perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Väsyttävä viikko

Onneksi on viikonloppu, ei tätä olisi enää jaksanut. Tänään olen kaivannut muita viikonpäiviä enemmän unta ja ruokaa. Aamulta ylös puoli viideltä ja kohti Tamperetta. Rankka päivä, muutama tunti luentoa ja täysi työpäivä päälle. Tampereella söin lihapasteijan sekä ruisleivän, ja kotona pari leipää - siinä päivän ruoka-annos. Illalla tosin viiliä vielä, jaksaa vähän aikaa nukkua. Päivän liikunta-annos tuli siinä, kun juoksin 10 minuutissa Lahden linja-autoasemalta rautatieasemalle. Kiva mäki - kaikki Lahdessa käyneet tietävät mistä puhun. Huomenna olisi herättävä kahdeksalta, sillä kymmeneltä alkaa viestinnän kuusituntinen luento. Meneehän se lauantai siinäkin. Sunnuntaina olisi kiva käydä elokuvissa (saa nähdä jaksaako). Pariisi - rakkaudella pyörii Kino iiriksessä. Ihan yksikseen sinne tosin menen, mutta väliäkö hällä?

Lämpimät ihmissuhteet - ne ovat tärkeitä. Tänään juttelin yhden opiskelijatoverin (kaunokaisen tietenkin) kanssa pitkästä aikaa, muista milloin olin viimeksi häntä nähnyt. Kymmenisen minuuttia vaihdettiin kuulumisia. Täytyy todeta, että naiset ne kaunistuvat vuosi vuodelta. Herrasmiehenä toki kysyin myös hänen lapsensa vointia. Oli kiva kuulla, että hänen gradunsa valmistuu hiljalleen (toisin kuin eräillä) ja vointi on muutenkin hyvä. Eräs kaverini soitti iltasella, myös hänen kanssaan oli mukava jutella. Viime aikoina on jäänyt vähän nuo yhteydenotot ystäviin, täytynee jossain vaiheessa korjata tilanne. Mutta toisaalta, he kyllä tietävät, että olen tarvittaessa tukena ja turvana - vaikken välttämättä joka päivä kuulumisia ehdikään kysellä.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More