keskiviikkona, elokuuta 09, 2006

Satunnainen matkailija Helsingin lumoissa, osa 3

Eilen jäi kiireiden vuoksi blogia päivittämättä, joten korjataan tuo heti näin aamutuimaan. Terveiset Helsingistä! Satunnaisen matkailijan Helsinki-päiväkirja on ehtinyt jo kolmanteen osaansa. Pääkaupungissa on tullut siis viime aikoina vierailtua melko ahkeraan. Ei siinä mitään, hieno kesäkaupunki! Pilvinen tiistai-päivä oli kiireinen, mutta antoisa etenkin vapaa-ajan puolesta. Toki töissä sai tehtyä mukavasti oman vaatimattoman panoksensa, ei siinä mitään.

Eilen näin töiden jälkeen hyvän ystäväni lisäksi muutaman muun ihanan ihmisen. Kyseessä oli erään keskusteluyhteisön tapaaminen (eli ViVi 2006/2), jossa tapasin kaunottaria Yhdysvalloista ja Ranskasta. Kansainvälinen tapahtuma siis, oikea summit! Puheenaihetta riitti hyvän ruoan ja viinin merkeissä kansainvälisestä tee- ja kahvikulttuurista ruokaan ja tietysti suomalaisten rakastamaan aiheeseen eli säätilaan.

Hieman tuli orpo olo jossain vaiheessa, sillä en tiennyt, kuuluuko tällainen "sisäsuomalainen" ulkosuomalaisten joukkoon? Ravintolamme oli maino ja palvelu erinomaista. Tila saisi olla kokonaan savuton, kuten pubitkin. Tupakoimattomana en millään tahtoisi haista "palaneen kärylle" koko seuraavaa päivää. Lisäksi jonkinlainen pukeutumiskoodi olisi suotavaa, ihmisiä lappasi sisään jopa shortseissa. Mutta ilta oli kaikin puolin loistava pientä loppuillan incidenttiä lukuunottamatta. Toivottavasti sirpaleet tuottavat onnea.


2 kommenttia:

Pumita kirjoitti...

Ai, että siellä ihan lasit lentelivät. No, jo oli railakkaat pippalot! Hyvää keskiviikkoa vaan täältä lätäkön takaa.

marko77 kirjoitti...

Heh, yksi siiderituoppi vaan, ei sen railakkaampaa. Vahinkoja sattuu ja uutta juomaa saa hanasta..;)

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More