Tänään on ollut aika harmaa päivä. Heti aamutuimaan olo ei ollut mikään kaksinen, mutta oli vaan herättävä ja luettava tenttiin. Kirjasto onkin tullut tutuksi viime päivinä. Toivottavasti tulee tulevinakin. Huomenna on siis se pelätty filosofian tentti - onneksi. Sitä onkin tullut luettua aivan riittävästi. Tänään silmäni osui YLE:n Teemalla kahden suomalaisen filosofin, Esa Saarisen ja Pekka Himasen, välistä keskustelua. Katsoin varmaan pari minuuttia ja suljin television. Huokaus..
Pysähdyin pyörälenkilläni katselemaan syksyistä maisemaa. Toisaalta harmitti, ettei mukaan tullut kameraa. Toisaalta oli vaan hyvä katsella kotimaisemia ja miettiä syntyjä syviä.
Tein tänään ennätyksen. Juttelin erään opiskelijatoverin kanssa puhelimessa 50 minuuttia. Hih, itsekin hämmästyin miten minä voin niin kauan puhelimessa turista?! Oli mukava vaihtaa kuulumisia, kun melkein vuoteen ei olla oltu yhteyksissä. Sovimme ensi viikoksi lounaan. Pakko sitä on livenäkin kuulumiset vaihtaa. Ja nähdä tuttuja kasvoja, joita ei yliopistolla olekaan hirveästi näkynyt. Erittäin hyvä mieli jäi kaverin soitosta - jotain henkilöä sittenkin kiinnostaa allekirjoittaneen kuulumiset. Ja minuakin kiinnosti kovasti, miten ao. henkilön työt ovat sujuneet. Iltaa piristi myös meseily ystävän kanssa. Kommunikointi - sosiaalinen kanssakäyminen kyllä piristää kummasti harmaata arkea.
Palaan eiliseen päiväkirjamerkintään tuonnempana, vaikkei olisi mitään palaamistakaan.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti