maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Vuosituhannen vuosisatajuhlat takana

Hallain juhlat on juhlittu - ainakin vuosijuhlien osalta (seuraavat sitten viiden vuoden päästä). Todellakin, vuosituhannen vuosisatajuhlat - ainakin lauantain olosta päätellen. Koko päivänä en syönyt kuin kaksi leipää ja vähän suolaista (silliksellä sekin) - ei näköjään ole tarpeeksi kokemusta moisista pippaloista ja aamuviiteen kestäneistä jatkoista (liekö boolin syytä/ansiota, en tiedä).

Mutta itse juhliin, jotka sujuivat mallikkaasti. Kaunottaria oli joka lähtöön ja iltapukujen loiste mahtava (koski niin avecia kuin muita naisia). Ministeri Kiviniemen (kuvassa) onnittelupuhe oli ajankohtainen sekä mielenkiintoinen - runsaat 80 korvaparia kuunteli korvat höröllään puhetta. Ruoka oli hyvää ja (juoma)laulaminenkin onnistui - ihme kyllä - sitseistä kun ei ole kokemusta. Kaksi asiaa jäi lauluista harmittamaan: 1) Kansainvälistä ei vedetty loppuun (eivätkä kaikki edes seisseet) ja 2) Jääkärinmarssi jäi kokonaan laulamatta. Onneksi tuli edes Aikuinen nainen (ja sekin matkalla jatkoille).

Ruoan ja puheiden jälkeen oli sitten tanssin vuoro - vaikka vannoin, etten tanssi sitten säveltäkään. Toki piti avec viedä heti lattialle, kun oli mahdollista. Sitten oli vuorossa kunnallispolitiikan ihminen, entinen pj, joka tällä hetkellä pitää majaansa Oulussa, ja lopuksi puolitoista tanssia kunnallistalouden taitajan kanssa (hänen kanssaan oli helppo tanssia, kun kumpikaan ei osannut tanssin taitoja). Hyvä, että tuo "kaunokainen vie" -mentaliteetti toimi! Toki pitää käydä joskus opettelemassa edes se valssi. Jatkot oli kyllä oma luku sinänsä - jutustelua, mutustelua ja "palanpainiketta"..

Uusia ja vanhoja "tovereita" oli kiva nähdä ja kysellä heidän kuulumisiaan - unohtamatta rentoutumista rankan talven jälkeen. Toivottavasti ei tarvitse odottaa yhtä kauaa tilaisuutta tavata heitä uudelleen. Pippaloista jäi hyvä mieli, vaikka se lompakolle tekikin kipeätä ja muutama itse odottamani toveri ei saapunutkaan - en vaihtaisi minuuttiakaan pois.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More