torstaina, toukokuuta 29, 2008

Lämmin Helsinki

Lämpimät terveiset Helsingistä! Meinasin kirjoittaa helteinen Helsinki, mutta kun mittari ei vielä noussut sen maagisen rajan yli. Ihan mukavan lämmintä oli silti. Kävin Eirassa moikkaamassa erästä ystävääni ja lounastin hänen kanssaan - olihan kuulumiset pakko vaihtaa. Sitten kävelimme hänen kanssaan Espan lavalle katsomaan koulukkaiden (Kruunuhaan yläaste, jossa hänen tyttärensä käy) musiikkiesityksiä. Aivan mielettömän innokkaita oppilaita ja laadukkaita musiikkiesityksiäkin! On se hienoa, kun saa sen pilkkeen silmäkulmaan - aikuisena se johonkin hävitetään. Oli ihan kiva viettää alkukesää Espalla ja ottaa rusketusta..

Näin myös erään toisen ystävän. Meidän piti tehdä vaikka mitä, mutta hänen palaverinsa sotki päivän aikataulun. Lopulta juttelimme varmaan puolisen tuntia. Harmin paikka. Lohduttauduimme sillä, että kyllä me kesällä nähdään - ihan riittävästi. Hänen skootteriaan pitää kokeilla ja treenailla - hän ehkä sai houkutelluksi pääkaupunkiseutujuoksuun tulevana syksynä. Niin ne kaunottaret - hieman kun silmäripsejään räpäyttää..

Kruunuhakalaiset lauloivat myös Tehosekoitinta. Omistankin tämän biisin ystävilleni ja tietysti blogiani seuraaville kaunottarille - ihania olette!

Anna tuulen puhdistaa
Nostaa helmoja
Heittää hiukset sekaisin
Kevätmyrskyn kastella
Mekko liimata kiinni vartaloos
Niin olet kaunis
kaunis
ja maailma on sun





maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Hei, meitä pamputetaan..

Kertaus on opintojen äiti. Eilen vietin lähes koko päivän järjestyksenvalvojan kertauskurssilla (8h). Ainakin oikeassa kädessä tuntuu kurssitus, sillä pampulla mätkiminen (siis sen harjoitteleminen patjaan) voimalla on rankkaa puuhaa. Ja vielä, kun sellainen 60cm:n patukka painaakin jonkin verran. Paljon oli tuttua asiaa, mutta joukossa uuttakin. Ja ainakin sai kollegoilta kuulla ihmeellisiä tarinoita järkkärin ihmeellisestä maailmasta, joka on vuosien saatossa ammattimaistunut - harvoin tuota vaativaa hommaa enää talkoilla (makkarapalkalla) hoidetaan.Täytyy käydä parturissa ja hommaamassa kaksi pärstäkuvaa, jotta saa korttihakemuksen vetämään. Rahaa palaa..


lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Oletko..?

Minjalta meemiä. Onkohan tämä tytöille vai saavatkohan pojatkin vastata? Tuskin kukaan tunnustaa käyttäneensä minihametta..

Oletko..?

[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] mennyt vahingossa väärään junaan
[ ] katsonut samaa leffaa kaksi kertaa peräkkäin
[x] tehnyt runoa (kirjoitellut olen..)
[x] lyönyt jotakuta (veljesten nahistelua)
[ ] ollut lempiartistisi keikalla
[ ] harrastanut balettia
[ ] ollut kirpparilla myymässä
[x] löytänyt kadulta rahaa (pieniä summia)
[ ] värjännyt hiuksesi
[ ] lintsannut
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] matkustanut pummilla (lähijunissa helppoa)
[x] lukenut Raamattua
[ ] tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[x] ollut yksin leffassa
[ ] ollut kielikurssilla
[ ] soittanut pilapuhelua
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[ ] kierinyt alasti lumikinoksessa
[x] voittanut arvonnassa (ja vielä pääpalkinnon:)
[ ] pyörtynyt
[x] haaveillut näyttelijän urasta
[ ] joutunut jonkun epäilyttävän tyypin seuraamaksi
[x] lukenut dekkaria
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] ollut isosena jollain leirillä
[ ] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseäsi yksinäiseksi (aika ajoin)
[ ] tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] ollut katsomassa oopperaa
[x] harrastanut näyttelemistä (lukiossa)
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[ ] neulonut lapasia
[x] katsonut Stand by me -leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi (monta kertaa)
[ ] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ] liftannut
[x] syönyt pizzaa aamupalaksi
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[x] ollut poliisiautossa
[ ] omistanut lemmikkieläintä
[ ] laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] soittanut/laulanut bändissä
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[ ] nukahtanut koulussa tunnille (joskus on ollut kyllä lähellä)
[x] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[ ] maalannut taulua
[x] ollut yli 2 kuukautta pois kotoa (lasketaanko armeija?)
[x] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[ ] unohtanut parhaan kaverisi syntymäpäivää
[x] ollut festareilla (töissä)
[ ] karannut kotoa
[ ] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[x] saanut murtumaa (käsi mennyt lapsena hieman rikki)
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[x] ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykkäämään siitä
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[ ] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastokirjan (onneksi on löytynyt)
[x] kulkenut alasti kotona
[x] ollut galleriassa
[x] opetellut elvyttämistä
[x] ollut liikenneonnettomuudessa (pienessä kolarissa)
[ ] tilannut jotain ostos-tv:stä
[x] ollut sairaalassa yötä (itseasiassa kaksikin - sekä tavallisessa että varuskuntasairaalassa)
[ ] vuokrannut asunnon
[x] ollut Lapissa
[x] esiintynyt oikeassa teatterissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[ ] ollut tappelussa
[x] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[ ] kuvitellut olevasi kala
[x] itkenyt itsesi uneen
[ ] soittanut kirkon kelloja
[
] kerännyt kolehtia
[ ] teipannut suun kiinni
[ ] palauttanut kokeen tyhjänä
[x] ollut nälkäpäivä-kerääjänä (monta vuotta)
[x] saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[x] saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut portaat alas viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut aivotärähdyksen viimeisen vuoden aikana
[ ] tippunut puusta viimeisen vuoden aikana
[ ] ollut sairaalassa viimeisen vuoden aikana
[x] käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[ ] saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[ ] käynyt kampaajalla viimeisen kuukauden aikana


perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Uusia vanhoja paikkoja

Eilen tuli tutustuttua Lahteen. Tuttu kaupunki sinänsä, yllättäen - mutta joihinkin paikkoihin ei ole vaan eksynyt pitkään aikaan. Ensinnäkin Lahden vesitorni. Siellä se seisoo kalliolla ja on koko ajan näkyvillä, mutta harvoinpa sinne tulee lähdettyä. Kaunis paikka ja varmasti lämpimillä ilmoilla kalliolla notkuu jos jonkinlaista kesänviettäjää. Vesitornin jälkeen oli vuorossa Pirunluola - en tiennyt koko kallioiden olemassaolosta. Kaikkea uutta sitä oppii, omasta naapurikaupungistaan. Tänä kesänä olisi tutustuttava tarkemmin Helsinkiin, erityisesti sen museoihin. Siellähän nekin ovat olleet..

Ensi viikolla olisi muutama ystävätapaaminen - Helsingissä ja Tampereella. Nyt ilmojen lämmetessä on kiva kävellä, heitellä korista tai olla vaan. Piknikkiäkin voisi harkita, en ole koskaan moisella ollut.

Laitoin pitkästä aikaa muutamalle ystävälle postikortin. Mutta niistä sitten enempi myöhemmin. Mukavaa viikonloppua, olkeehan ulukona!


tiistaina, toukokuuta 20, 2008

Nopea kevät

Nopeasti tämä kevät etenee. Nyt olemme jo toukokuun lopussa, vaikka sään puolesta voisimme olla vasta huhtikuussa. Allekirjoittanut on käyttänyt kevättoppatakkia ainakin pyöräillessä, mutta loppuviikosta olisi taas siirryttävä hieman ohuempaan takkiin. Eilen kaivoin jo lippalakin esille, jos vaikka sitä jossain vaiheessa kesää tarvitsisi.

Viime perjantaista vielä muutama sana. Tampereen-piipahdus oli ihan mukava päätös viime viikolle. Pelailin sulkapalloa ja jutustelin mukavia mukavan ihmisen kanssa (käytän tästä lähtien hänestä kirjainta L etunimen mukaan). On se kumma, miten hyvin toisen kanssa voi tulla toimeen niinkin lyhyen (vajaa kolmen kuukauden) tuttavuuden jälkeen. L on ensimmäinen steiner-koulun kasvatti, jonka tunnen - minulla on ollut hieman ennakkoluuloja steinerlaisiin muttei ole enää. Ensi viikolla jälleen tapaamme (tällä viikolla hän ahkeroi gradua) - siitä eteenpäin onkin epävarmaa hänen mahdollisen Englannin reissun takia.

Minun pitäisi jutella Prinsessan kanssa, siis irl. En tiedä, onko meillä edes mitään puhuttavaa. Henkilökohtaisesti en jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä. En ole läheskään niin hyvä puhuja kuin kirjoittaja (heh, onko edes sitäkään) ja tunteista kirjoittaminenkin on vaikeata - taitaa olla sukupuolivika.

