keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Geneve kutsuu kulkijaa

Satunnainen matkailija on pakannut tänään matkalaukkuaan, sillä edessä on matka Geneveen, Sveitsiin. Matkaan lähdetään torstai-aamulla (aikaisin täytyy tällaisen pitkänmatkalaisen nousta) ja takaisin Suomessa ollaan sunnuntai-iltana.

Kyseessä on erään nuorten lehden opinto- ja suunnittelumatka muun muassa Kansainvälisen Punaisen Ristin päämajaan sekä Punaisen Ristin museoon. Lisäksi tarkoitus on tutustua ah, niin ihanaan, joskin kalliiseen kaupunkiin. No, eiköhän satunnaisella matkailijalla ole varaa pariin teekupposeen Geneve-järven rannalla tai luisteluhetkeen tekojääradalla. Sveitsissä on toki käyty ennenkin, mutta vain eteläisessä osassa ja tutuksi tuli ainoastaan Geneven lentoasema.

Täytynee pakata ainakin aurinkolasit ja kevyempää takkia mukaan, sääennusteissa oli luvanneet ainakin +10C ja aurinkoista - saa nyt nähdä. Ehkä parempi kuin ei oleta mitään. Ärsyttävää muutenkin pakata, sillä olen aina ottanut matkoilleni (omasta mielestäni) liikaa tavaraa, lähinnä vaatteita. Muiden kantaessa sellaista pientä reppua allekirjoittanut raahaa sellaista hemmetinmoista laukkua. No, kai sitä on oppinut varautumaan kaikenlaiseen - tai sitten ei. Tuliaisille pitää vaan jättää tilaa, tai sitten täytyy kuljettaa suklaat ja juustot käsimatkatavaroissa..

Heitetäänkö pois kaikki housut ja paidat,
lähdetään lennolle...




0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More