maanantaina, joulukuuta 29, 2008
marko77
Aatonaaton ratoksi kävin Kinoiiriksessä katsomassa paljon kehutun "Happy-Go-Luckyn". Elokuva ei jättänyt kylmäksi, vaan tarjosi kahden tunnin verran laadukasta brittielokuvaa. Onnellisuus, jota me kaikki haemme kaikkialta, on elokuvagenressä klisee, mutta Mike Leigh on saanut aiheesta paljon irti.Poppy (Sally Hawkins) on kolmekymppinen ala-asteen opettaja, joka huokuu onnellisuutta ja levittää sitä niin laitapuolen kulkijalle kuin autokoulun opettajalleenkin - tanssien flamencoa ja pyöräillessäänkin. Poppy ei osaa teeskennellä, vaan on oma (toisten mielestä ärsyttävä) itsensä niin kämppäkaverin kuin perheenjäsenienkin seurassa. Sinkkuna hyvin viihtyvän kaunokaisen elämä saa käännekohtansa, kun hän tapaa koulussa erään fiksun miehen.
Pidin elokuvasta - en siksi, että olen brittiläisen elokuvan ystävä. Tarina on uskottava ja se kulkee sivupoluistaan huolimatta kohti päämääräänsä silti jättäen katsojansa arvailujen varaan. Lisäksi Lontoon kadut huokuvat kesäistä kauneutta tarjoen aidon ja rehellisen elokuvamiljöön.
Elokuvan nähtyäni olen hiukan kateellinen - tahtoisin olla yhtä onnellinen kuin Poppy ja nauttia elämän pienistä asioista. Mutta jokainen on kai oman onnensa seppä.
Posted in
Tekstit
3 kommenttia:
Tämä olisi ihan pakko nähdä. Britit osaavat tehdä arkisen näköistä, lämmintä komediaa ja lisätä siihen ripauksen koskettavuutta.
Juu kiitos ideasta, olenkin tässä miettinyt sopivaa kohdetta leffailtapäivälle!
Suosittelen ehdottomasti ja harkitkaa myös dvd:n hankkimista - tämä elokuva taitaa olla pakkohankinta ainakin allekirjoittaneelle..
Lähetä kommentti