joka saa huipennuksensa viimeisen puolen tunnin aikana. Ennalta-arvattava loppukaan ei pilaa elokuvan katsojanautintoa, vaan tarjoaa kahdeksan Oscarin arvoisesti niin maantieteellisiä kuin romanttisiakin elämyksiä. ****


3 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

Tällaisia elokuvia tarvitaan. Ne ravistelevat näkemään maailmaa muultakin kantilta kuin Amerikasta käsin.
En ole vielä nähnyt mutta jossain vaiheessa katson. Australia-elokuvakin tuli yllättävän nopeasti dvd:lle. Jospa tämäkin.

marko77 kirjoitti...

Ehdottomasti puhuttelevia elokuvia tarvitaan! Australiaa en ole nähnyt, mutten tiedä katsonko - tuttavien mielestä ei ole kovin mairitteleva elokuva..

Sooloilija kirjoitti...

Australia ei ehkä ihan ole 'miesten makuun'..
Minusta on ollut ohjaajalta jännä veto laittaa koko elokuvan pääosaan pienen puoliverisen pojan ja hänen näkökulmastaan katsotaan asioita. Tunteellista on.

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More