Sain ystävältäni, Pohjois-Karjalan hulppeista maisemista, eilen tekstiviestin - puoliyhdeltätoista illalla. Hän antoi minulle kirjavinkin. Niinpä kävin tänään kirjastossa ja lainasin Paulo Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin. Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa, vaikka olenkin ehtinyt vasta puoleen väliin. Mitäköhän ystäväni yrittää kirjavinkillä vihjata, hmm.. Pitäisi lainata vielä amerikkalaisia klassikoitakin, kenties alkuperäisellä kielellään. Tämä Coelhon teos piti lainata suomeksi, sillä portugalin/espanjan kielen taitoni on vielä aika alkutekijöissään.
Hyppy tuntemattomaan
-
Seitsemän vuotta.
1300 blogitekstiä.
Lukemattomia valokuvia.
Lukuisia ihania kommentteja.
Kolme kotikaupunkia.
Kuusi kotiosoitetta.
Niistä ...
Lahja taivaalta
-
Koulut alkoivat, ja Typsy meni paikallisen lukion 4. ja Pipsa 3. luokalle.
Oli kyllä siinä hilkulla, pääsikö Typsy luokaltaan, koska opiskelu on ihan
tyhm...
Unohdetut
-
Hei kaikille blogia lukeneille.
Viimeisimmästä päivityksestä on noin kaksi vuotta. Enkä muistanut sen
jääneen noin dramaattiseksi. En lukenut tekstiä, mutt...
Huomio huomio!!!
-
*Valokuvatorstai ei muutakaan WordPressiin vaan Bloggeriin!*
Opimme tänään kantapään kautta, että MrLinky ja WordPress eivät toimikaan
hyvin yhteen. Tämän ...
Lopetus ei ole koskaan helppoa
-
*Audrey*
***
*Greta*
***
Hymyilen ja haluan viljellä veikeyttä elämään, näiden kuvien muodossakin.
Silti astelen jotenkin takkuista tietä.
Kirjoittaminen...
3 kommenttia:
Mulla on lukulistalla Coelhon Pyhiinvaellus. Ja Lkemistikin on lukematta! Aijai, mutta kaikkea ei vaan ehdi. Mukavia lukuhetkiä Coelhon parissa :)
Siis Alkemisti pitäisi tossa lukea...
Taidan itsekin lukea tuon Alkemistin, siitä kuulemma tehdään elokuvakin..:) Hemingwayn pari kirjaa tarttui tänään mukaan..
Lähetä kommentti