maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Toipilas

Reilun viikon ajan on tullut oltua toipilaana. Keskiviikkona iskenyt kuume on muuttunut lämpöilyksi ja olo on sen mukainen - ei tiedä, miten päin olisi. Piti perjantaina käydä Helsingissä, mutta eihän siitä mitään tullut. Harmikseni myös lauantainen hcr jäi väliin, siis kannustamisen osalta.

Kohta on kuitenkin lähdettävä Tampereelle tenttimään sopimusoikeutta. Unta on varmaan reilun neljän tunnin verran alla, mutta onhan se käytävä yrittämässä. Onneksi (miten se nyt ottaa) tentti on aamulla, ei mene koko päivää hukkaan tenttiä odottaessa. Alkavalla viikolla on kuitenkin oltava enemmän liikkeessä kuin vaaka-asennossa (esimerkiksi perjantaista lauantaihin on luvassa pari koulutuspäivää Helsingissä).

Suomalaisten super-viikonloppu on takana euroviisuineen ja äitienpäivineen (onnittelut jokaiselle äidille valkovuokkojen kera, olette enemmän kuin tärkeitä!!). Jääkiekkokin loppui, muttei ehkä niinkuin suomalaiset olisivat halunneet. Kanada ansaitsi mestaruutensa, ei epäilystä. Luulisi suomalaisten olevan tottuneita pettymyksiin, sitä tämä elämä kuitenkin suurimmaksi osaksi on.


0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More