Anne haastoi minut todella haastavaan meemiin. Yritän muistella - mitä, missä, milloin. Omasta elämästään voivat kertoa, jos ehtivät, Tirppa ja Angie.Täytä omat kolmen kärkesi. Lähetä minulle ja muille ystävillesi, joiden elämään haluat kurkistaa!
Kymmenen vuotta sitten, vuonna 1997
1. Aloitin vajaan vuoden pituisen asevelvollisuuden Riihimäen ViestiR:ssä.
2. Yritin Tampereen yliopistoon ensimmäisen kerran
3. Liityin Suomen Punaiseen Ristiin
Viisi vuotta sitten, vuonna 2002
1. Aloitin toisen vuoden Tampereen yliopistossa
2. Otin aktiivisesti osaa paikallispolitiikkaan
3. Aloitin nuorten lehti Spray-lehden toimittamisen
Kolme vuotta sitten, 2004:
1. Osallistuin reserviläistoimintaan
2. Ensimmäistä kertaa Kuntamarkkinoilla - tosin "töissä"
3. Ensimmäistä kertaa RMJ rockfestareilla - tosin töissä
Vuosi sitten, 2006:
1. Aloitin viestinnän aineopinnot
2. Pääsin tutustumaan paremmin Geneveen peräti kolmen päivän ajan
3. Vietin aikaa ihanan ihmisen kanssa
Tähän asti tänä vuonna:
1. Viestinnän aineopinnot jatkuivat
2. Petyin ensimmäistä kertaa ihmisiin
3. Olen saanut ihania blogituttavia
Eilen:
1. Sain viestinnän esseen valmiiksi
2. Huolestuin eräästä ystävästäni
3. Pariisin matkakuume valtasi - jälleen kerran
Tänään:
1. Poden pientä flunssaani
2. Väsäilen kunnallisoikeuden esseetä
3. Renouduin hyvän musiikin parissa
Huomenna:
1. Parantelen itseäni
2. Luen neuvottelutaidon kirjaa tenttiä varten
3. Kuuntelen musiikkia
Ensi vuonna:
1. Muutan, todennäköisesti Helsinkiin
2. Aloitan gradun tekemisen
3. Ihmissuhteeseen olisi kiva saada "järkeä"
Niin monta muutakin asiaa pitäisi ensi vuonna tehdä, hihhii..
Hyppy tuntemattomaan
-
Seitsemän vuotta.
1300 blogitekstiä.
Lukemattomia valokuvia.
Lukuisia ihania kommentteja.
Kolme kotikaupunkia.
Kuusi kotiosoitetta.
Niistä ...
8 vuotta sitten
3 kommenttia:
Ok Marko, yritän muistella mitä mulle on tapahtunut (kääääk) kymmenen vuotta sitten jne. mut voi mennä vähän aika :)
Vai valtasi Pariisin matkakuume ;-) Tervetuloa! http://fr.youtube.com/watch?v=8yHldMaLzG0
keksi
Matkalippuja on jo katseltu, pitäisi vaan miettiä sitä ajankohtaa..;)
Lähetä kommentti