sunnuntaina, toukokuuta 20, 2007

"Ihan turistiolo"

Terveiset aurinkoisesta ja lämpimistä Helsingistä! Eilen kotiuduin kahden päivän koulutusreissulta. Oli todella rentouttavaa ja piristävää tavata ystäviä (kiitos heille!) ja viettää aikaa mukavassa vapaaehtoisporukassa - varsinkin, kun porukkaa on mukana ympäri Suomea ja joitakin näkee neljä kertaa vuodessa, jos sitäkään. Sanomataloon oli myös mukava tutustua sekä nepalilaiskeittön (Gorkha) antimiin - Rot..Ruttopuistoa unohtamatta! Myös Marttahotelli oli kiehtova kokemus. Seuraavan kerran Helsinki kutsuu mitä ilmeisemmin torstaina, mutta saa nähdä..

Viestinnän aineopinnot taitavat olla kevätkaudelta ohitse. Viestinnän analyysi -esseestä tuli nelonen, ehkä hieman yllättäen. Mutta parempi päättää opinnot vähäksi aikaa neloseen kuin kakkoseen, eikö? Pääaineopinnot jatkuvat, yritän selvittää esseetilanteen ensi viikon aikana. Vahvasti näyttää siltä, että kesästä tulee lämmin ja hikinen ilman kirjoittamisiakin, mutta minkäs teet? Mutta kiva kuitenkin, että tulee kesä.

Alkuviikon penkkiurheilusta tulee jännittävä. Eräs yksi parhaimmista ystävistäni (jota en ole kuitenkaan nähnyt ainakaan kuuteen vuoteen) ottelee Taekwondon MM-kilpailuissa Pekingissä. EM-mitali on jo tullut, onko nyt MM-mitalin vuoro?



0 kommenttia:

Twitter Delicious Facebook Digg Favorites More