Viikonlopusta on selvitty hengistä - juuri ja juuri. Lauantaina ollessani kirjastossa istumassa koneen äärellä ja naputtelemassa esseestä, iski aivan hirveä päänsärky ja silmätkin olivat hiukan "hellinä". Nappasin Panadolin, mutta eihän se mitään auttanut - iski vaan ns. lämmön päälle, kuten aina. Oli pakko lopettaa opiskelu ja siirtyä kotiin lepäilemään. Onneksi oli voimia katsoa Liverpoolin mahtava vierasmatsi ManUa vastaan! Aikaiset heräämiset yhdistettynä jatkuvaan näyttöpäätetyöskentelyyn tuon huonon olotilan varmaan aiheuttivat, toivottavasti. Sunnuntai menikin kotosalla pääasiallisesti alppihiihdon ja West Wingin seurassa.
Huomenna taas Tampereelle, aikaisin aamulla tietysti (onneksi linja-autossa saapi nukkua jonkin aikaa). Luvassa on ensin yksi Kuntaliiton tilaisuus ja sitten sopimusoikeuden tenttiin sekä ehkä kevätkokoustakin. Tentti todennäköisesti uusitaan, sillä en ole ehtinyt lukea kuin sivun sieltä täältä. Toivottavasti eteen tulee sellaisia kysymyksiä, joihin voi vastata pelkällä yleistiedolla. Pääasia, että pääsisin läpi - tässä vaiheessa arvosanat eivät ole niitä kaikkein tärkeimpiä asioita. Ja tulisi edes kevät ja sulaisi nuo lumet..

3 kommenttia:
Hyviä vointeja ja alkavaa viikkoa!
(Panadolista ei usein ole mihinkään tällaisissa rajummissa päänsäryissä ja taudeissa, Burana 600 on jo aika paljon tehokkaampi!).
Onneksi missasin matsin. Täällä on nimittäin ihan hillittömästi Liverpool-faneja ja ManUllakin kuitenkin muutama kannattaja, joten pubissa mahtoi olla meteliä. :)
Sooloilija: Kiitos, eiköhän se tästä! Panadol ei rasittaisi munuaisia niin kovasti kuin Burana, mutta teholtaan ovat tosiaan aika erilaisia.
Anne: Oli joo aika helmipeli, näin Liverpoolin kannattajan silmin..;)
Lähetä kommentti