EDIT: BBC1:n aamuohjelmasta bongasin tämän kappaleen, joka sopisi ehkä molempiin neitosiin. Niin, Prinsessan olen jo lattialle vienytkin...
Arctic Monkeys: I bet you look good on the dance floor



torstaina, toukokuuta 15, 2008

Askelia..

Tänään tuli talvi. Ainakin räntää satoi reilun tunnin ajan. Onneksi sade tuli vasta alkuillasta. Aamupäivällä käväisin Lahdessa tapaamassa erästä ystävääni pitkästä aikaa. Kävimme Radiomäellä ihastelemassa Lahden tunnettuja maamerkkejä eli aikansa palvelleita radiomastoja. Hienoja rakennelmia, ei voi muuta sanoa. Juttelimme myös niitä näitä, opiskelusta lähinnä.

Iltapäivällä testasin N95:n gps-ominaisuuksia Nokian Sports Tracker (Beta) -sovelluksen avulla. Tein pienen testilenkin Lahdessa (sellaisen puolen tunnin rykäisyn) - ainakin askelia tuli ihan riittävästi. Vielä kun tietäisi, miten fillarointilenkki tallentuisi mahdollisimman vaivattomasti.

Huomenna Tampereelle. Ainakin sulkapalloa pitäisi pelata, kevään viimeistä vuoroa viedään.


keskiviikkona, toukokuuta 14, 2008

Ihmisen arvoista elämää myös Suomessa

Ihmisoikeuksista keskustellaan nyt kiivaasti - Kiinan olympialaisten kynnyksellä. Aiheellisestikin, kieltämättä. Ihmisoikeudet koskettavat myös suomalaisia ja Suomea. Meillä on monia, joilla ei ole ihmisoikeuksia tai ainakin ne toteutuvat huonosti. Köyhät, työttömät - syrjäytyneet kaikkinensa muutamia mainitakseni.

Ihmisarvoinen elämä kuuluu kaikille - ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Rotuun, sukupuoleen, ikään ja muuhun erottavaan ominaisuuteen katsomatta. Itse tuen ihmisoikeustyötä Amnestyn kautta kuukausilahjoituksen avulla. Kahdeksan euroa ei ole paljoa, mutta jotain silti. Toivottavasti näin voi omalta osaltani auttaa Amnestya tekemään maailmaa edes hiukan tasa-arvoisemmaksi paikaksi elää.

Bloggers Unite





tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Hyötyä ja huvia Helsingissä

Hei Helsingistä! Piti pikaiseen käydä pääkaupungissa - for business and pleasure. Kävin siellä jv-työhaastattelussa ja hetihän olisi Areena-keikkaa tiedossa. Ongelmana on, että kertauskurssi uupuu. Olisi siis investoitava siihenkin, jotta pääsisi jotain pientä tienaamaan. Loppukuusta olisi yksi kurssi tiedossa, kai sinne on mentävä.

Huvipuolta edusti muun muassa pikakäynti kasvitieteellisessä puutarhassa. Ihan tunnelmaan en päässyt aikataulusta ja ajankohdasta johtuen - ehkä kuukauden päästä tuollakin pitää uudestaan piipahtaa. Enempi nähtävää ja haisteltavaa. Ihan kiva Hesan reissu (tuli ostettua myös microsd-kortti N95:seen), paitsi hävitin hanskat todennäköisesti Pasilan pääkirjastoon. Kurja juttu, mutta onneksi talvi on puolen vuoden päässä. Toivottavasti.


Prinsessan kanssa on yhteydenpito ollut hieman hiljaista - osin omasta tahdostani ja toisaalta opintokiireiden takia. En tiedä enää, miten suhtaudun ao. henkilöön. Ehkä se siitä - luultavasti ei.


torstaina, toukokuuta 08, 2008

Vierähtänyt viikko

Viikko on vierähtänyt. Eipä ole fiilis paljoa noussut. Tosin keskiviikkona oli ihan ok päivä - Tampereella siis. Kandiohjausta tuli niukasti, mutta ehkä tuolla pärjää. Vietin aikaa myös sulkapallottaren kanssa. Tällä kertaa ei päästy pelaamaan, koska sali oli varattu ainejärjestöni sulkapalloturnaukseen (johon en jaksanut osallistua). Mutta meni se parituntinen kävellessä ja jutellessa. Hän se jaksaa pakertaa gradun kanssa, itsekin pitäisi nyt tuota kandia vääntää ihan ekstaasissa.

Kesä tulee, ainakin vähäksi aikaa. Huomenna jo +20C ja sunnuntaina lähes hellettä. Mutta sitten taas viilenee - tietysti. Pitäisi hypätä taas fillarin selkään, jos vaikka jaksaisi polkaista parikymmenen kilometrin lenkin. Ihan vaan Giron (alkaa lauantaina, muistakaa katsoa) hengessä.

