Elämä on, vai onko?

Elämä on. Sain tänään tietää, että eräs yksi parhaista ystävistäni saa perheenlisäystä. Hienoa, kerrassaan loistava uutinen! :) Uusi tulokas tulee saamaan rakastavan perheen, mukavat sisarukset ja kerrassaan niin mainion äidin. Häntä tulee äitiyslomalla ikävä, mutta sånt är livet! Olen aina iloinen ystävieni menestyksestä, liittyivät ne sitten opiskeluun, perhe-elämään tai vaikkapa maalliseen mammonaan.

Kuulun myös heihin, jotka tekevät kaikkensa ystäviensä puolesta. Tällainen vaan olen, en sille mitään voi. Välillä tulee mietittyä, että entä minä? Ansaitsenko minä hitusen onnea koskaan, saanko sitä? Tekisivätkö ystäväni minun puolesta sen, mitä tekisin heidän puolestaan? Välillä tai aika useastikin tuntuu, että onnea mulle ei arpa jaa.

Toki iloitsen terveydestä ja siitä, että saan viettää aikaani perheen parissa. Minulla on ruokaa päivittäin ja katto pään päällä. Mutta välillä tuntuu siltä, että ansaitsisin jotain muutakin. Tiedän, ettei elämässä tule mitään ilmaiseksi - ei edes onnea. Ehkäpä minun olisi tehtävä jotain onneni hyväksi, eikö? ;) Uskaltamisesta ja joskus viitsimisestä kai se on kyse. Mutta korkeimmalle taholle kiitos ystävistä ja ystävyydestä heidän kanssaan - he antavat minulle jotain sellaista, mitä onneksi ei voi ostaa.