Meinasin unohtaa (ja näköjään unohdinkin) blogini tärkeän merkkipaalun. Eilen JustBlogIt täytti kokonaiset kolme vuotta! Tällä hetkellä merkintöjä on kunnioitettavat 376 kappaletta. Tosin täytyy muistuttaa, että joitakin vuosia sitten tapahtunut Blogger.comin uudistustyö vei monia kullanarvoisia merkintöjä bittitaivaaseen (RIP).
On ollut kiva kirjoitella elämääni koskevista asioista, vaikkei ne iloisia ole aina olleet - surullisuus kuuluu elämään, siitä ei kai pääse mihinkään. Välillä itsesensuuri iskee, mutta se taitaa olla kaikkien bloggaajien synti - eikö? Olen kuitenkin yrittänyt kertoa kaikista merkittävistä asioista ja ihmisistä - mielestäni ne ja he ansaitsevat sen. Kiitokset blogini vakiolukijoille (teitäkin ihme kyllä on) ja kommentoijille - tästä on hyvä jatkaa, yhteistä matkaa!
Kolme vuotta sitten, näihin samoihin aikoihin, listoja hallitsi ja meitä miehiä villitsi USA:ssa ihana(!) Mariah Carey ja "We belong together". Olen kuitenkin saanut huomata kuluneen kolmen vuoden aikana omakohtaisesti, ettei joitain ihmisiä vaan ole luotu yhteen. Mutta minkäs teet?
0 kommenttia:
Lähetä kommentti