EDIT: Kesän ensimmäinen ukonilmakin on sitten koettu. Kivasti jytisi..


maanantaina, toukokuuta 05, 2008

Uusi viikko

Viime viikko meni siis sairastellessa ja lämpöillessä - sekä kotona että ulkona, jonne oli loppuviikosta pakko uskaltautua - kuin myös saunaan lauantaina. Ulkona oli mukavan lämmin, ehkä toipilaalle liiakin lämmin - en uskaltanut t-paidassa käyskennellä vaan ohut takki oli laitettava. Nyt puolestaan on ihan mukavat ilmat, siis lämpötilan kannalta. Ja sataakin se on varmaan pakko, jotta kesä tulisi.

Otin eilen ja toissapäivänä ensimmäisiä kertoja yhteen Prinsessan kanssa - messengerin välityksellä tosin. Hän "valitti" siitä, etten avaudu (siis puhu itsestäni ja asioistasi) - toisin kuin hän. Yritin puolustautua sillä, ettei ole mitään puhuttavaa. Minulla kun ei ole opiskelun ja harrastusteni lisäksi muuta elämää (kuten ehkä pitäisi olla). Tulevaisuudelta toivon, että säilyisin hengissä aina seuraavaan aamuun ja valmistuminenkin on käynyt mielessä - ja että ruokaa olisi päivittäin pöydässä.

Ketään ei ole aikaisemmin asiani liiemmin kiinnostaneet. Toki vastaan "miten menee" -small talk-tyylisiin kysymyksiin lyhyesti ja ytimekkäästi "päivä kerrallaan". Ehkä minusta on tullut hieman kyyninen, mutta eikös se ole suomalaisten kansantauti? Enkä liiemmin halua tuoda itseäni ja toiveitani esille, koska eivät ne kuitenkaan toteudu - se on parin viimeisen vuoden aikana jo nähty. Ja eikös ne toiveiden täyttymiset riipu muista ihmisistä ja heihin en voi vaikuttaa: kaikilla tiensä on kuljettavanaan eikä kukaan muu voi sitä tien kulkemista helpottaa. Rinnalla voi kulkea, mutta Mikko Alataloa mukaillen ne taistelut, mitä ne nyt ovatkaan, on hoidettava yksin.

Toivottavasti alkanut viikko menee edes terveenä, sillä keskiviikkona olisi mentävä Tampereelle kandiohjaukseen ja torstaina työhaastetteluun (jota varten pitää etsiä muutama työtodistus). Ehkä ei kannata odottaa mitään tuoltakaan, aivan kuten on käynyt sen asunnon etsimisen suhteen. Jos vuokra on sopiva, niin viimeistään takuissa tulee hankaluuksia - minä kun en ole rahasta tehty.

On se hyvä, että edes joku on päässyt tavoitteisiinsa. Ystäväni Inka seikkailee pitkin ja poikin Kanadan mm-kisoja unelma-ammatissaan. Tiedän, ettei tuo urheilutoimittajankaan työ varmaan mitään helppoa ole. Mutta ammattiNAINEN on paikkansa ansainnut ja ylpeydellä on saanut kyllä hänen tekemisiään seurata.

Musiikiksi valitsin tällä kertaa Beth Nielsen Chapmanin "Sand and Water". Bongasin kipaleen eräästä vanhasta Teho-osaston jaksosta (Tehari pyörii mm. ruotsalaisella TV3-kanavalla). Muutenkin sarjassa on loistavaa musiikkia.

All alone I came into this world
All alone I will someday die
Solid stone is just sand and water, baby
Sand and water, and a million years gone by




torstaina, toukokuuta 01, 2008

Wappua!

Hyvää Wappua kaikille meille opiskelijoille, työn sankareille ja muillekin suomalaisille! Kevään juhla menee harmittavasti osaltani sisätiloissa. Olo on parantunut, mutta pientä lämpöilyä on vielä(kin). Mutta huomenna on yritettävä haistella kevätilmaa, tai kesäilmaa lämpötilojen mukaan (tänäänkin menee +20C rikki).

No, täytyy keksiä jotain luettavaa. Sain eilen luettua Katriina Lehdon kirjan Ulrike Meinhofista. Mielenkiintoinen tarina nuoresta älykkäästä naisesta, joka osin olosuhteiden pakosta joutuu mukaan terrorismiin. Vuosi 1968 ja koko 70-luvun alku olisi ollut kyllä mielenkiintoista aikaa elää - ainakin Keski-Euroopassa. Toimittaja (äitinsä tavoin) Bettina Röhl kertoo lisää äidistään kaikille tiedonjanoisille kotisivuillaan http://www.bettinaroehl.de/index.html. Täytynee kaivaa lisätietoa koko touhusta, ihan vaan historiallisista syistä. Terrorismia en ihannoi, se ei ratkaise mitään.


Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More